Kylteri 02/23
Verkkojulkaisu 
.
.
Miro von Konow (vasemmalla) ansaitsee leipänsä musiikin lisäksi sijaistamalla kouluissa. Leo Minkkinen on täyspäiväinen muusikko.

”Taideala on uskomaton lottolähetys”, sanoo räppäri Miro von Konow

Viisihenkisen helsinkiläisen good boys -rapyhtyeen jäsenet toivovat saavansa jokin päivä elantonsa musiikista. Kylterin haastattelussa yhtyeen jäsenet Miro von Konow ja Leo Minkkinen kertovat musiikkialan tulonlähteistä ja siitä, miten vielä läpimurtoaan odottava good boys on järjestänyt raha-asiansa.

Kahdentoista metropysäkin ja kahdenkymmenen minuutin kävelymatkan päässä Aalto-yliopistosta, Herttoniemen Majavakalliolla lintubongarit seuraavat sepelhanhien syysmuuttoa. Istun piknikpöydän äärellä seuraamassa lintuharrastajien tekemisiä, kun ensimmäinen bändin jäsen Miro von Konow, taiteilijanimeltään Akuutti M, saapuu paikalle rennoin askelin. Pian paikalle kävelee myös Leo Minkkinen, MC Vatkain.

Haastateltavien esittäydyttyä minun on heti uteliaana tiedusteltava artistinimien taustoja. Von Konow kertoo, kuinka kerran kaupassa vastaan tullut päihtynyt mies oli mutissut jotakin, joka hänen korviinsa kuulosti akuutti m:ltä. Von Konow oli samoihin aikoihin pohtimassa taiteilijanimeään ensimmäistä julkaisua varten ja inspiroitui kuulemastaan. Minkkisen artistinimi taas sai alkunsa yläasteen biologiantunnilla, jossa tehtävänantona oli keksiä vaihtoehtoisia nimiä sukupuolielimille. Nettifoorumilta löytyi ilmaus ”höpsisvatkain”, jota kaveri myöhemmin ehdotti Minkkisen Instagram-käyttäjänimeksi. Ö-kirjainta ei kuitenkaan nimimerkissä sallittu, joten nimi muokkautui Hupsisvatkaimeksi, joka saavutti lopullisen muotonsa, MC Vatkain, kun Minkkisen oli aika keksiä artistinimi.

Yhtye sai alkunsa jäsenten ollessa lukiossa. ”Lauri oli yhteinen tekijä meidän välillä”, von Konow kertoo. Lauri Lindh, artistinimeltään Hiu Loori, ja Roy Kaarla, eli Sensey Crock, tekivät musiikintunnilla yhdessä rap-biisin. Huomattuaan nauttivansa musiikin tekemisestä he alkoivat viettämään aikaa Kaarlan luona yhdessä von Konowin, Minkkisen ja Kosmo Jutilan, ¥oung oatl¥n, kanssa, luoden musiikkia rennolla asenteella. ”Se oli hauskaa illanviettoa. Roy teki pääosin meidän biittimme siihen aikaan. Kaikki sanoitti omat juttunsa ja räppäsi ne mikkiin”, Minkkinen muistelee. Kun biisejä oli kertynyt jonkin verran, Lindhillä oli visio mixtapesta, eli itse tuotetusta ja itsenäisesti julkaistusta kokoelmasta rap-kappaleita, joka lopulta ilmestyi syksyllä 2018.

Vaikka ensimmäisestä julkaisusta on jo viisi vuotta ja ensimmäinen pitkäsoitto, eli vinyylilevyllä julkaistu albumi, on kuunneltavissa, musiikista saadut tulot jäävät räppäreillä edelleenkin pieniksi. Räppäämisen lisäksi von Konow toimii sijaisena kouluissa, Jutila opiskelee valtiotieteitä Helsingin yliopistossa ja Kaarla tekee dj-keikkoja. Vain Lindh ja Minkkinen laittavat kaikki panoksensa musiikkiin. ”Toissasyksynä päätin, että alan täysiaikaiseksi muusikoksi. Kun se räjähtää kasvoille, keksitään jotain muuta”, Minkkinen ilmoittaa rennosti. Kaikki yhtyeen jäsenet saavat myös Kelalta tukea eri muodoissa.

Kuunnellessa bändiläisten tilanteita herää kysymys: Miten Suomessa voi pärjätä musiikilla? Ensimmäisenä keinona Minkkinen mainitsee onnenkantamoisen: ”Jokin tekemäsi sattuu resonoimaan todella kovaa tietyillä kanavilla ja leviää taudin lailla koko kansan kuuloon. Sitä voi käyttää ponnahduslautana käytännössä mihin tahansa.” Näin ei kuitenkaan haastateltavien tapauksessa ole vielä päässyt käymään. Toisesta keinosta bändillä puolestaan on kokemusta. ”Jokainen julkaisu, joka tehdään meidän yhtyeellämme, nostaa kuuntelijamäärää vakaasti jollain tuhannella kuuntelijalla”, Minkkinen kertoo toiveikkaana. Ahkeralla työllä ja pitkäjänteisyydellä syntyy pieni, mutta lojaali kulttifanikunta. Von Konow lisää listaan vielä kolmannen keinon pärjätä alalla: tekemällä säännöllisesti niin sanottuja hotelliaulakeikkoja on mahdollista tienata kuukausipalkkansa pääasiassa musiikilla. Tällöin on kuitenkin ennemmin esiintyjä kuin artisti, koska hotelliaulakeikoilla soitetaan tyypillisesti muiden tekemää, laajalle yleisölle tuttua musiikkia.

Yksittäisistä tulonlähteistä jäsenten mukaan merkittävimpiä ovat juuri keikat ja etenkin festarit, joilla voi myydä myös levyjä ja muita fanituotteita. ”Jos onnistuu villitsemään keikkakansaa, mitä todennäköisimmin he myös haluavat muistoja. Usein tuntuu, että me myydään vinyylilevyjä tyypeille, joilla ei edes ole vinyylisoitinta”, Minkkinen kertoo. Mitä vähemmän tuotannossa on välikäsiä, sitä enemmän bändiläiset tienaavat myynnillä. ”Jos me tehdään jotain levy-yhtiön kautta, tuotot levy-yhtiön kanssa menevät puoliksi ja meidän [bändin jäsenten] välillä sitten tasaisesti. Me ollaan tasavertainen bändi”, von Konow selittää. Minkkinen antaa esimerkin: ”Jos veloitamme levystä 25 euroa, jokainen meistä saa siitä kaksi ja puoli euroa.”

Suoratoistopalvelut, kuten Spotify ja Apple Music, ovat kuitenkin syrjäyttäneet levyt. Luvut siitä, kuinka paljon esimerkiksi Spotify maksaa artistille kappaleen yhtä kuuntelukertaa kohden, vaihtelevat, mutta yleinen käsitys on, ettei suoratoistopalveluista merkittäviä rahamääriä tule, ellei satu olemaan suurimpien artistien joukossa. ”Me ollaan se [suoratoistopalvelutulot] kerran tilitetty ja jokainen sai käsiin ehkä yli satasen. Nyt meillä on myös pienlevy-yhtiö, joka vie 50 prosenttia striimituloista, mutta se on heille noin 200 euroa vuodessa”, Minkkinen laskeskelee.

Lisäksi tärkeä tulonlähde artisteille on kaupunkien ja säätiöiden jakamat apurahat. Bändin jäsenet vinkkaavat, että joihinkin apurahoihin haku on jatkuvasti auki. Äskettäin ensimmäisen apurahahakemuksensa kirjoittaneen Minkkisen mukaan täytyy kuitenkin olla todella taitava hakemusten tekemisessä tai käydä tuuri, jotta rahoja voi ylipäätään saada.

Epävarmuus tuloista vaikuttaa artisteihin väistämättä: yleisö on huomioitava, jotta rahansaanti olisi todennäköisempää. Päästäkseen pinnalle artistit voivat joskus joutua tinkimään omista mieltymyksistään ja siitä, millaista musiikkia he oikeasti haluavat tehdä. ”Viimeisimmän julkaisun kohdalla tehtiin myös ei-räppipäille helposti lähestyttävää musaa”, von Konow selittää. ”Voi käyttää puoli vuotta saatanan hyvän biisin tekemiseen, mutta voikin olla, että yhdessä illassa osittain vitsillä tehdystä kappaleesta tulee megahitti. Taideala on uskomaton lottolähetys.” Yhtyeen jäsenet haluavatkin muistuttaa ihmisiä kulttuurin tukemisesta. ”Menkää keikoille ja sponsoroikaa jengiä!” Minkkinen kannustaa. ”Jengi ei sietäisi sitä, että heitä kiellettäisiin kuuntelemasta musaa ja katsomasta elokuvia. Kulttuuri tuo iloa elämään, ja se on todella tärkeä osa tätä yhteiskuntaa.”

Mikä:

  • good boys -rapyhtye
  • Perustettu syksyllä 2017 Helsingissä

Jäsenet:

  • ¥oung oatl¥ (Kosmo Jutila)
  • Sensey Crock (Roy Kaarla)
  • Akuutti M (Miro von Konow)
  • Hiu Loori (Lauri Lindh)
  • MC Vatkain (Leo Minkkinen)