Kompassina hyvinvointi

Alkuvuonna 2023 makasin Tampereen yksiöni sängyllä, tunnustelin sydämeni lisälyöntejä ja ajattelin: ”Miten olenkaan voinut ajaa itseni tilanteeseen, jossa 22-vuotiaana kehoni, vieläpä sydämeni, alkaa reagoida stressiin?” Kävin ensimmäistä kauppatieteiden maisterivuotta Tampereen yliopistossa ja olin edeltäneenä syksynä haalinut itselleni niin töitä, opintoja kuin liikuntaa niin paljon, että mieleni lisäksi kehoni oli alkanut viestiä ylikuormasta. Siinä hetkessä päätin, etten enää ikinä tekisi kompromisseja terveydestäni ja hyvinvoinnistani, vaan asettaisin ne aina etusijalle.

Olin aina ollut täydellisyyden tavoittelija ja itsenäinen suorittaja, jolle kelpasi vain sataprosenttinen panostus ja sen mukainen lopputulos. Ryhmätöissä tarjouduin aina tekemään ekstratyötä, jotta raportin kielioppi tai PowerPointin visuaalinen ilme olisi täydellinen. Minun oli myös aina ollut vaikeaa sanoa ”ei” tarjoukselle tai avunpyynnölle, palkalliselle tai palkattomalle. Pelkäsin tuottaa ympärilläni oleville pettymystä tai pahaa mieltä.

Lukioikäisenä perfektionismi siirtyi myös ulkonäköön, ja sairastuin IB-lukion toisena vuonna, vanhojen tansseihin valmistautuessani, syömishäiriöön. Sairaus varjosti lopulta koko toista puolta lukioajastani ja montaa elämän osa-aluetta – tämä oli ensimmäinen ajanjakso, kun suorittaminen alkoi vaikuttaa negatiivisesti hyvinvointiini. Anoreksia ja aliravitsemus heikensivät kognitioitani, ja kympin oppilaalle oli vaikea paikka, kun tunneilla ei pystynytkään keskittymään eikä mikään jäänyt mieleen. Koulumenestyksen lisäksi sairaus vaikutti yleisesti muistiini, enkä tänäkään päivänä muista juuri mitään esimerkiksi vanhojen tansseista, 18-vuotissyntymäpäivistäni tai penkkareista. Myös sosiaalinen hyvinvointi koki kolahduksen, kun sairaus halusi eristää minut sekä ystävistä että perheestä. En elänyt normaalia 18-vuotiaan nuoren elämää, vaan yksinäistä, kylmää ja suorituskeskeistä arkea.

Kuitenkin kuin ihmeen kaupalla, tunnollinen suorittaja kun olen, parannuin juuri ennen kevään ylioppilaskirjoituksia, jotka olivat IB-linjalla ainoat kirjoitukset. Pääsin niistä hyvin arvosanoin läpi ja papereilla suoraan yliopistoon. Kauppatieteiden opiskelu valikoitui turvallisena B-suunnitelmana, ei intohimosta alaan. Olin aina tiennyt, että minusta tulisi esiintyjä, mutta arvostin koulutusta ja kouluttautumista, ja toisaalta ymmärsin viihdealalle työllistymisen olevan haastavaa. Rationaalinen puoleni pakotti kouluttautumaan.

Hetkellisesti saavutettu tasapainon ja hyvinvoinnin tila alkoi kuitenkin jälleen järkkyä, kun opinnot alkoivat tuntua liian kevyiltä, ja lisäsin hiljalleen tarjottimelleni tekemistä. Lopulta löysin itseni tilanteesta, jossa minulla oli maisteriopintojen ohella kaksi vakituista työpaikkaa, ja tein keikkatöitä mallina ja juontajana. Taloudellisesti vaikeiden koronavuosien jälkeen ajattelin, että jokaiseen työmahdollisuuteen on tartuttava. Toisaalta toisessa työpaikoistani oli resurssipulaa, ja tunnollisena työntekijänä ajattelin, että jokaiseen lisätyövuoroon on tartuttava. Kevyt kesätyöni vaihtui pitkiksi työputkiksi ja itseni venyttämiseksi. Hektistä arkea yritin tasapainottaa liikkumalla kehoni äärirajoilla ja lopulta niiden yli.

Lopulta koko nuoruuteni jatkunut itseni venyttäminen alkoi oireilla kehossa ja mielessä syksyllä 2022. Työt eivät enää kiinnostaneet ja minulla oli jatkuvasti päänsärkyjä, epämääräistä lihaskipua, unettomuutta, sydänoireita ja ahdistusta. Olin pitkiä aikoja flunssasta puolikuntoinen, koska en pystynyt jäädä kotiin lepäämään. Ymmärsin, että tein liikaa, mutta jokin sisälläni ei suostunut keventää kuormaa. Tiedostin, että hyppy pois oravanpyörästä johtaisi romahtamiseen, eikä siihen ollut aikaa tai varaa. Kuitenkin syksyn edetessä rintaani puristi yhä enemmän, enkä saanut enää kunnolla henkeä – kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Juuri ennen joulua uskalsin hakeutua lääkäriin ja todeta, että olin uupunut. Minut valtasi suuri helpotus siitä, että enää ei tarvitsisi puskea ja esittää, että jaksan kyllä.

Viikon sairasloma antoi kaivatun hengähdystauon, mutta vasta kesän 2023 alkaessa ja koulun ja töiden loppuessa minun oli mahdollista antaa keholleni sen kaipaamaa lepoa. Pidin pitkästä aikaa täyden kesäloman, makoilin auringossa ja luin pelkkää hömppäkirjallisuutta. Kohtasin ja kohtelin itseäni rakkaudella ja armollisuudella, enkä pakottanut itseäni suorittamaan mitään. Syksyllä aloitin viimeisen opintovuoteni ja pro gradu -tutkimusprosessin aiheesta ”Työssäkäyvien yliopisto-opiskelijoiden uupumus”.

Polullani on ollut monta sellaista vaihetta, joita en koskaan uskonut kohtaavani. Syömishäiriö ja uupumus ovat kuitenkin olleet tärkeitä merkkejä siitä, että toimintatapani ja ajatusmallini eivät ole olleet hyvinvointia tukevia. Olen pyrkinyt karistamaan kaikki yhteiskunnan minulle syöttämät säännöt siitä, mikä on oikeanlaista elämää, ja niiden tilalle luonut omat raamini, jotka tukevat hyvinvointia. Pitkän työpäivän jälkeen palauttavaa toimintaa ei välttämättä ole raskas kuntosalitreeni, vaan rauhallinen hetki lempikirjan kanssa, ja joskus läppärin kansi vaan tulee sulkea, vaikka maailma ei olisi vielä valmis. Osaan sanoa ”ei” ja pyytää apua, mikäli sitä tarvitsen. Käyn myös säännöllisesti terapiassa ulkoistamassa ajatuksiani ja hakemassa näkökulmia haasteisiin.

Miss Suomeus ja yrittäjyys ovat kuitenkin tuoneet uusia haasteita ajan- ja resurssienhallintaan. Harjoittelen edelleen sitä, miten epäsäännöllisessä keikkatyöarjessa, jossa on myös loputtomasti hallinnollisia tehtäviä, jaottelen työn ja vapaa-ajan. Pidän välillä leikkisästi johtoryhmän kokouksia, joissa käsitellään, miten onnistuneesti työnantaja (eli minä) tukee työntekijän (eli minä) työhyvinvointia. Onneksi yrityksen johtamisen opinnot tarjosivat tähän vankan teoriapohjan.

Olen saavuttanut jo nuorena sellaisia asioita, titteleitä ja etappeja, joista monet ehkä haaveilevat. 24-vuotiaana olen kauppatieteiden maisteri, Miss Suomi, viihdealan yrittäjä, malli ja Miss Universe Europe & Middle East. Viimeiset vuodet olen jahdannut tavoitetta tavoitteen perään, enkä aina ilman uhrauksia hyvinvoinnista – niin henkisestä, fyysisestä kuin sosiaalisesta. Elin suuren osan nuoruudestani rationaalisuuden ja järkeilyn voimin unohtaen kuunnella sisintäni. Nyt kun olen saavuttanut pisteen, jossa kaikki aiemmin asettamani tavoitteet on saavutettu, elämäni kompassina on ilo ja hyvinvointi.