TEKSTI: ARTTU AINE

Niin siinä sitten kävi. Kauppakorkeakoulun tarina Etu-Töölössä on melkein 70 vuoden jälkeen päättynyt. Jäävätkö kylterikulttuuri ja vaalimamme perinteet Töölöön, vai saavutammeko täysin uudet mittasuhteet ja perinteet muuttoautojen huristettua Ekonominaukio 1:en?

Olen kuullut paljon puhetta muutosta puolesta ja vastaan vuosien varrella. Toiset ovat edustaneet näkökulmaa, jonka mukaan Töölössä kaikki oli paremmin, ja kulttuurimme kuolee totaalisesti Otaniemeen siirtymisen yhteydessä. Toiset puolestaan ovat ajatelleet, että muutto on hyvä asia, ja mahdollistaa vahvan yhteistyön muiden Aallon opiskelijoiden kanssa. Lopullista vastausta emme vielä tiedä, mutta yksi asia on kuitenkin varmaa: Otaniemeen mennään nyt ja lujaa.

Hakiessani Aalto-yliopistoon keväällä 2015 hain nimenomaan Helsingin kauppakorkeakouluun. Kuulin samana syksynä koittavasta muutosta vasta kesällä, kun veljeni naljaili minulle “Espoon kauppakorkeasta”. Myönnän olleeni silloin muuttoon pettynyt. Eihän ajatus skumppapullojen poksauttelusta punatiilisten kellareiden uumenissa kuulostanut yhtä hohdokkaalta, kuin Töölön idyllisten kattojen yllä.

Syyskuussa 2015 se sitten tapahtui, kun kandivaihe muutti näyttävän paraatin muodossa Töölöstä Otaniemeen. Kaipuu kauppatieteiden opintoja kohtaan Helsingissä jäi muun opiskelijatoiminnan jalkoihin. Tapahtumaa ja tekemistä on riittänyt yllin kyllin, eikä ole ollut edes aikaa miettiä, että millaista se opiskelijakulttuuri on ollut niinä “vanhoina ja hyvinä aikoina”.

Omasta mielestäni kulttuurimme ei kuole mihinkään, se vain muuttaa muotoaan. Uudet tilat mahdollistavat poikkitieteellisen yhteistyön muiden koulujen kanssa samalla luoden kohtaamisia, siinä missä se ei Töölössä ollut edes mahdollista. Yhteistyö Aallon sisällä on lisääntynyt vuosi vuodelta ja tuonut esimerkiksi Aalto afterpartyt, beerpong-turnaukset ja eri toimijoiden väliset sisäiset tapahtumat, kuten KUVA:n, Aavan ja TJ:n yhteiset leikkipäivät. Toteutetaan siis sitä visiota, johon Aalto-yliopisto on alunperinkin tarkoitettu.

Sitä ei kaipaa mistä ei tiennyt alun perinkään. Neljän opiskeluvuoden jälkeen löysin itseni Thank you Töölö! -tapahtuman lavalta Töölön jäähyväisistä. Lavaosuuden jälkeen pysähdyin miettimään, että paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen kun syksyllä 2015 hyppäsin rekan lavalle. Kosketuspinta Töölön päärakennukseen on kuitenkin jäänyt itseltäni hyvin pitkälti kyseiseen päivään mursujaisia lukuunottamatta.

Nyt on aika kääntää sivua historiassa ja suunnata katseet kohti Otaniemeä. Olen osa ensimmäistä mursuaaltoa, joka aloitti opintonsa Otaniemessä, mutta en koe jääneeni paitsi mistään, päinvastoin. Uskon, että näin kokevat myös vuosikurssit, jotka ovat aloittaneet meidän jälkeemme. Kulttuurimme ja perinteemme eivät ole sidottuna kulloiseenkin päärakennukseen, vaan tähän yhteisöön, sen jäseniin, tapahtumiin ja hulluihin ideoihin joita keksimme. Itse olen innoissani tästä alkavasta aikakaudesta, jolloin koko kauppakorkeakoulu on siirtynyt Otaniemeen.

Ironisesti muutin juuri itse Arkadiankadulle. Sehän meni taas vahvasti.