TEKSTI: LASSE KAARTINEN
KUVA: RENJA NURMI

Muuten kevään oi-niin-tylsiä presidentinvaaleja piristivät YouTubessa julkaistut lasten presidentinvaalitenttaukset, joissa lapset kysyivät ehdokkailta lempivärin lisäksi muita yhteiskunnallisesti merkittäviä kysymyksiä, kuten ”Tietokone vai tabletti?”. Kysymykseen ”Hienoin asia Suomessa?” suurin osa ehdokkaista vastasi Suomen luonnon.

Onko helpompaa vastausta olemassakaan! Kaikissa maissa ehkä Vatikaania lukuunottamatta on ainutlaatuista luontoa ja heilläkään tuskin olisi vaikeuksia keksiä muuta vastausta. Reiluuden nimissä mainittakoon, että tentissä tuli mainituksi myös tasa-arvo ja ihmiset, mitä itse pidän myös Suomen vahvuutena. Luonto on muovautunut ihmisen siihen vaikuttamatta miljoonien vuosien saatossa. Miksi pidämme jotain sattuman kautta syntynyttä hienompana kuin ponnisteluillamme saavuttamaamme?

Luontointoiluun kuuluu aivan olennaisesti ulkoilu ja tähän aikaan vuodesta hiihtäminen. Bussissa oli joku kertonut peräti suunnittelevansa työpäivät hiihtämisen ehdoilla. Sitten oli taivasteltu, kun Etelä-Suomen talviin ei voi enää ollenkaan luottaa. Olen lopen kyllästynyt tähän ainaiseen talvihehkutukseen. Talvi on kauhein vuodenajoista eikä sitä pelasta 450 kilometriä hiihtolatuakaan. Suksipaatos, joka meitä kaikkia kehottaa nauttimaan pimeästä ja kylmästä kurjuudesta ja lähtemään hiihtämään 20 asteen pakkasiin, ei hyödytä todellisuudessa ketään. Päinvastoin – se luo turhaa stereotyyppistä vastakkainasettelua löysän kaupunkilaisen ja reippaan hiihtäjän välille.

Tämän ensimmäisen lehteni haastattelua varten tarvoin seitsemän kilometriä auraamattomassa lumihangessa ja vihasin joka hetkeä. Urakka palkittiin antoisalla haastattelulla elokuvateatteri Rivierassa, jonka kauppiksesta valmistunut Atte Laurila on perustanut yhdessä yhtiökumppaniensa kanssa. Stereotypiasta huolimatta kaupunkilaiset saavat ilmeisen paljon aikaiseksi sisätiloissakin.

Siksi tässä lehdessä ei puhuta hiihtämisen ihanuudesta.