Niin yksityishenkilöiden kuin yritysten harjoittama hyväntekeväisyys on yhä näkyvämpi ilmiö, mutta lahjoituspäätösten takana on usein muutakin kuin halu parantaa maailmaa. Tuuli Räty pohtii esseessään mikä saa ihmiset lahjoittamaan, ja mikä rooli yksityisellä hyväntekeväisyydellä yhteiskunnassa on.

 

TEKSTI: TUULI RÄTY

 

Sanovat, että markkinoinnissa tiedostavuus on uusi seksi. Alkuvuodesta Uberin ja sen varteenotettavimman haastajan Lyftin välille syntyi mielenkiintoinen asetelma, kun kyytisovellukset lahjoittivat kilpaa hyväntekeväisyysjärjestöille Donald Trumpin asettamien maahantulorajoitusten jälkimainingeissa. Ennennäkemättömän tiukat ja mielivaltaisen oloiset rajoitukset olivat saaneet ihmiset takajaloilleen, ja Lyftin lahjoitettua miljoona dollaria kansalaisoikeusjärjestölle se ohitti latausmäärissä ensimmäistä kertaa kilpailijansa. Muutaman päivän päästä Uber ilmoitti lahjoittavansa kolme miljoonaa, ja palautti paikkansa suosituimpana kyytisovelluksena. Vastoin klassisen taloustieteen oppeja kuluttajaa näytti todella kiinnostavan latauspäätösten yhteydessä oman hyödyn lisäksi myös yhteinen hyvä.

Jenkeissä pääsee tutustumaan aivan uudenlaiseen hyväntekeväisyyskulttuuriin: rekisteröidyille hyväntekeväisyysyhdistyksille tehdyt lahjoitukset voi vähentää verotettavista tuloista. Lieveilmiönä ovat syntyneet erilaiset hyväntekeväisyysillalliset ja juhlat, joiden lippujen lahjoitusosa – eli lipun hinnan ja illallisen todellisen arvon erotus – on verovähennyskelpoinen. Veroilmoituksissa tämä arvio tehdään itse, ja jää ilmoittajan ja verotarkastajan väliseksi tinkimiseksi arvioida, kuinka monta ja miten arvokasta skumppalasia hyväntekeväisyysillassa tuli nautittua. Mahdollisuuksia on rajattomasti: tarkka täyttäjä voisi veroilmoituksessaan vähentää vaikka syyskuun hurrikaanien aikaan järjestettyjen Beyoncé-bileiden lipun, josta hinnasta osa ohjattiin Houstonin hurrikaanituhojen korjaamiseen.

Illallislippujen hinnoissa on harvemmin kyse yli kolmenumeroisista summista, mutta ne kuvaavat laajempaa ilmiötä. Yhdysvaltain verovähennysjärjestelmä on rakennettu oletukselle, että yksilöt tietävät keskushallintoa paremmin, mihin lahjoitusraha tulisi kohdistaa. Äkkiseltään mietittynä tämä saattaakin tuntua loogiselta. Trumpin hallinnon reagointia syksyn hurrikaanituhoihin seuratessa lohduttaa tietää, että yksityisistä tahoista esimerkiksi Punainen Risti on kerännyt tuhoalueille jo 400 miljoonaa dollaria. Esimerkkejä löytyy kuitenkin monia, joista toisenlaista kategoriaa edustaa muun muassa republikaanien aiemman presidenttiehdokkaan Mitt Romneyn miljoonalahjoitukset mormoniyhdistyksille. Lahjoitustensa ja amerikkalaisen verovähennysoikeuden ansiosta Romney maksoi vuonna 2010 veroja yli 22 miljoonan dollarin tuloistaan vain 14 prosenttia – käytännössä hänen lahjoituksensa mormoneille olivat siis pois esimerkiksi julkisesta terveydenhuollosta.

Valitsemillamme hyväntekeväisyyskohteilla peilaamme itseämme. On tutkittu, että lahjoittamalla ihmiset tuntevat yhteenkuuluvuutta valitsemaansa yhteisöön ja kokevat itsensä merkityksellisiksi. Lahjoittaessaan jättisummia uskonnollisille yhteisöille Romney ei ainoastaan miellytä mormoniäänestäjiä ja saa verovähennyksiä, hän myös rakentaa itsestään kuvaa uskonnollisena, yhteisöllisenä ja ennen kaikkea hyvänä ihmisenä. Hyvästä on eri versioita – siinä missä Romneyllä on mormonit, vastikään perustetun ja myös verovähennyskelpoisen Obama Foundationin varat ohjataan aktiivisen kansalaisuuden kannustamiseen. Yllätin itsenikin kesäkuussa ostamasta kahden naisen Instagramissa kaupitteleman rannekorun, jonka tuotot menivät endometrioosin – kivuliaan gynekologisen sairauden, jota esiintyy noin kymmenellä prosentilla naisista – tutkimukseen. Perustelin ostokseni itselleni hopeakorun kivan designin lisäksi tärkeäksi kokemallani auttamiskohteella, mutta edellä kuvatun logiikan perusteella joku voisi väittää tavoitelleeni ostoksellani myös feministisesti hereilläolevaa imagoa. Girls -sarjan käsikirjoittajalla, äänekkäällä feministitoimittaja Lena Dunhamilla kyseisiä koruja on peräti kolmessa sävyssä.

Sekä oma käytökseni että Romneyn liittyy läheisesti ilmiöön, jota slovenialainen filosofi ja yhteiskuntakriitikko Slavoj Zižek kutsuu vihreäksi kapitalismiksi: ostaessamme vaikkapa reilun kaupan kahvia ostamme itse asiassa ihanteen ekologisuudesta tai kahvintuottajien hyvistä työolosuhteista. Samalla annamme itsellemme luvan unohtaa kulutuksemme yleisen kestämättömyyden – muutaman sentin tai euron lisähintaan saamme paremman omatunnon. Ja kun kyseessä on senttien sijasta miljoonat eurot, voidaan lahjoituksen katsoa ostavan myös arvovaltaa sekä monessa tapauksessa vähintäänkin epäsuoraa hyötyä lahjoittajalle. Yksityisten lahjoitusten tukemisen verotuksessa on nimittäin todettu suosivan eliitille hyödyllisiä kohteita – esimerkiksi Yhdysvalloissa suurimmat lahjoitukset menevät huippuyliopistoille ja korkealuokkaisille kulttuuri-instituutioille vähävaraisempia auttavien kohteiden sijaan.

Tehokkaan altruismin (effective altruism) kannattajien mukaan tähänastiset keinot yhteisen hyvän saavuttamiseksi – olivat ne sitten yksityistä hyväntekeväisyyttä tai julkisia hankkeita – ovat olleet tehottomia juuri siksi, että niitä on määrittänyt tunteet sekä ihmisten halu kokea itsensä merkityksellisiksi. Todellisuudessa tehokkuuden saavuttamiseksi tulisi kääntyä tutkimusdatan ja numeroiden puoleen, jotta varat ohjautuisivat sinne, missä niillä todistetusti saataisiin jotain aikaan. Tehokkaan altruismin periaatteita noudattaa esimerkiksi GiveWell, vuonna 2007 perustettu organisaatio, joka ylläpitää listaa todistetusti ihmisiä ja ympäristöä auttavista hyväntekeväisyyskohteista ja -järjestöistä.

Mutta tehokkaan altruismin piiritkin kaikessa empiirisyydessään ovat loppujen lopuksi kannattajiensa taustojen vankeja. Verkkomedia Voxin toimittaja Dylan Matthews huomasi Googlen järjestämässä tehokkaan altruismin konferenssissa ylivoimaisen enemmistön koostuvan valkoisista teknologia-alalla työskentelevistä miehistä (saman huomasi myös Congrats, you have an all male panel! -blogia pitävä tutkija-feministi Saara Särmä). Tehokkaiden altruistien lahjoituskohteet, jälleen kerran, vastasivat konferenssin osallistujien taustaa ja intressejä. Liikkeen alkuaikojen keskittymisen globaalin köyhyyden vähentämiseen on korvannut yksimielisyys siitä, että paras tapa parantaa maailmaa on – yllätys! – tietoteknisen ja erityisesti keinoälyn tutkimuksen rahoittaminen.

Endometrioosia ei paranneta rannekorukaupalla, vaan tiedostamalla ja korjaamalla gynekologisten sairauksien vähättely lääketieteessä. Tästä syystä myös Googlen maailmanparannusleirin tulokset tulisi ottaa vastaan tietyllä varauksella – taustalla oleva idea on hieno muttei välttämättä vielä valmis korvaamaan verotuksella kerättyä julkisen talouden järjestelmää. Hyväntekeväisyyteen pätevät pitkälti samat lainalaisuudet kuin ulkomaanapuunkin: yksittäiset summat tarjoavat vain ensiapua järjestelmässä, jossa kansainvälisen kaupan epätasapainoiset säännöt ylläpitävät köyhyyttä.

Suomesta käsin amerikkalaisen hyväntekeväisyys- ja verovähennysmallin tarkastelu saattaa tuntua kaukaiselta ja tarpeettomalta. Ilmiö on kuitenkin hivuttautumassa myös Suomeen. Vuonna 2008 voimaan tulleen uudistuksen ansiosta yritykset voivat vähentää verotuksessa nimenomaan yliopistoille lahjoitetut summat, ja vuonna 2016 sama oikeus laajennettiin yksityishenkilölle – jotakuinkin samaa aikaa julkisen puolen yliopistoleikkausten kanssa. Alkaako kuulostaa tutulta?

Kirjoittaja on New Yorkissa viestintäharjoittelijana oleva kansainvälisen politiikan kandidaatti, jonka seuraava treat-yo-self hankinta on Laosin sodan räjähdejätteestä tehdyt korvakorut.

Kommentit

kommentit