Kun kauppakorkeakoulu jahtaa korkeita kansainvälisiä ranking-sijoja opetuksen laadun kustannuksella, opiskelijat kärsivät. Verna Vuoripuro kritisoi ilmiötä Helsingin Sanomien kolumnissaan ja aiheutti kriisin yliopiston johdossa.

 

TEKSTI EMILIA MÄENMAA
KUVAT SEBASTIAN KOSKINEN

 

Verna Vuoripuro oli ollut jo pitkään turhautunut. Hän oli seurannut Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opetuksen kunnianhimotonta tasoa kandiopintojensa aloittamisesta vuodesta 2013 lähtien. Innovaatioyliopisto ei vastannut edistyksellisyyden suhteen sitä, mitä hän oli huippuyliopistolta odottanut.

”Kun aloitin ensimmäisen maisterivaiheen kurssin ja meitä pyydettiin jälleen kerran palauttamaan tilastotieteen tehtävät paperilla ja alettiin luennoida katalogimainonnasta, minulla meni kuppi nurin”, hän kertoo.

Kun Verna Vuoripuro suuttuu, hän ei heitä tavaroita, vaan kirjoittaa kolumnin. Hän marssi Töölön kampuksen Tieto-saliin ja kirjoitti yhdeltä istumalta tekstin, jossa hän kritisoi Aalto-yliopiston opetuksen tasoa. Kolumni julkaistiin Helsingin Sanomissa, jonka lukijakunta käsittää yli miljoona suomalaista viikoittain. Vuoripuro oli työskennellyt tuohon päivään mennessä yhteensä reilut kaksi vuotta HS:n toimittajana opintojensa ohessa. Kolumnissaan hän pureutui opetuksen vanhentuneeseen sisältöön ja käytti esimerkkeinä markkoja, piirtoheitinkalvoja ja katalogimainontaa. Helsingin Sanomien kommenttilaatikko täyttyi pian kommenteista – osa ylistävistä ja osa katkerista.

Seuraavien päivien aikana Vuoripuro sai useita sähköposteja, joissa kiitettiin rohkeutta nostaa asia esiin. KY:kin nosti Vuoripuron kolumnin Facebookissa ja toivoi ”kirjoituksen herättävän tärkeää keskustelua”.

Koululla puolestaan syttyi paniikki. Yliopiston rehtori Tuula Teeri ja vararehtori Eero Eloranta pitivät kriisikokouksen, jossa pohdittiin, kuinka keskusteluun tulisi suhtautua. Ylin johto reagoi aluksi hyvin ja vastasi Twitterissä myöntävänsä, että parannettavaa löytyy. Sitten kauppakorkeakoulun opetuksesta vastaava varadekaani Kristiina Mäkelä kirjoitti vastineen Helsingin Sanomien mielipideosastolle, jossa hän säyseään sävyyn pahoitteli Vuoripuron kokemuksista opiskelijana. Mielipidekirjoitus ja tviitti olivat koulun ainoat viralliset kommentit asiaan. Pinnan alla kuitenkin kuohui.

Hallinnon kanssa läheisissä tekemisissä oleva opiskelija kuvasi Kylterille, kuinka kolumni aiheutti vastareaktion opettajien keskuudessa, jotka kääntyivät puolustuskannalle. Kolumnissaan Vuoripuro antoi konkreettisia esimerkkejä vanhanaikaisista opetusvälineistä, mihin opettajat tarttuivat puolustuksessaan. Keskustelua käytiin yksityiskohdista – kuka käyttää piirtoheitinkalvoja ja kuka ei. Vuoripuro oli hämmentynyt.

”Eikö kukaan todella ymmärtänyt, että piirtoheitinkalvojen ja markkojen kuvaamisen tarkoitus oli ilmentää suurempaa ongelmaa, eli opetuksen sisällön kunnianhimottomuutta?” hän kysyy.

Kristiina Mäkelänkin vastineessa keskityttiin esittelemään sähköisiä palautuslaatikoita ja podcasteja.

”Podcastit ja kivat sähköiset oppimisalustat eivät vielä tee mitään, jos itse opetuksen sisältö on vanhentunutta”, Vuoripuro sanoo.

Asiasta puhuttiin yliopistolla ja se otettiin vakavasti, mikä selvisi Vuoripurolle epävirallisia reittejä pitkin. Hän kuuli samoja reittejä pitkin, että oli suututtanut koulun johdon. Vuoripuro aisti myös häneen henkilönä kohdistuvaa katkeruutta siitä, että hän olisi käyttänyt valtaansa väärin Suomen suurimman sanomalehden toimittajana.

”En täräyttänyt millään yhden viikon kokemuksella Hesariin kolumnia. Tiedostan median suuruuden, minkä takia olen odottanut kolme vuotta ja ottanut asian ensin pienemmässä mediassa esille.”

Niin, Vuoripuro oli käsitellyt aihetta jo vuonna 2014 ollessaan Kylterin päätoimittaja.

”Monen kurssin harjoitukset tulee palauttaa paperilla postilaatikkoon. Tulostimien kanssa tapellessa ei tunnu siltä, että̈ opiskelisi huippuyliopistossa”, Vuoripuro kirjoitti. Samaisessa Kylterissä Aallon opetuksen strategisen tuen päällikkö tunnusti, että muutaman vuoden päästä koululla on opiskelijoita, jotka pitävät touhua aika museona, jos koululla jatketaan tiellä, jolla nyt ollaan.

 

”Eikö kukaan todella ymmärtänyt, että piirtoheitinkalvojen ja markkojen kuvaamisen tarkoitus oli ilmentää suurempaa ongelmaa, eli opetuksen sisällön kunnianhimottomuutta?”

 

Reaktiosta Vuoripuron kolumniin voi päätellä yliopiston johdon unohtaneen, että opiskelijat eivät ole nykymaailmassa enää vain opiskelijoita, vaan yhteiskunnassa jo opiskeluaikana vaikuttavia jäseniä. Heille tuli ehkä yllätyksenä, etteivät kaikki opiskelijat, kuten esimerkiksi Vuoripuro, koe solidaarisuutta yliopistoa kohtaan siinä määrin, että he olisivat valmiita tyytymään keskinkertaisuuteen vain kiillottaakseen Aalto-yliopiston brändiä – etenkään jos on yrittänyt vaikuttaa opintoihin kurssipalauttein ja jopa pääkirjoituksin, mutta kukaan ei ole kuunnellut. Vaikka Aallon kauppakorkeakoulun sijoittuminen korkealle kansainvälisissä vertailuissa toki nostaa koulutusta koskevan CV-merkinnän arvoa, haluavat opiskelijat myös laatua läpi opintojensa.

”En usko, että johto meni paniikkiin siitä, että asiat ovat näin, vaan lähinnä siitä, että joku otti ne esille”, Vuoripuro sanoo.

Koululla opiskelijoista on yritetty tehtailla iloisia ja kuuliaisia brändilähettiläitä, jotka toistaisivat narratiivia edistyksellisestä huippuyliopistosta. Keväällä 2016 sittemmin virastaan pois jäänyt varadekaani Seppo Ikäheimo kiersi kauppakorkeakoulun kursseilla kertomassa, että kansainvälisestä akkreditoinnista vastaavat ihmiset olivat haastattelemassa opiskelijoita koulun käytävillä. Ikäheimo käytännössä kertoi luennoilla, kuinka kysymyksiin tulisi vastata haastattelemalla värväämäänsä opiskelijaa, jonka vastaukset kuulostivat tämän suuhun kirjoitetuilta. Moni opiskelija koki, että heihin yritettiin istuttaa valmiita vastauksia ja että kiertue muistutti lähinnä kornia propagandakampanjaa.

”Odotin koululta kypsempää suhtautumista asiaan. He olisivat voineet vaikka sanoa, että jos kerran haukut noin, niin tule käymään kahvilla ja kerro, mitä voisimme tehdä paremmin”, Vuoripuro sanoo. Sen Vuoripuro olisi mielellään tehnyt. Vastauksena kolumniinsa hän sai kuitenkin kyräilyä ja tunteen siitä, että opiskelijat ja opettajat pelaavat eri joukkueissa. Kohun keskellä kävi myös ilmi, että ilmiö ei koske vain Aaltoa. Vuoripuroa lähestyi opiskelijoita ja opettajia monista Suomen korkeakouluista, ja moni kertoi samanlaista tarinaa. Yliopistomaailmassa opetuksen laadun kritisoiminen on kuitenkin tabu. Motivaation puute opetuksen kehittämiseen voi osittain johtua siitä, että moni opettajista opettaa vain, jotta saisi tehdä tutkimusta yliopistolla ja samalla johto keskittyy pakkomielteisesti ranking-sijoitusten nostamiseen.

Aallosta ja kauppakorkeakoululta löytyy tietysti myös opettajia, jotka haluavat nykyaikaistaa ja kehittää opetusta. Kohun vuoksi heidät luetaan nyt samaan porukkaan.

”On tietenkin epäreilua, että nyt pätevätkin opettajat saavat palautetta, että hei opetatko sinä siellä piirtoheitinyliopistossa”, Vuoripuro harmittelee.

Toisaalta niin moni kurssi on jäljessä, että hän tunsi velvollisuutta toimia. Nyt opiskelijayhteisö odottaa, mistä johto aikoo löytää keinot valvoa strategiansa toteutumista sen sijaan, että se käpertyy itseensä.

Kommentit

kommentit