Esa-Pekka Mattila, 28, on yritysjuridiikan opiskelija ja ammattiurheilija, joka on opiskelujensa aikana kilpaillut pyörätuolikelaajana muun muassa Lontoon ja Rion paralympialaisissa. KY:n uutena pääsihteerinä hän toivoo KY:n yhteishengen vahvistumista.

 

TEKSTI: SONIA EL KAMEL
KUVA: RENJA NURMI

 

Olet kahdeksannen opiskeluvuotesi aloittanut ammattiurheilija. Mikä sai sinut hakemaan vielä pääsihteeriksi?

En alun perin suunnitellut hakevani. Urheilu-urani vuoksi en ole pystynyt menestymään opinnoissani haluamallani tavalla ja myös työkokemukseni on jäänyt samasta syystä heikoksi. Henkilökohtaisella tasolla tämä työ on minulle keino kehittyä ammatillisesti ja tapa antaa rakkaalle yhteisölle jotain takaisin. Vaikka en ole ollut jaosto- tai hallitusaktiivi, minulla on paljon kokemusta KY:n toimikunnista, kerhoista ja ainejärjestöistä. Koen, että tunnen KY:n organisaatiotyypin hyvin, mikä on mielestäni pääsihteerin työnkuvassa hyvin tärkeää.

Millainen organisaatio KY siis on?

Kannustava ja kiva. Aktiivinen, mutta toisaalta joskus hieman erehtyväinen. Toisaalta opiskelijatoiminnassa virheitä saakin tehdä. Intoa, tahtoa ja aikomusta löytyy, mutta joskus täällä mennään liikaa innokkuus edellä eikä mietitä, miten asiat kannattaisi oikeasti tehdä.

Onko KY:ssä kehittämisen varaa?

Haluaisin vähentää negatiivista asennoitumista KY:n toimintaa kohtaan ja parantaa kerhojen keskinäistä suhtautumista toisiinsa. Vaikka norsunluutornihuutelu on lähinnä trollausta, ymmärrän, että KY:n toiminta voi vaikuttaa pienen porukan suhmuroinnilta. Siksi olisi hyvä, että myös aktiivitoimijat kävisivät enemmän rivitason tapahtumissa omina itsenään eivätkä välttämättä aina sisäpiiriporukkana.

Pitäisikö rivikylterin olla kiinnostunut KY:n toiminnasta?

Ei pitäisi, mutta se olisi toivottavaa. KY:n edustajisto päättää esimerkiksi, mihin yhteisiä rahojamme käytetään. On hyvä, että mukaan tulee uusia ääniä, jotka eivät välttämättä ole entuudestaan KY:n keskiössä. Se pitää kaikki muutkin varpaillaan. Lähtökohtaisesti kiinnostavaa toimintaa pitäisi löytyä kaikille sekä KY:n, että AYY:n tasolta. Opiskelijatoiminnasta ja sitä kautta syntyvistä suhteista voi hyötyä tulevaisuudessa paljon ja yllättävästi. Oli mielestäni hauskaa ja tervettä, että minut valittiin tähän pestiin ilman, että olen ollut järjestö-aktiivi tai marinoitunut ydintoimijoiden parissa. Olen kuitenkin ollut rivikylteritoiminnassa aina todella aktiivisesti mukana.

Mikä pässi?

KY:n pässi on Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat ry:n pääsihteeri. Pääsihteeri toimii kaikkien KY-toimijoiden välisenä linkkinä johtaen yhdistyksen päivittäistä toimintaa. Pääsihteerin alaisuuteen kuuluvat KY:n hallintopäällikko, toimistoassistentti, palvelusihteerit, Art Director, IT-vastaava ja myyntikoordinaattori. Pääsihteeri on myös KY:n edustajiston sihteeri ja osallistuu yhdessä hallituksen ja edustajiston kanssa KY:n toiminnan ja kehityksen suunnitteluun. Työ on määräaikainen ja kestää vähintään kaksi ja enintään kolme vuotta.

Kommentit

kommentit