Viimeisten vuosien aikana Anssi Laurila on kuljettanut seitsemän tonnia suomalaista puuta Nevadan aavikolle, järjestänyt teknobileitä ja työskennellyt suomalaisessa avaruusalan start-upissa. Mutta mikä yhdistää Burning Mania, elektronisen musiikin kulttuuria ja avaruutta?

 

TEKSTI: VICTORIA ODUM
KUVAT: GEORGE ATANASSOV
KUVAT BURNING MANISTA: TOMMI MÄNTYSALO & SAARA ALHOPURO

 

Kello on aamukymmenen Otaniemessä ja kaksitoista yöllä Nevadassa. Ulkona sataa ja matalapaine tekee aamusta väsyneen. Vartin etuajassa saapunut Anssi Laurila, 31, istuu läppärinsä takana puolitäyden kahvikupin kanssa. Hänen noustessaan kuppi kaatuu nurin ja juoma valuu lammikoksi valkoiselle pöydälle, vain senttien päähän tietokoneesta. Klassista vahinkoa lukuun ottamatta Anssin virkeästä olemuksesta ei voisi päätellä, että hän on edellisenä päivänä saapunut reissusta Yhdysvalloista, missä hän vietti kaksi viikkoa Black Rock Cityn aavikolla Burning Man -festivaaleilla.

”Voisi väsyttää enemmänkin”,  hän toteaa.

”I’m a happener. I make sh*t happen in the intersection of art, business, design and technology” – Anssin LinkedIn-kuvaus on kovin aaltolainen, mutta se ei valehtele. Viimeiset kolme vuotta Anssi on muun muassa koordinoinut Aalto-yliopiston tukemia Burning Man -taideprojekteja, toiminut Burning Manin Suomen kontaktina ja työskennellyt tapahtumanjärjestäjänä avaruusalan startup Space Nationilla. Nykyisin Anssi toimii tuottajana Slushissa.

Aikaansaavuus ja poikkitieteellinen kiinnostus on näkynyt myös aktiivisuudessa yliopistomaailmassa. Anssi on istunut sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan ja AYY:n teknokerhojen hallituksissa, ja opintoja hän on kerryttänyt seitsemästä eri yliopistosta ympäri maailmaa.

Ensin vaihto-opiskelu Bangkokissa ja Hampurissa tempasi vastavalmistuneen kauppatieteiden kandidaatin pois Lappeenrannasta. Hampurista Anssi sinkoutui maisteriopintoihin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun  yrittäjyyden laitokselle. Hetken ikiliikkuja pysyi suhteellisen aloillaan Töölössä ja hamuili kursseja vain lähistön opinahjoista, Hankenista ja Helsingin yliopistosta. Sitten Anssi lähti Stanfordiin kirjoittamaan graduaan siitä, miten Burning Manin kaltaiset vapaat ympäristöt voivat edistää yrittäjyyttä. Viime vuonna hän valmistui yrittäjyyden laitokselta opiskeltuaan myös Aallon poikkitieteellisissä International Design Business Management ja Creative Sustainability -ohjelmissa.

Ensimmäiset kokemukset projektinhallinnasta Anssi kerrytti AYY:n elektronisen musiikin yhdistys Entropyssa, jonka puheenjohtajaksi hän myöhemmin ryhtyi. Entropy järjestää juhlia ja pienimuotoisia festivaaleja, joita varten rakennetaan jonkin teeman mukainen, utopistinen maailma yhdeksi illaksi.

”Alettuani opiskelemaan tuotekehitystä ja palvelumuotoilua tajusin, että vuosia bileitä järkätessämme käytetyillä metodeilla on oikeita nimiä. Melkein yksi yhteen menee bileiden ja uuden tuotteen tai palvelun ideointi”, Anssi sanoo.

Kylteri Kosmonautti

 

”Jos voisit sanoa jotain, mikä matkustaa tuolla
miljoonia ja miljardeja vuosia,
mitä sanoisit?”

 

Ei ihme, että kokeellisuuden kehto, Burning Man -festivaali, on vienyt miehen mukanaan. Vuotuinen, yhdeksän päivän mittainen tapahtuma järjestetään keskellä Nevadan autiomaata. Tapahtuman ajatus on, että osallistujat rakentavat talkoovoimin väliaikaisen kaupungin paikkaan, jossa ei ole yhtään mitään. Kävijöiden on itse huolehdittava festivaalikokemuksen luomisesta aina elämisen perusedellytyksistä taiteeseen ja musiikkiin.

”Sitä voisi luonnehtia massiiviseksi piknikiksi, jonne jokainen tuo jotain jaettavaksi”, Anssi selittää.

Vuosi toisensa jälkeen tapahtuma kerää noin 70 000 osallistujaa ja heidän mukanaan mitä ihmeellisimpiä leirejä ja installaatioita. On leirejä, joissa tarjoillaan kotitekoisia maustekurkkuja keskellä yötä. On leirejä, joissa voi loikoilla riippumatossa, virkistäytyä valtavaan lasikuutioon rakennetussa suihkussa kymmenien muiden festarikävijöiden kanssa tai osallistua tantrakurssille.

Saman päivän aikana voi lentää lentokoneella, juosta 50 kilometrin ultramaratonin ja kiivetä jättimäiseen puuhun, jonka lehdet on valaistu 140 000 väriä vaihtavalla LED-valolla. Tapahtuma kulminoituu nimensä mukaisesti 10-metrisen puisen nuken polttamiseen.

”Ensimmäisen kerran jälkeen minulla meni varmaan 3 kuukautta prosessoida, että mitä hemmettiä juuri tapahtui”, Anssi nauraa.

Vuonna 2015 Aalto on Fire -tiimi vei festivaaleille Kalevalasta innoittuneen, hauen kidalta näyttävän puurakennelman, jonka leukojen keskelle oli rakennettu soitettava kantele. Seuraavana vuonna yhdessä Demos Helsingin kanssa suunniteltu Koulu School -projekti toi aavikolle aaltopahvista, kahvisäkeistä ja muista kierrätysmateriaaleista luodun 120 neliön paviljongin, jossa kenen tahansa oli mahdollista antaa oppitunti mistä vain itselleen tutusta aiheesta. Burning Manin jälkeen opetuskonseptia pilotoitiin Kirkon ulkomaanavun kanssa Nepalissa ja Zaatarin pakolaisleirillä Jordaniassa. Tällä hetkellä Kirkon ulkomaanapu kerää rahoitusta, jotta voisi tehdä konseptista psykososiaalisen avun ohjelman pakolaisleireillä.

Festivaaliviikolla on varauduttava kylmiin öihin, paahteisiin päiviin, hiekkamyrskyihin ja maan mudaksi muuttaviin sadekuuroihin. Äärimmäiset sääolosuhteet voivat aiheuttaa vaaratilanteita sekä tuhota leirejä ja taideteoksia. Netistä löytyvissä Burning Man -selviytymisoppaissa kehotetaan ensikertalaista varautumaan siihen, ettei mikään suju suunnitelmien mukaisesti. Epätoivon hetkiltä on siis hankala säästyä jopa silloin, kun ei kuljeta rahdilla seitsemää tonnia puuta Itä-Suomen metsistä.

”Veimme toiselle puolelle maapalloa kokeellisen arkkitehtonisen

rakennelman, joka ottaa yhteyden avaruuteen. Prosessiin mahtuu tosi monta kohtaa, joissa koko homma olisi voinut kaatua”, viidettä kertaa festareilla ollut Anssi sanoo.

Lopulta vaikeudet paikan päällä olivat minimaalisia suhteessa siihen, miten paljon olisi voinut mennä pieleen. Aikatauluista oltiin myöhässä vain päivän verran.

Burning_man_kollaasi_(c)_tommi_mäntysalo_ja_saara_alhopuro

Anssin tänä vuonna koordinoima projekti Space on Fire suuntasi katseen ylöspäin, Maan ilmakehään ja sen yli. Aavikon pimennyttyä öisin Cosmic Eggiksi nimetty ovaalimainen puutaideteos muuttui pieneksi maanpäälliseksi avaruudeksi. Tilan äänimaisemassa yhdistyi suomalainen luonto ja syvä avaruus, josta installaatioon kiinnitetyt antennit hakivat ääniä. Äänen kanssa synkronoidut valot loivat huuhkajan huhuilusta, jään murtumisesta ja aurinkotuulen kohinasta erilaisia tunnelmia. Rakennelman keskelle sijoitettu maapallon muotoinen propaanipoltin houkutteli kävijöitä sisälle lämmittelemään. Paikan päällä pystyi myös lähettämään viestejä avaruuteen.

”Jos voisit sanoa jotain, mikä matkustaa tuolla miljoonia ja miljardeja vuosia, mitä sanoisit? Paljon lähetettiin kaikennäköisiä henkilökohtaisia juttuja, kuten rakkaudentunnustuksia ja ainakin yksi kosinta”, Anssi kertoo.

Anssin kiinnostus avaruutta kohtaan syttyi muutama vuosi sitten juuri Burning Manissa, kun hän päätyi kuuntelemaan luentoa tähdistä muun muassa NASAn tähtitieteilijöiden pyörittämälle observatoriolle.

”Siellä tyyppi osoitteli sairaan tehokkaan laserin kanssa taivaalle. Satuttiin näkemään kansainvälinen avaruusasema, eli seitsemän ihmistä lensi juuri meidän yli. Siitä jäi fiilis, että olisi makeeta tehdä jokin juttu, jossa sinne ottaisi yhteyttä”, Anssi muistelee.

Cosmic Eggin teknologia riitti ottamaan yhteyden avaruusasemaan, mutta aseman suunnalta ei saatu vastausta.

 

”Ei tarvitse olla mitään NASAn superlaboratorioita, että pystyy rakentamaan avaruuteen lähteviä asioita.”

 

Entropyn bileissä, Burning Manissa ja avaruudessa on kaikissa jotain samaa. Keskeinen osa niiden kiinnostavuutta on tietynlainen kokeellisuus ja surrealistisuus. Erityisesti Burning Man ja avaruus asettavat eteen hankalia olosuhteita ja haasteita mutta leikittelevät kuitenkin ajatuksella rajattomista mahdollisuuksista ja utopiasta. Kumpaakin on vaikea selittää ja vaikea ymmärtää – avaruutta jopa mahdoton käsittää.

Toisaalta kahta jälkimmäistä yhdistää myös eksklusiivisuus, vaikka yksi Burning Manin kulmakivistä on radikaali inklusiivisuus. Tapahtumaan osallistuminen lippuineen, matkakuluineen ja aavikolla selviytymiseen vaadittavine tarvikkeineen kustantaa tuhansia euroja mistä tahansa päin maailmaa, mikä radikaalisti seuloo pois vähätuloisempaa väestöä. Tapahtuman keskiluokkaistumista pyritään ehkäisemään sillä, että 4 000 lippua on varattu myytäväksi puoleen hintaan pienituloisille. Burning Manin omien tilastojen mukaan 87 % festivaalikansasta on valkoisia ja rodullistetuista osallistujista vain 1 % mustia. Osallistujissa nähdään paljon julkkiksia ja Piilaakson eliittiä aina seurapiiriprinsessa Paris Hiltonista Tesla Motorsin toimitusjohtaja Elon Muskiin, mikä tekee tapahtumasta entistä enemmän pienen ryhmän statussymbolin.

Vieläkin rajatumpi pääsy on avaruuteen. Avaruuteen matkanneet 550 ihmistä ovat edustaneet 37:ää eri kansallisuutta, mutta 61 % heistä on ollut amerikkalaisia ja 21 % venäläisiä. Avaruudessa on tähän asti voinut vierailla milteinpä vain ammattilaiset, mutta ennustetaan, että vuoteen 2020 avaruudessa olisi käynyt enemmän turisteja kuin astro-, kosmo- ja taikonautteja. Matkalippu avaruuteen kustantaa kuitenkin noin 200 000 euroa tehden raketilla matkustamisesta vain harvan ja valitun huvitusta.

Avaruusmatkalle haluaville maallikoille on avautumassa toisaalta myös edullisempi väylä helmikuussa. Suomen joukkorahoituskierroksellaan 3,2 miljoonan euron rahoituksen kerännyt startup Space Nation on kehittämässä älypuhelimella pelattavaa peliä, jonka voittajasta tulee avaruuslentäjä. Yrityksen motiivina on ”demokratisoida avaruutta”, jottei avaruuteen pääseminen olisi niin sidoksissa kansallisuuteen tai politiikkaan. Pelissä parhaiten menestyvät lähetetään astronautti-bootcampille, josta kuvataan tosi-TV-ohjelma. Jollakin on siis kuitenkin maksettava – palasella yksityisyyttään. Keväällä Anssi työskenteli Space Nationille tapahtumanjärjestäjänä.

Kylteri Kosmonautti

Anssi sanoo, ettei ole oikea henkilö puhumaan avaruudesta, mutta juttua riittää.

”Jos miettii kehitystä, mikä avaruudessa on ollut: 10 vuotta sitten kilon lähettäminen avaruuteen maksoi 20 000 taalaa ja nyt 2 000. Satelliitit ovat paljon pienempiä, teknologia on laajemmin saatavilla ja laukaisukustannukset eivät ole niin isot”, hän selittää.

Tänä vuonna ensimmäiset suomalaiset satelliitit, Aalto-yliopiston avaruustekniikan opiskelijoiden rakentamat Aalto-1 ja Aalto-2, lähetettiin avaruuteen.

Anssi kertoo myös firmasta nimeltä Planet Labs, joka aloitti yritystoimintansa rakentamalla mikrosatelliitteja autotallissa. Satelliiteissa käytettiin kenelle hyvänsä saatavilla olevia osasia erikoistilattujen materiaalien sijaan. Nykyään PlanetLabsin satelliitit kuvaavat koko maapallon, joka päivä.

”Ei tarvitse olla mitään NASAn superlaboratorioita, että pystyy rakentamaan avaruuteen lähteviä asioita.”

Avaruusteknologiasta on paljon hyötyä tavallisten ihmisten jokapäiväisessä elämässä esimerkiksi säätä havainnoivien satelliittien muodossa. Merkittävä vaikutus on kuitenkin myös pelkällä uteliaisuudella avaruutta kohtaan. Anssi kuvailee vuonna 1969 tehtyä matkaa kuuhun sanoin ”kirjaimellinen ja kuvainnollinen moonshot” – tavoite oli jotain niin mullistavaa, että sen toteuttaminen vaati lukuisten uusien teknologioiden kehittämistä täysin uusien ongelmien ratkaisuun.

”Seurauksena tietokoneet kehittyivät aivan valtavasti ja todella moni teollisuudenala sai alkunsa”, Anssi sanoo.

Sen lisäksi, että avaruuteen kehitetään paljon myös Maassa kaupallisesti hyödyllisiä asioita, Maassa pyritään kehittämään ratkaisuja, jotka olisivat hyödyllisiä tulevaisuuden avaruussiirtokuntia varten.

Netistä löytyy lukuisia artikkeleita aiheesta. Esimerkiksi vuonna 2013 PayPal kertoi aikeistaan lanseerata ensimmäinen avaruusvaluutta, Paypal Galactic. Ratkottavia ongelmia on useita: millaista on planeettojenvälinen digitaalinen valuutta, ja miten sitä hallinnoidaan? Nyt projektista ei ole kuulunut muutamaan vuoteen mitään.

Anssi vinkkaa, että maaliskuussa yhdysvaltalainen panimojätti Budweiser ilmoitti aikovansa keksiä, miten olutta voisi valmistaa ja nauttia tulevaisuuden Marsin siirtokunnissa. Yritys listaa Twitterissä kahdeksan vaikeasti ratkaistavaa ongelmaa, jotka asettuvat tavoitteen tielle. Haasteita riittää Marsin vähäisistä vesivarannoista painovoimattomassa ympäristössä eri tavalla käyttäytyviin hiilihappoihin.

 

Sen lisäksi, että avaruuteen kehitetään paljon myös Maassa kaupallisesti hyödyllisiä asioita, Maassa pyritään kehittämään ratkaisuja, jotka olisivat hyödyllisiä tulevaisuuden avaruussiirtokuntia varten.

 

Kylteri Kosmonautti

Haasteiden ratkominen vaatii paljon aikaa ja rahaa. Monet avaruuteen liittyvät hankkeet ovatkin lässähtäneet, kuten esimerkiksi venäläinen avaruusalan yritys Orbital Technologies, joka alkoi suunnitella avaruussukkulaan rakennettua hotellia vuonna 2010. Yritys ennusti hotellin avautuvan asiakkaille vuonna 2016. Nykyään yrityksen kotisivut ovat poissa käytöstä.

Myös Marsin asuttamishankkeet ovat lykkääntyneet aikatauluistaan useaan otteeseen ja monet epäilevätkin niiden onnistumista. Tällä hetkellä Elon Muskin johtama Mars-hanke SpaceX suunnittelee ensimmäistä Mars-siirtokuntaa vuodelle 2025 ja voittoa tavoittelematon Mars One vuodelle 2032.

”Miksei Marsia voitaisi asuttaa? Mutta tiedä sitten, tapahtuuko se sillä aikataululla, jota povataan”, Anssi miettii.

Minkä tahansa uuden projektin aloittaminen vaatii rohkeutta ja päättäväisyyttä ottaa riskejä sekä luovaa ongelmanratkaisukykyä. Avaruushankkeet vaativat vielä enemmän, hulluutta kenties. Anssin mielestä avaruusmatkailu on luontainen jatkumo ihmisen uteliaisuudelle ja kunnianhimolle. Muiden planeettojen ja asteroidien resurssitkaan eivät olisi pahitteeksi, sillä monet Maan raaka-aineet ovat nopeasti ehtymässä.

Lukuisat teknologiaedistykset ja suuruudenhullut unelmat tuovat avaruuden lähemmäs ja tekevät siitä vähemmän tuntemattoman ja pelottavan. Tulevaisuudessa Anssi uskoo avaruuden kietoutuvan arkeemme yhä tiiviimmin. Hän naputtelee pöytää.

”Mutta en mä olisi Marsiin muuttamassa. Täällä on ihan hyvä olla.”

Kylteri Kosmonautti

Kommentit

kommentit