Kun etsitään pohjaa mahdollisimman uskottavalle päätöksenteolle tai kehittämiselle, on nykymaailmassa tapana kääntyä katsomaan ympärilleen ja kysyä läheltä mielipiteitä. Halu tehdä niin on hyvä alku, mutta se ei aina riitä johtoasemassa olevalle. Rehelliset mielipiteet ja vivahteet piilevät usein muualla kuin palautekyselyiden vastauksissa.
Kun Kauppakorkeakoulun opiskelija Verna Vuoripuro Helsingin Sanomien kolumnissaan kyseenalaisti yliopiston uskottavuuden korkealaatuisen ja ajan tasalla olevan opetuksen tarjoajana, aukesivat padot. Tyytymättömyys oli ollut jo läsnä opiskelijayhteisössä, mutta kukaan ei ollut kuullut tai halunnut kuulla sen heikkoja signaaleja. Koulun tyytyväisyyskyselyt näyttävät nousevia tuloksia, mutta käytäväpuheet eivät mielestäni korreloi niiden kanssa. En oikein tiedä ketkä kyselyihin ovat vastanneet – eivät ainakaan minun lähipiirini opiskelijat.
Jos palautekyselyt eivät sitten anna totuudenmukaista kuvaa opiskelijoiden toivomasta suunnasta, mitkä ovat oikeita kanavia, joiden kautta johto voisi kuulla, mitä opiskelijoiden päässä oikeasti liikkuu? Kylteri on tarkoituksensa mukaan ikkuna Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijoiden maailmaan. No hei haloo johto! Ensimmäisenä toimena ainakin Kylteri käteen ja suodatetut Aalto University -lehdet pinon pohjalle, mikäli teitä oikeasti kiinnostaa, mikä opiskelijoita liikuttaa. Kohukolumnin kirjoittanut Vuoripurokin otti kantaa aiheeseen jo vuonna 2014 tällä pääkirjoituspalstalla. Tällä kertaa ainakin kannattaisi, sillä yliopiston toimintatapoja käsitellään peräti kahdessa jutussa.
Selkä suoristuu heti, kun
dekaani kulkee ohi.
Johdolle on annettava kuitenkin armoa. Kauppiksella järjestetään dekaanin kahveja kerran viikossa yrityksenä juuri kuulla näitä kaikuja opiskelijayhteisöltä – ajatus on toki kaunis. Johdon ongelma on kuitenkin auktoriteetti ja naama, jonka kaikki tuntevat. Selkä suoristuu heti, kun dekaani kulkee ohi. On harmi, ettei johdon jäseniä näe esimerkiksi 102:n bussissa. Kampin ja Otaniemen välillä liikennöivä bussi onkin aitiopaikka aitoon kurssipalautteeseen, fiiliksiin aaltolaisuudesta ja esimerkiksi siitä, ettei kukaan tiedä minne kauppislaiset sijoitetaan. Itse olen salakuunnellut sujuvasti monia ja saanut inspiraatiota ja fiiliksiä, joita ei formaaleissa tilanteissa lausuta ääneen.
Väre-rakennusta käsittelevän jutun haastattelun jälkeen kauppiksen varadekaani Timo Saarinen soitti vielä perään ja kysyi, olisiko Kylterillä vinkkejä oikeanlaiseen tiedottamiseen – olemmehan lähempänä opiskelijayhteisöä kuin he. Se oli merkki kaivatusta keskusteluyhteydestä. Lisäksi Saarinen antoi julkaista lausuntonsa arasta aiheesta ja sanoi saatesanoissa perusteluna, että totuus ei pala tulessakaan. Se lämmitti Kylterin toimituksen haaleaa ja kyynistä sydäntä – vielä on toivoa.
