”Kylteri, heitä vitonen Aallolle, siitä on sinulle hyötyä”, sanoo enkelisijoittaja ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun vuoden alumni Riku Asikainen. Samalla hän kertoo, kuka oikeasti omistaa Kauppiksen ja millaisia vastuita ja mahdollisuuksia omistajuuteen liittyy.

 

TEKSTI ELINA IKOLA
KUVAT ALEKSI LINTUNEN JA JESSE SALO

 

”Kauppis on meidän koulumme, eikä sillä ole kenellekään muulle samaa merkitystä kuin meille”, Riku Asikainen sanoo.

”Meidän tehtävämme on vaatia koulua viemään tätä yhteiskuntaa eteenpäin.”

Asikaista kannattaa kuunnella, sillä hän on paitsi Kauppakorkeakoulun Vuoden alumni, myös monessa mukana ollut sijoittaja. Sitä paitsi keskustelu Kauppakorkeakoulun merkityksestä on erittäin ajankohtainen.

Yliopistojen toimintaympäristö on murroksessa. Vuoden 2010 yliopistouudistus lisäsi yliopistojen taloudellista vastuuta, ja viime vuonna hallitus päätti merkittävistä yliopistosektoriin kohdistuvista leikkauksista. Aalto-yliopistoon kohdistuvien leikkausten osuuden arvioidaan nousevan noin sataan miljoonaan vuoteen 2020 mennessä.

Valtio kannustaa yliopistoja varainhankintaan valtion vastinrahalla, joka maksimissaan kolminkertaistaa kerätyn potin yhteensä 150 miljoonaan euroon saakka. Keräyskierros on jo toinen. Tällä kierroksella keräysaikaa on vuoden 2017 kesäkuun loppuun saakka. Aalto-yliopiston tavoitteena on kerätä 20 miljoonaa euroa.

Alumnien panosta pidetään tärkeänä. Haasteita kampanjoinnille asettaa se, että alle kymmenen tuhannen euron lahjoituksia voi vastinrahakampanjan sääntöjen mukaan tehdä vain yliopistotasolla. Aalto-yliopisto on varsin tuore yliopisto, johon sen kolmen koulun alumnit eivät ehkä samaistu samalla tavalla kuin omaan kouluun. KY osallistui varainhankintakampanjaan keräämällä pienempiä lahjoituksia Kauppakorkeakoululle, mutta järjestely todettiin sääntöjen vastaiseksi.

Mutta miksi nykyisten ja entisten opiskelijoiden pitäisi avustaa omaa yliopistoa? Toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa, joissa varainhankinta kuuluu luontevasti alumnitoimintaan, Suomessa ei samanlaista lahjoituskulttuuria ole. Vuoden alumni Riku Asikaisen kertoo, miksi Kauppiksen menestyminen myös tulevaisuudessa on alumnien suuressa intressissä.

”Koulutusta voidaan hahmottaa omistamisen kontekstissa”, Asikainen aloittaa.

”Se sopii teemana hyvin Kauppakorkeakouluun, ja uskon, että meidän opiskelijat hetken mietittyään sanoo, että niinhän sen täytyy olla.”

asikainen

Asikaisen mukaan eräs suomalaisen koulutuspolitiikan ongelmakohta on, että meillä on sinänsä taitavasti järjestetty ilmainen koulutus, mutta haittapuolena tulee sen ottaminen itsestäänselvyytenä. Verovaroin toteutettua koulutusta vaivaa yhteismaan ongelma.

”Me emme ymmärrä, kuka oikeasti omistaa koulun. Me käymme siellä ja jostain tulee ilmaista rahaa, eikä kukaan kiinnitä siihen kauheasti huomiota.”

Asikainen vertaa tilannetta siihen, miten kotoa pois muuttaessamme odotamme, että aina palatessamme äiti odottaa kotona, vanha huoneemme on siivottu ja pöydässä on pullaa. Samalla tavalla odotamme, että koulu on ja pysyy ilman, että kenenkään tarvitsee tehdä mitään sen eteen.

”Mutta juuri meidänhän siihen pitäisi kiinnittää huomiota”, Asikainen sanoo. Alumneille ja nykyisille opiskelijoille on eniten merkitystä sillä, että Kauppakorkeakoulusta osana Aalto-yliopistoa tulee mahdollisimman korkeatasoinen. Kun yliopistossa tehdään myös tulevaisuudessa yhteiskunnallisesti merkittävää tutkimusta, nousee myös tutkintoon tehdyn investoinnin arvo. Siksi alumnit, mukaan lukien nykyiset opiskelijat, ovat Asikaisen mukaan koulun laajin omistajakunta ja luontevin taho sanomaan, mitä koululle nyt kuuluu ja mihin suuntaan sitä tulisi kehittää.

 

”Kun yliopistossa tehdään myös tulevaisuudessa yhteiskunnallisesti merkittävää tutkimusta, nousee myös tutkintoon tehdyn investoinnin arvo.”

 

Koulutuksen hahmottaminen omistamisen kontekstista liittää siihen ajatuksen omistajan vastuusta ja hyödystä. Jos kerran omistan jotain, minun on huolehdittava siitä. Toisaalta taas huolehtiminen kasvattaa omistukseni arvoa, mistä on minulle suoraa hyötyä. Siksi alumnien tehtävä omistajina on vaatia koulua viemään suomalaista yhteiskuntaa eteenpäin.

”Meidän pitää astua esiin ja sanoa, että tämä on minun kouluni, että tämä koulu on poikkeuksellinen ja että tämän koulun pitää olla parempi kuin muiden koulujen”, Asikainen sanoo painokkaasti.

Vastuu- ja hyötynäkökulmasta tarkasteltuna avustukset voi nähdä yhtenä tapana harjoittaa omistamista. Avustukset antavat koululle lisäjoustoa, mikä valuu myös alumnien hyödyksi. Avustusten avulla yliopisto pystyy kehittämään joustavammin niitä toimintoja, joita se itse haluaa kehittää, esimerkiksi lähettämään opiskelijoita vaihtoon parempiin yliopistoihin. Kyse on sekä taloudellisesta että henkisestä huolenpidosta, koulusta saadun hyvän siirtämisestä sukupolvelta toiselle.

Asikaisen mukaan ennen kaikkea kyse on kuitenkin yhteisöllisyyden rakentamisesta. Jos tuhat ihmistä antaa koululle rahaa, se tarkoittaa, että ainakin tuhat ihmistä on ollut sitä mieltä, että se on heidän koulunsa.

”Avustukset ovat kokonaisbudjetista hyvin pieni osa. Mutta jos emme osallistu, emme lähetä viestiä siitä, että olemme vakavissamme tämän koulun suhteen. Ja se on minun viestini alumneille ja nykyisille opiskelijoille. Laittakaa vaikka vain vitonen, mutta osoittakaa, että se on minun kouluni.”

Aallon varainhankinta on käynnissä 30.6.2017 saakka.

 

Kommentit

kommentit