kun epävarmuus osaamisesta ottaa ylivallan


TEKSTI: JENNI TOIVONEN
KUVITUS: ROOSA AIRAKSINEN

“Takaraivossa kolkuttaa painostava ajatus:

”Kun mä en vaan osaa.”

Opiskelukavereilla tuntuu menevän kaikki niin hyvin. On työt opiskelujen ohella ja kursseista satelee vitosia yhtenään. Eikä niitten tarttee ees käyttää yhtä paljon aikaa opiskeluun kuin mun, kun ehtiväthän ne bileisiinkin niin usein. Mun opiskelumenestys on varmasti vaa silkkaa sattumaa, tai jos ei muuta, nii joudun tekemään sen eteen hirveesti töitä.

Ja onhan mullakin työpaikka ja hyvä sellainen, mut toisinaan mietin, et miten ihmeessä mut ylipäätään valittiin. Ehkä vaan siks, ettei työpaikalla tiedetä vielä paremmasta.

Kehuttiinhan mua kyllä tänään työpaikallakin. Oon kuulemma hoitanut hommani hyvin, sanoi yks työkaveri päivän päätteeksi. Mut kun nyt muistelen, niin jokin sen kaverin ilmeessä kertoi, et ei se sitä tosissaan tarkottanu. Joku hiuksenhieno vivahde siitä, et se puhuu vaan lämpimikseen, tai jotain. Ja milloin kehujen antajalla ei muka ois ketunhäntää kainalossa?

Jokohan kaikille on paljastunut, et mä en oikeesti vaan osaa? Tai miten ne ei oo jo sitä huomanneet? Ihan varmasti kaikki saa vielä tietää, että mä en vaan osaa. Mitä mä sitten teen?”


Meistä jokainen muistaa elämästään hetken, jolloin itseään ruoskiva sisäinen itsekritiikki on ottanut ylivallan. Yhden asian myötä päätyy toiseen ja kolmanteen, kunnes lopulta on usean mutkan kautta kyseenalaistanut kaiken – olemassaolosta osaamiseensa. Nämä kehämäiset ajatuskulut ovat ihmisille luontaisia; homo sapiens etsii yhteyksiä ja riippuvuussuhteita asioiden välillä, yrittäen jäsentää todellisuutta.

Kohtuuton epävarmuus ja pelko paljastumisesta
– Huijariajattelu

Alun esimerkkikuvauksen korostama epävarmuus osaamisesta on kokemuksena varsin tavallinen – onhan jokainen joskus kyseenalaistanut taitojaan. Yleensä ajatus osaamattomuudesta menee ohi pienen ajatuspainin myötä, eikä asia jää vaivaamaan sen pidemmäksi aikaa. Joillekin käsitys huonommuudesta ja pelko paljastumisesta epäpäteväksi on kuitenkin niin vangitseva, että sillä on vaikutusta ihmisen minäkuvaan. Vaikeimmissa tapauksissa tästä vääristymästä tulee osa identiteettiä, mikä rajoittaa elämää merkittävästi.

Huijariajattelu on ajatusvääristymä, jossa ihminen kokee suurta epävarmuutta osaamisestaan. Ulkopuolisen silmin näyttää siltä, ettei mikään onnistuminen saa huijariajatuksia kokevaa vakuuttumaan taidoistaan, kun hän selittää menestystään sattuman tai kohtuuttoman suuren työtaakan avulla. Kyse ei ole siitä, etteikö ajatuksia kokeva olisi todellisuudessa pätevä, sillä ilmiötä esiintyy useasti menestystä ja meriittiä saavuttaneilla ihmisillä.

Pelko siitä, että ympärillä oleville ihmisille paljastuu, kuinka epäpätevänä ajatusvääristymää kokeva näkee itsensä, kalvaa jatkuvasti mieltä. Paljastumisen pelossa ihminen alkaa vaatimaan itseltään yhä parempia suorituksia ja tähtäämään yhä korkeammalle. Tämä ajaa ihmisen nopeasti henkisen kuormituksen partaalle, mikä voi vaikeimmissa tapauksissa johtaa mielenterveysongelmiin, kuten ahdistukseen, masennukseen tai uupumiseen.

Ensimmäisen kerran huijari-ilmiöön viitattiin vuonna 1978, kun Pauline Clance ja Suzanne Imes julkaisivat tutkimusartikkelin menestyvien naisten kokemasta ahdistusoireilusta. Artikkelissa korostettiin, että ilmiön kokeminen on erityisesti korkeasti kouluttautuneiden naisten, ei niinkään miesten, ongelma. Nykytutkimuksissa on ilmennyt, että ilmiö koskettaa tasapuolisesti kaikkia; onkin arvioitu, että 70 %:lla väestöstä esiintyy huijariajatuksia ainakin kerran elämässään.

Onko kyseessä mielenterveydellinen häiriö?

Psykologi ja psykoterapeutti Tiina Ekman kohtaa työssään huijariajattelun kanssa painiskelevia ihmisiä. Hän on kirjoittanut aiheesta kertovan kirjan Huijarisyndrooma – Miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä). Kuten nimestä käy ilmi, huijariajattelusta käytetään synonyymiä huijarisyndrooma, mikä on nimityksenä hämäävä, sillä kyseessähän ei ole tautiluokitukseen kuuluva mielenterveyden häiriö. Ekman kertoo, että syndrooma-termistä aiheutuu harhaanjohtava mielikuva siitä, että huijariajattelua kokevan täytyy olla sairas. Joillekin voi taas tulla virheellinen käsitys siitä, että huijarisyndroomaa poteva pyrkisi tarkoituksenomaisesti huijaamaan muita. Tämän vuoksi Ekman suosittelisi mieluummin termiä huijariajattelu, vaikka kirjan nimessä syndroomasta puhutaankin.

Ilmiön taustat ovat monisyiset

Huijariajattelutaipumus on juurtunut ihmisen persoonallisuuteen yleensä jo lapsuusvaiheessa. Temperamenttipiirteillä, kuten perfektionismilla tai korkealla sisäisellä vaatimustasolla, onkin taipumus kulkea käsi kädessä huijariajattelun kanssa. Ekman kuvailee, että stressikokemuksella on oma vaikutuksensa ilmiön kokemiseen: ihmiset, jotka kokevat stressin kielteisenä kokemuksena, kokevat helpommin huijariajatuksia. Taustalla vaikuttaa se, että melankolinen ajattelutaipumus ja distressi altistavat ahdistusoireilulle, joka on keskeinen ilmiö huijariajattelussa.

Elämässä tapahtuvat siirtymävaiheet, vaikuttavat olevan otollista aikaa huijariajatuksien esiintymiselle. Tämä selittää sitä, miksi esimerkiksi nuoret, jotka siirtyvät opinnoista työelämään tai työtehtävästä toiseen, ovat alttiimpia huijariajatuksille. Työnkuvalla on merkitystä huijari-ilmiön esiintyvyyteen: mitä vaikeammin työtehtäviin liittyvät suoritukset ovat mitattavissa, sitä helpommin voi päätyä kyseenalaistamaan omia taitojaan, kun konkreettista verrokkisuoritusta ei ole saatavilla.

Kulttuurikontekstista katsottuna

Ekman kertoo, että kulttuuripiirteillä, kuten käsityksellä menestyksestä, on oma virkansa huijari-ilmiössä. Jos suorittamisen kautta tapahtuva menestys nähdään kaikkein merkityksellisimpänä asiana, voi käydä helposti niin, että menestys aletaan nähdä palkkiona suorittamisesta. Tämä käsitys voi johtaa itseään ruokkivaan kierteeseen, jonka seurauksena ylisuorittamisen riski kasvaa.

Toinen kulttuuripiirre liittyy suomalaisuuteen: meillä on tapana vähätellä itseämme, olemmehan tunnetusti vaatimatonta kansaa. Jos vaikkapa joku kehuu kättemme jälkeä, saatamme ohittaa kommentit olankohautuksella.

Vaikka huijariajattelussa on kyse monimutkaisesta ilmiöstä, on hyvä tietää, että vääristynyttä ajatusmallia on mahdollista muokata.

Ekmanin vinkkejä huijariajattelun hallintaan:

  • Puhu tuntemuksistasi ääneen – älä jää ajatuksiesi kanssa yksin
  • Omien ajatuksien kyseenalaistaminen: epävarmuuden kynnykselläkysy itseltäsi, voisiko omassa ajattelussasi olla jotakin pielessä
  • Palautteen vastaanottaja: opettele ottamaan palautetta vastaan, niin positiivista kuin negatiivistakin
  • Palautteen antaja: pyri antamaan konkreettista ja välitöntä palautetta, mutta vältä persoonaan kohdistuvia palautteita
  • Ymmärrys siitä, ettei ole heikkoutta myöntää tarvitsevansa ulkopuolista apua

Kommentit

kommentit