Merkityksen etsiminen on yksi työelämän kuumimpia trendejä. Mutta harhauduimmeko etsimään sitä väärästä paikasta?

Mitä uraputkeen singahtava kylteri voisi oppia omalla urallaan menestyneeltä filosofilta?


TEKSTI: JOONAS REMES
KUVAT: JAAKKO KAHILANIEMI


LEOPARDIKUVIO LIENEE ENSIMMÄINEN asia, mitä keskimääräiselle kauppislaiselle tulee mieleen Esa Saarisesta. Mutta yritysmaailmassa Saarinen tunnetaan muustakin. Filosofi on työskennellyt jo vuosia useiden Suomen kärkiyritysten kanssa ja hänen luentonsa ovat koonneet saleihin joukoittain yritysten henkilökuntaa ja liike-elämän huippunimiä. Lisäksi Saarinen on yrittäjä ja toiminut esimerkiksi Ensto-yhtiöiden hallituksessa 27 vuotta.

Kauppatieteitä voinee pitää yhtenä kilpailuhenkisimmistä koulutusaloista. Ja harvanmuun koulun käytävillä elämän merkityksistä puhuttaessa painotetaan yhtä avoimestirahaa ja ulkoista menestystä. 

Myös Esa Saarista voi tituleerata menestyneeksi. Aloitettuaan opintonsaHelsingin yliopiston filosofian laitoksella, Saarista alettiin pian pitää alansa nuorena huippulupauksena. Varhainen väittely Helsingin yliopistosta silloisen maailmantähden, professori Jaakko Hintikan ohjaamana pohjusti Saarisen nousua 80-luvun eräänlaiseksi nuoren sukupolven julkkisälyköksi, joka esiintyi televisiossa ja Hesarin palstoilla. 

Menestymisen käsite ei kuitenkaan resonoi Saarisen korvaan:

”Sana menestys on mielestäni kapea ja kylmä – siitä puuttuu semmoisia vihreän ja oranssinlämpimiä ulottuvuuksia. Pidän tärkeämpänä ajatella onnistumista ja inhimillistä kukoistusta kuin vain sitä, että jossain tekemisessä menestytään.” Sen sijaan Saarinen puhuu kutsumuksestaan ja sen löytämisestä. 

Filosofi Saarinen tunnetaan ennen kaikkea opettajana ja ajattelijana. Opettamisen hän aloitti jo toisena opiskeluvuotenaan toimiessaan kurssiassistenttina. 

”Vaikka kyse oli vain logiikan laskuharjoituksista, muistan hyvin vielä tänäkin päivänä, miten mun ja osallistujien välillä lähti heti tapahtumaan jotain”, Saarinen kuvailee innostuneesti silloista kokemustaan opetustilanteen mystiikasta ja magiasta – ”sisäisen kasvun draaman ja mahdollisuuden ympäristöstä”.

Kokemus luentotilanteen erityisyydestä ei ole kadonnut filosofista itsestään sen enempää kuin yleisöstäkään. Nyt filosofin omalaatuisten luentojen herättämä kiinnostus on jatkunut jo 40 vuotta. Onnistumisistaan Saarinen haluaa kuitenkin ajatella hienosyisemmin: 

”En ajattele tekemisiäni urana. Ennemmin ajattelen kuten esiintyvä taiteilija esityksensä jälkeen: onnistuinko antamaan ihmisille jotakin aitoa ja tärkeää, pystyinkö luomaan osallistujille yhteyden johonkin syvempään.”


SAMAAN AIKAAN, KUN E. Saarinen 80-luvun alussa teki läpimurtoaan luennoivana filosofina, saapui Suomeen myös Amerikan makuiset motivaatiopuhujat ja self-help. Oman intohimonsa löytäminen, sen seuraaminen ulkopuolisten mielipiteistä välittämättä ja ankaran työnteon jälkeen saavutetut tavoitteet olivat self-helpin kantavia teemoja: self-helpin oppien mukaan merkityksellisyys löytyy onnistumisista itselle tärkeissä asioissa. Saarisesta eikuitenkaan tullut self-help-gurua. 

”Kyllä mä olen aina nähnyt itseni ennen kaikkea filosofina”, hän toteaa. Nyt self-help-oppaat keikkuvat kuitenkin Suomessakin korkealla luetuimpien kirjojen listoilla. Lääke ei silti näytä voittavan epidemiaa: Samaan aikaan mielenterveysongelmat, masennus ja uupumus ovat nopeimmin yleistyvä syy jäädä pois töistä etenkin nuorten keskuudessa. Kelan tammikuussa julkaiseman tutkimusblogin mukaan mielenterveysperusteista sairauspäivärahaa saavien 16-36 -vuotiaiden määrä on noussut kolmessa vuodessa 50 prosenttia. Selvästikään työelämän paineissa ei viihdytä aivan niin hyvin kuin kansainvälisten korporaatioiden sloganeissa ja rekrytointimainoksissa annetaan ymmärtää.

Yhtenä syynä kasvavalle ahdistuneisuudelle pidetään yleisesti sosiaalisen median luomaa painetta olla, ja ennen kaikkea näyttää täydelliseltä. Somejulkkisten elämäntyyleistä tuntuu kuin huomaamatta tulleen kyseenalaistamattomia hyvän elämän esimerkkejä. Keskiajalla katolinen kirkko takoi viikoittaisilla messuilla kansalaisten päähän hyvän elämän ohjeita. 2020-luvun alkaessa suomalaiset eivät enää käy kirkossa, mutta omaksuvat yhtä uskollisesti Instagramin kiiltokuvamaiset opetukset onnellisen elämän elementeistä; Kun sydänsymboli näytöllä vilahtaa, niin itsetunto tappiin kilahtaa. Harmi vain, että sama toimii myös toiseen suuntaan.

YLIOPPILASLEHDEN VIIMEISIMMÄSSÄ NUMEROSSA kirjoitettiin yhdysvaltalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan yli kolmannes maan lukiolaisista haluaa tulevaisuudessa olla julkisuuden henkilö, tähti. Samalla, kun huomion saamisesta on internetin aikakaudella tullut yhä helpompaa, on myös tunkua parrasvaloihin entistä enemmän.

Myös nuori Esa Saarinen viehättyi tähteydestä. Hän kertoo myös lukiolaisena ihailleensa suuria persoonia ja julkisuudessa erottuvia henkilöitä: hahmoja, jotka olemuksellaan ja tekemisellään ylittivät oman alansa isotkin saavutukset. Sellaiseksi Saarinen näyttää päätyneen lopulta itsekin. Saarinen tähdentää kuitenkin, että julkisuuden tavoittelu voi olla ongelmallista. Hän näkee uhkana, että nuorien näkemys siitä, mikä elämässä on tavoiteltavaa, kapenee vain sellaisiin asioihin, jotka ulkoisesti näyttävät hyvältä.

”Se ulkokuorrutus voi alkaa tuntua pääasialta, jos ympäristö juhlii ulkokohtaista koreutta ja pintahehkua syvyyden ja sisällön sijasta.” 

Tuntuu itsestään selvältä, että elämän merkitykselliset elementit löytyvät muualta kuin näyttävistä somepostauksista, mutta jos katsoo ympärilleen – tai siis puhelimeen – pinta näyttää pitävän pintansa ja usein ottaa kärkisijan ihmisten tajunnasta. Saarisen mielestä nykykulttuuri ajaa liiaksi keskittymään siihen, onko se mitä elämällämme teemme riittävän kivaa ja näyttävää muiden silmissä. Ja siten ihmiset päätyvät tekemään asioita, joita he eivät lopulta koe merkityksellisiksi.

Kyse on siis jonkinlaisesta ajattelun uneliaisuudesta. Kun imemme mallin onnelliselle elämälle sosiaalisesta mediasta, unohdamme helposti tutkia sitä, millaisia itse ihmisinä olemme ja mitkä ovat meidän omat kiinnostuksemme esimerkiksi suhteessa uraan. Voi kysyä, kuinka moni kylteri on ajautunut konsulttiputkeen ja huomannut myöhemmin, että taloudellisesta menestyksestä huolimatta elämä on lopulta aika latteaa, eikä tunnu merkitykselliseltä.

Yhtenä ajatuksellisen uneliaisuuden aiheuttajista Saarinen mainitsee aikamme suorituskeskeisyyden. Hän ei kuitenkaan kritisoi sitä samalla tavalla kuin Hidasta elämää- ja downshiftausliikeet. Saarisen mukaan ihmisen tehtävänä on tehdä asioita ja siksi suorittaa. Samalla tulee kuitenkin löytää itsestään oman toimintansa ja olemisensa syvempi fundamentti. Siis se merkitys joka sykkii syvempää sanomaa. Suoritekeskeisessä maailmassa elämän laajempia kaaria koskevat pohdiskelut kuitenkin helposti ajautuvat ulkokehälle, ja mallit tavoiteltaville asioille syntyvät toisia seuraamalla.

Tällaisesta ajattelun uneliaisuudesta Saarinen pyrkii kuulijoitaan havahduttamaan. 

”Mun tärkein tavoite luennoillani on, että kuulija onnistuisi omakohtaisesti ajattelemaan omaa ajatteluaan ja sitä, että voisiko omaa ajatteluaan ajatella useammin ja uusista suunnista.” Saarisen perusajatus on, että parempi ajattelu synnyttää parempaa elämää. Mitä sitten voisi olla se merkitys, jota tuntiessaan voisi elää parempaa elämää? 

”Mielestäni keskeisin elementti on kehittää itseään siitä näkökulmasta, että voi antaa panoksen toisille ja tehdä jotain merkityksellistä sen kokonaisuuden kannalta mikä elämä on. Ulkoinen suorittaminen ulkoisten palkintojen vuoksi ei lopulta kannata kauas, eikä varmasti pelasta maailmaa.” Siis maineen ja mammonan sijaan jotain yhteistä hyvää

Saarinen kertoo, että joskus 90-luvun loppupuolella hänen oma kiinnostuksensa julkisuuteen laantui. 

”Tunnen yhä vetoa tähteyteen, mutta nykyisin pidän tärkeämpänä yrittää olla jonkinlainen mahdollistava avaruus, jossa toisten tähdet voivat tuikkia ja löytää vahvuutensa. Oman energiani ympärillä pyöriminen ei sytytä itseäni samalla tavalla kuin 80-luvulla ja yritän ponnistella toimiakseni enemmänkin toisten ehdoilla heitä ja kokonaisuutta palvellen. Yritän rohkaista ihmisiä olemaan avaruuksia toinen toisilleen. On huono idea olla itsekeskeinen, vaikka olisi millainen tähti.”

Ilmeisesti kyse on siis siitä, että siirtää katseensa peilistä toisiin ihmisiin: oman erinomaisuuden sijaan tulee viedä huomiota siihen, miten voi vahvistaa toisia ja luoda hyvää ympärilleen. Sen sijaan, että pyrkisin itse loistamaan, voisinko keskittyä siihen, että ihmiset ympärilläni loistaisivat.


MITKÄ SIIS OLISIVAT ne kolme bulletpointtia, joilla merkityksellisyys elvytetään nykyajan välillä kuivakkaan työelämään? Sellaisia tuskin on. Saarisen luentojenkaan idea ei ole tarjota valmiita vastauksia, vaan saada kuulija miettimään kriittisesti omaa käsitystään itsestä ja maailmasta – mitä sinä voisit ajatella menestyksestä ja merkityksellisestä elämästä? Ja toisaalta, voisitko ajatella useammin sitä, mitä elämästä ajattelet. Siis ajatella omaa ajatteluasi.

Saarisen mielestä stereotyyppinen ajattelu menestyksestä on liian harmaata ja itsekeskeistä:

”Ainakin on selvää, että ylemmän asteen menestys kaipaa rinnalleen jotain syvempää merkityksen akustiikkaa. Ennen kaikkea siitä syystä, että kestävä menestys todennäköisesti liittyy toisiin ihmisiin, ja samanaikaisesti johonkin oman sielun syvempien sopukoitten salaperäisiin voimiin, jotka eivät ole mekaanisesti kohdattavissa tai kaavamaisesti hallittavissa.”

Ajattelipa sielunsa sopukoista, mitä tahansa, se lienee selvää, että jos elämän syvempiä merkityksiä haluaa etsiä, ne tuskin löytyvät tuoreimman somekasvon Instagram- postauksista tai Rolexia ja urheiluautoaan esittelevän uusrikkaan Facebook-julkaisuista. Tai kuka tietää? Mutta oikoteitä onneen tuski on ja itselleen merkityksellinen elämä löytynee vain tutkimalla jatkuvasti omia ajatuksiaan ja pyrkimällä kohtaamaan arjessa ympärillään olevat ihmiset rakkaudella.

Kommentit

kommentit