Suihkun tuoreena, alasti. Luento alkamassa ja heti jako ryhmiin. ”Kamerat ja mikit päällekuuluu professorin suusta, koira haukkuu ja kämppä on sotkuinen. Sopivaa taustaa ei meinaa löytyä. Opiskelukavereita ei ole tullut nähtyä viikkoihin. Deadlinet painavat päälle. Tuntuu että luennoista ei saa mitään irti, vaikka kuinka yrittäisi keskittyä. Kukaan ei tunnu tietävän, mitä ryhmissä olisi tarkoitus tehdä. Olisi vain pitänyt jäädä nukkumaan. Näytön sulkeminen tuntuisi helpolta ratkaisulta, eihän kurssilla ole läsnäolopakkoakaan. 

Vuosi 2020 toi mukanaan suuren digiloikkauksen, kun maailmanlaajuisesti levinnyt koronavirusepidemia järjesti koko maailman, kuten myös opiskelijaväestön arjen, täysin uudenlaiseksi. Uudenlainen arki on mahdollistanut opiskelun, halutessaan vaikka alasti kotisohvalta käsin, mutta nähtäväksi jää, onko etäopiskelu kuitenkaan yhtä tehokasta ja osallistavaa kuin perinteisemmät opiskelumuodot.

Uuden arjen seurauksena luennot ja kokoukset siirtyivät Zoomiin ja pari- ja ryhmätyöt kiusallisuutta huokuviin ”breakout roomeihin”. Harppaus opetuksen digitalisoitumisessa on iso: viime vuosina yleistyneiden verkkokurssien osuus oli aikaisemmin hyvin marginaalinen opiskelijoiden kurssikokonaisuudessa. 

Pandemian seurauksena tilanne on kuitenkin kääntynyt täysin päälaelleen, ja vain harvat ja valitut kurssit järjestetään paikan päällä tartuntatilanteen pahenemisen ehkäisemiseksi. Etäopetuksen muuttuminen pääasialliseksi opetusmetodiksi on vielä verrattain tuore, mutta sen on jo nyt havaittu tuoneen mukanaan sivuvaikutuksia, niin oppimisen, jaksamisen kuin sosiaalisten suhteidenkin kannalta.

Videopuhelussa puhuminen, monien pienien kuvaruutujen ja oman kuvan tuijottaminen on harvalle luontainen tapa kommunikoida. Esimerkiksi videokeskustelupalvelu Zoomissa kamerakuva näyttää keskustelukumppanin vain kaulasta ylöspäin. Tällöin kommunikaatiosta suodattuu helposti pois olennaisia nonverbaalisen viestinnän muotoja, kuten kehon asento, eleet ja liikkeet. 

Videon laadun ollessa huono ilmeiden tulkitseminen vaikeutuu, jolloin luennon seuraaja on vain ja ainoastaan puheen varassa; aivot kuitenkin yhdistävät ihmisen kasvot tämän verbaaliseen ja nonverbaaliseen ulosantiin.

Aivot pyrkivät siis muodostamaan kokonaisuuden yhdistämällä eri kommunikaation muotoja. Kokonaiskuvan tulkitsemiseksi aivot joutuvat tekemään enemmän alitajuista työtä, yrittäessään metsästää edes joitakin nonverbaalisia vihjeitä siitä, mitä toinen henkilö pyrkii viestimään. Tällöin keskittyminen itse asiaan jää vähemmälle, mikä vaikuttaa siihen, kuinka hyvin opiskelija oppii. Eikä tätä helpota se, että keskittymiskyky etäluennoilla on muutenkin tiukilla monipuolisempien aistiärsykkeiden takia.

Sosiaalisessa mediassa ja erilaisissa uutisissa on alettu puhumaan ilmiöstä nimeltä ”Zoom fatigue”, suomennettuna Zoom-uupumus tai -väsymys. Moni kokee, että erityisesti keväällä, kun koko elämä siirtyi nettiin, oli olo työpäivän tai luennon jälkeen paljon väsyneempi. Koettu väsymys perustuu siihen, miten paljon enemmän aivot kuormittuvat kommunikoidessaan videokuvan kautta. Nähtäväksi jää, tulevatko aivot lopulta tottumaan Zoomin aiheuttamaan kuormitukseen tai millaisia vaikutuksia kuormituksella on esimerkiksi oppimistuloksiin.

Jaksamisen lisäksi oppimisen on havaittu olevan koetuksella etäopiskelun takia. Harppaus aikaisemmasta opetustyylistä nykyiseen oli uusi ja nopea niin opettajille kuin opiskelijoillekin.

Asioiden opettaminen videon välityksellä vaatii opetushenkilökunnalta erilaisia pedagogisia metodeja verrattuna perinteisiin luentoihin. Mikäli näiden metodien soveltaminen etäopetuksessa jää vajaaksi, voi oppisisältöjen sisäistäminen vaikeutua, mikä voi altistaa opintosuoritusten heikentymiselle.

Etäluennoilla luennoitsijan ja opiskelijan välille ei synny luonnollista vuorovaikutusta, mikä on kriittistä oppimisen kannalta. Luokassa puhuessaan luennoitsija voi ilmeiden ja eleiden perusteella havainnoida ympärillä olevaa tunnelmaa ja aistia, onko opetettu asia mennyt perille. Ongelmia syntyy erityisesti etäluentojen isoissa kurssiryhmissä, joissa opiskelijoita voi olla useita kymmeniä, jopa satoja. Näillä kursseilla opiskelijoilla on harvemmin kameraa päällä, minkä seurauksena ryhmän tunnelmaa on mahdotonta arvioida.

Mikäli yleisön vastakaiku ja reaktiot kurssilla käsiteltäviin aiheisiin jäävät vähäisiksi, on opetuksen laatu vaarassa heikentyä.

Vuorovaikutus jää vähäiseksi siitäkin syystä, että Zoom-luennoilla tunnelma on usein piinaava, ja opiskelijoiden kynnys esittää mieltä askarruttavia kysymyksiä on suurempi. Tällöin riski tietoaukkojen muodostumiseen kasvaa. Vielä vähäisemmäksi vuorovaikutus opetushenkilökunnan ja opiskelijoiden välillä jää, jos luennot on nauhoitettu etukäteen.

Vielä ei ole tietoa siitä, milloin koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset heltyvät. Pahimmassa tapauksessa virus jää seuraksemme vielä pitkäksikin aikaa.

Millaisia työntekijöitä meistä tulee, jos opiskelemme suuren osan tutkinnostamme etänä? Etätyön määrän on uskottu lisääntyvän pysyvästi tautitilanteen helpottaessakin, mutta miten käy opiskelun? Tuleeko etäopiskelusta pysyvää vai palaammeko vielä luentosalien penkeille istumaan? 

Huolestuttavinta on kuitenkin nähdä, millaisia vaikutuksia etäopiskelulla on opiskelijoiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Luonnollisia väyliä ylläpitää jo olemassa olevia ystävyyssuhteita tai mahdollisuuksia tehdä uusia tuttavuuksia ei Zoomin kautta pääse syntymään. Opiskelijat eivät pääse tutustumaan toisiinsa, esimerkiksi luennon jälkeisen lounaan yhteydessä tai paritehtävien välissä.

Harva jaksaa pitkän välimatkan takia matkustaa kampukselle syömään, eikä Zoomin breakout roomeissa tunnu luonnolliselta kysyä tuntemattomilta tehtävään liittymättömiä asioita.

Yliopistoelämä on useimmille paljon muutakin kuin pelkkää opiskelemista. Se on elinikäisten ystävien löytämistä ja lukuisten muistojen luomista. Opiskelijat ja erityisesti ensimmäisen vuoden mursut, jotka joutuivat tutustumaan toisiinsa ja professoreihinsa pääosin Zoomin välityksellä ovatkin siitä syystä erikoisessa asemassa. He eivät ole vielä löytäneet paikkaansa KY:n monipuolisessa yhteisössä, eivätkä ole päässeet kokemaan kaikkia opiskelijaelämän tarjoamia puolia. Jos tilanne on pitkäkestoinen, ovat mursut vaarassa jäädä kovin yksin, kokea yksinäisyyttä ja yhteen kuulumattomuuden tunnetta, mitkä voivat pahimmillaan heijastua opintosuorituksiin ja opiskelijoiden mielenterveyteen.

Epävarmuus tulevasta synnyttää lukuisia kysymyksiä, joihin on tällä hetkellä lähes mahdotonta saada vastauksia. Kaikki ovat omalta osaltaan pistäneet normaalin elämänsä pitoon, mutta sen vaikutus on kaikista suurin opiskelijoihin, joiden elämä on vasta muotoutumassa. Nähtäväksi jää, milloin saamme elämämme takaisin.

Haluatko kirjoittaa tai kuvata Kylteriin? Onko sinulla juttuvinkki?

Näköislehti