Pääkirjoitus: Mikä on sun unique selling point?

Kylterin päätoimittaja Sara Argillander.

Kylterin päätoimittaja Sara Argillander.

Pääkirjoitus: Mikä on sun unique selling point?

Reippaasti vain puhelin kouraan, kuuluu kauppakorkeakoulusta valmistuneen sukulaisen neuvo kesätyönhakua tuskailevalle opiskelijalle. Hyvä asenne toi ehkä enolle monikesäisen työpaikan Tohmajärven osuuspankista. Veikkaanpa silti, että enokin tuskastuisi joutuessaan tehtailemaan videonpätkiä ja case-tehtäviä lukemattomille potentiaalisille työnantajille.

Kilpailu työpaikoista on kiristynyt, kun samoja paikkoja havittelee kasvava joukko kyltereitä yhdeksästä eri kaupungista. Silloin kun työnhaussa tulee seinä vastaan, ei auta muu kuin palata Markkinoinnin perusteiden kurssille ja yrittää etsiä itsestään niitä vaikeasti jäljiteltäviä erottautumistekijöitä, joilla tehdä pesäeroa kanssahakijoihin.

Perinteisesti työnantajien silmissä on pyritty erottautumaan persoonallisella sivuainevalinnalla. Johtamisen pääaine yhdistettynä tietojenkäsittelyyn antaa kuvan monipuolisesta osaajasta. Nykyään yhä useampi suorittaa kuitenkin kokonaan toisen korkeakoulututkinnon. Osa vaihtaa alaa pysyvästi, kun taas joidenkin tavoitteena on päästä johdonmukaisesti lähemmäs unelmien työpaikkaa.

Tuplamaisteri erottuu työnhaussa edukseen ja kykenee parhaassa tapauksessa yhdistelemään kahden alan oppeja työssään. Lehden pääjutussa haastatellaan rahoitustieteilijä ja teologi Mikko Leskelää, joka hyödyntää strategiakonsultin roolissaan sekä kauppatieteitä että antropologiaa.         

Toisaalta asiantuntemus ei aina edellytä aiheeseen liittyvää koulutusta. Tähän numeroon haastateltu toimittaja ja kirjailija Julia Thurén on noussut suosituksi raha- ja sijoittamisvaikuttajaksi kirjoitettuaan aiheista omakohtaisesti blogissaan.

Kun kilpailu on tasaväkistä, rekrytoijat hakevat konkreettisen osaamisen lisäksi myös näkemyksellisyyttä ja uteliaisuutta ympäröivää maailmaa kohtaan. Moni sivistääkin itseään nyt ahkerasti kuuntelemalla tietokirjoja ja podcasteja, mieluiten tuplanopeudella ja pyörän selässä. Kylterin toimittaja Juho Tornberg pohtii äänikirjatrendin syitä ja seurauksia sivulla 26.

Kaukana ovat ne ajat, jolloin kesätyö irtosi helposti, kun paineli lankapuhelimeen pankinjohtajan numeron.

Kirjoittaja on Kylterin päätoimittaja.

 

Teksti: Sara Argillander

Kuva: Ruut Joensuu

Mistä haaveilet, Eerika Savolainen?

Slushin toimitusjohtaja Eerika Savolainen.

Slushin toimitusjohtaja Eerika Savolainen.

Mistä haaveilet, Eerika Savolainen?

Minulle ei ollut missään nimessä selvää, että minusta tulisi toimitusjohtaja. Tälle matkalle on mahtunut monia hetkiä, jolloin olen puntaroinut, haluanko ottaa vastaan seuraavan haasteen Slushilla. Uteliaisuus on aina pakottanut sanomaan kyllä.

Uskon siihen, että Slush on nuorelle paras paikka oppia yrittäjyydestä – ennen kuin hän perustaa oman firman tai hyppää töihin kasvuyritykseen. Unelmani toimitusjohtajana onkin jättää Slush sellaiseen kuntoon, että se toimii Euroopan parhaisiin kasvuyrityksiin vertautuvin standardein ja prosessein. Mitä vahvemmin pystymme simuloimaan startupia täällä, sitä paremmat eväät annamme työntekijöillemme omien firmojen rakentamiseen tulevaisuudessa.

Me Slushilla ajattelemme, että yrittäjyys on tehokkain tapa muuttaa maailmaa. Jotta muutos olisi sen suuntainen kuin toivomme, firmojen tulisi koota tiimeihinsä monimuotoinen joukko ihmisiä erilaisista taustoista. Lisäksi meidän pitäisi yhä aktiivisemmin keskittyä ratkaisemaan ongelmia, joilla on oikeasti merkitystä. Sen sijaan, että tyytyisimme inkrementaalisiin parannuksiin, haluamme kannustaa yrityksiä tekemään aidosti kunnianhimoisia ratkaisuja.

Mitä pidempään seuraan läheltä kasvuyrittäjiä, sitä merkityksellisemmältä ja mielenkiintoisemmalta oman firman perustaminen alkaa minusta tuntua. Olisihan se nyt ihan sairaan siistiä. Se ei ole asia, jonka voin pakottaa tapahtumaan heti. Haluaisin kuitenkin puskea itseäni siihen suuntaan.

Eerika Savolainen on kasvuyritystapahtuma Slushin toimitusjohtaja ja tuore kauppatieteiden maisteri.

 

Teksti: Sara Argillander

Kuva: Joonas Määttä

Puheenjohtajalta: Epäonnistumattomat

Chari of KY board, Topias Turppa.

Topias Turppa, chair of the board at KY.

Epäonnistumattomat

”Aallon kylterit ovat käveleviä Instagram-feedejä”
– Otso Lammi, KY:n hallituksen liikunta- ja hyvinvointivastaava

Eli siis virheettömiä kiiltokuvia elämän onnistumisista, jotka liitävät erinomaisesta suorituksesta seuraavaan yhtä keveästi kuin kolibrit orkideasta toiseen. Tai ainakin tällaista kuvaa monet Aallon kauppakorkeassa opiskelevat itsestään heijastavat ympärilleen, niin sosiaalisessa mediassa kuin myös kasvokkain käytävässä kanssakäymisessä.

Usein keskustelunaiheina toimivat vastaanotetut työhaastattelukutsut, onnistumiset omalla urapolulla ja erinomaiset suoritukset kauppiksen vaikeimmilla kursseilla. Harvemmin sitä kuulee, kuinka jollain on mennyt töissä aivan päin mäntyä, tai kuinka opinnot tuntuvat menevän jatkuvasti penkin alle. Kuin epäonnistumisia ei olisi olemassa.

On tietysti hyvä, että Aallon kauppiksesta löytyy kunnianhimoista ja motivoitunutta jengiä, jotta koulumme maine ja opetuksen taso pysyvät vähintäänkin nykyisellä tasollaan. Mutta onnistumisen ja epäonnistumisen välistä rajaa tulisi tarkastella uudelleen. Hälyttävää on, kuinka tavallista on käydä uusimassa neloset femmoiksi – aivan kuin arvosana 4 olisi epäonnistuminen, joka halutaan korjata. Oman kokemukseni mukaan kauppis eroaa tässä muista korkeakouluista, joissa opiskelijat laskevat onnistumiseksi saada kurssista opintopisteet rimaa hipoen. Ja kolmonen on heille jo korkeatasoinen suoritus.

KY:n puheenjohtajana itseäni huolestuttaa täydellisyyden tavoittelun ilmanpiirin heijastumisen myös vapaaehtoistoimintaan. Älkää käsittäkö väärin, on upeaa, että meillä on resurssit ja motivaatiota järjestää toinen toistaan upeampia tapahtumia yhdistyksen jäsenille. Mutta vapaaehtoistoiminnan tulisi olla nimensä mukaisesti vapaaehtoista, jotain ekstraa muiden prioriteettien päälle. Kuitenkin ympäristössä, jossa elämme vapaaehtoispestit voivat helposti vaatia huomattavasti odotettua enemmän. Tai vapaaehtoiset vaatia sitä itseltään.

Virheettömästi järjestettyjen tapahtumien sijaan meidän tulisi keskittyä yhteisömme kehittämiseen ja sen eteenpäin viemiseen. Itse olen useaan otteeseen törmännyt tilanteeseen, jossa uusi tapahtumakonsepti on hyllytetty, koska sen kiinnostavuudesta ei ole ollut takeita tai järjestelyiden 100 % nappiin menemisestä ei ole voitu olla varmoja. Uusissa konsepteissa kuitenkin elää yhteisömme tulevaisuus.

Moni asia on muuttunut viimeisen kahden vuoden aikana. KY:n toiminta on nykyään kokonaan Otaniemessä, kauppiksessa aloittaa vuosi toisensa jälkeen yhä suurempi joukko uusia opiskelijoita sekä etäaika on vaikuttanut merkittävästi yhteisöllisyyden kokemukseen. Jotta pystymme vastaamaan näihin muutoksiin, tulee yhteisömme löytää uusia tapoja toimia.

Uusien ja toimivien toimintamallien löytäminen vaatii niiden ennakkoluulotonta kehittämistä ja avointa kokeilumieltä. Jotta voi ylipäätään onnistua, tulee uskaltaa yrittää. Ja epäonnistumisen sattuessa kohdalle on tarjolla arvokas oppitunti, jotta samoja virheitä ei tarvitse enää toistaa. KY:n toimistolla olemme pyrkineet vahvistamaan tällaista ajattelutapaa tänä vuonna ja rohkaisemme siihen jokaista jäsentä, vapaaehtoista sekä yhdistystä.

Uskalletaan siis yrittää uutta.

Uskalletaan epäonnistua.

Uskalletaan unelmoida isosti.

Siitä KY:ssä pohjimmiltaan on kyse.

 

Teksti: Topias Turppa

Kuva: Ruut Joensuu

Analyysi: Äänikirja haastaa perinteisen kirjan, mutta Spotify-ilmiössä on myös karu puolensa

Vasemmalla kuvassa keltainen kukka jossa vihreät lehdet. Keskellä sekä oikealla kirjaimia ja euron seteleitä aaltoilevana kuviona.

Vasemmalla kuvassa keltainen kukka jossa vihreät lehdet. Keskellä sekä oikealla kirjaimia ja euron seteleitä aaltoilevana kuviona.

Analyysi: Äänikirja haastaa perinteisen kirjan, mutta Spotify-ilmiössä on myös karu puolensa

Auringonlaskun alaksikin tituleerattu kustannustoimiala on kohdannut viime vuosina piristysruiskeen, kun äänikirjojen myynti on kasvanut eksponentiaalisesti. Muutoksella on positiivinen vaikutus kirjallisuuden ollessa entistä saavutettavampaa. Mutta mistä johtuu, että digitaalinen kasvu ei näy kirjailijoiden lompakossa?

Yhä useampi meistä valitsee luureihinsa musiikin sijaan jotain muuta kuunneltavaa, selviää Suomen Kustannusyhdistyksen koostamasta vuosittaisesta kirjallisuuden myyntilastosta. 

Audiomuotoisten kirjojen myynti on tuplaantunut melkein joka vuosi viimeisen viiden vuoden ajan, kun lukuun on laskettu perinteisen kirjakaupan lisäksi erilaiset äänikirjojen suoratoistopalvelujen tilaukset. Vuonna 2021 äänikirjojen euromääräinen myynti oli huimat 33 miljoonaa, kun vuonna 2016 se oli vielä noin miljoonan euron luokkaa.

Äänikirjat eivät sinänsä ole mikään uusi juttu. Suomessakin kirjallisuutta on luettu ensin kaseteille ja myöhemmin CD-levyille jo 1950-luvulta lähtien. Suuret massat ovat kuitenkin omaksuneet kuunneltavan formaatin vasta teknologian kypsyttyä. 

Audiosisältöjen viimeaikaisen kasvun juuret jäljittyvätkin vuoden 2016 kevääseen, jolloin ruotsalaiset äänikirjojen suoratoistopalvelut Storytel ja BookBeat lanseerattiin Suomessa. Niiden pyrkimyksenä oli tehdä kirjallisuudelle jotain samanlaista, mitä Spotify teki tavallemme kuunnella musiikkia tuomalla rajattomat musiikkikirjastot kaikkien saataville 2010-luvulla. 

Vuonna 2021 äänikirjojen euromääräinen myynti oli huimat 33 miljoonaa, kun vuonna 2016 se oli vielä noin miljoonan euron luokkaa.

Äänikirjapalveluiden noste on myös helppo huomata katukuvassa. Se ilmenee voimakkaina markkinointikampanjoina ja ilmaisten kokeilujaksojen tarjoamisena suoratoistopalveluiden metsästäessä uutta asiakaskuntaa ja pyrkiessään vakiinnuttamaan markkina-asemaansa. Kirjavalikoimaltaan, ominaisuuksiltaan ja kuukausimaksultaankin palvelut ovat kuitenkin lähes identtisiä.

Kuunteleminen voittaa lukemisen helppoudessa

Suoratoistopalvelut päihittävät perinteisen paperikirjallisuuden siinä, että ne eivät vaadi kuluttajiltaan liiallista keskittymistä. 

Monelle perinteiseen kirjaan tarttuminen ja lukemiseen keskittyminen voi tuntua tänä päivänä ylitsepääsemättömän työläältä. Lukeminen on haaste aivoille, jotka ovat tottuneet selaamaan jatkuvasti päivittyvää uutisvirtaa ja katsomaan vain sekuntien pituisia Tiktok-videoita.

Kun olemme totuttaneet aivomme helppoja serotoniiniryöppyjä tarjoavaan nopeaan mediaan, voi paperikirja tuntua elämyksenä varsin virikkeettömältä. Se vaatii lukijalta kykyä asettua aloilleen ja kärsivällisyyttä kahlata läpi myös vähemmän mielenkiintoiset osiot.

Kun taskussa on rajaton määrä kirjallisuutta helposti kuunneltavissa, kokee yhä useampi kuluttaja kynnyksen tarttua äänikirjaan paperikirjaa matalammaksi. Jos kirja ei nappaakaan, on kuuntelemisen lopettaminen tai johonkin toiseen teokseen vaihtaminen vaivatonta. Taakse ovat jääneet ajat, jolloin hutiostos jäi kirjahyllyyn pölyttymään, tai lukematta jääneet erääntyneet kirjat piti kantaa lähimpään kunnankirjastoon palautettavaksi. 

Suoratoistopalvelut ovatkin kirjamarkkinoiden vastaus yhä kovempaan kilpailuun kuluttajien huomiosta ja rahasta. Kun kirjallisuuden ostamisen kynnys on mahdollisimman matala ja kuluttaminen vaivatonta, päätyvät teokset sellaistenkin ihmisten korville, jotka eivät välttämättä perinteiseen kirjaan olisi tarttuneet. 

Lukeminen on haaste aivoille, jotka ovat tottuneet selaamaan jatkuvasti päivittyvää uutisvirtaa ja katsomaan vain sekuntien pituisia Tiktok-videoita.

Loppupeleissä kuitenkin myös kirjakaupoilla ratkaisee raha. Suoratoistopalvelut ovat suurelle osalle ihmisistä kustannustehokas tapa kuluttaa kirjallisuutta. Samalla hinnalla, mitä keskimäärin kuukauden tilaus suoratoistopalveluun maksaa, ei kirjakaupasta kovin montaa kirjaa kotiin kanneta. 

Ja kun myös aika on rahaa, ovat äänikirjat siinäkin suhteessa vahvoilla. Kuunteleminen mahdollistaa kirjojen kuluttamisen vaikkapa töihin matkatessa tai urheillessa.

Perinteisellä lukemisella on kannattajansa

Vaikka audiomuotoisuuden yleistyminen on saattanut yhä useampia ihmisiä kirjallisuuden pariin, on ilmiöllä myös kääntöpuolensa. Vuodesta 2017 alkaen, eli sen jälkeen kun äänikirjojen suoratoistopalvelut rantautuivat Suomeen, on painettujen kirjojen myynti kääntynyt laskuun.

Samaan aikaan keskustelu nuorten lukutaidon heikosta tasosta ei ole tyyntynyt. Aihe on nyt ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan. Esimerkiksi Helsingin peruskouluissa aloitettiin vuoden 2022 alussa kokeilu, jossa osaan kouluista palkattiin kokonaan erillisiä lukutaidon opettajia.

Huolena on, että suosion siirtyessä lukemisesta kuuntelemiseen, syvenee kuilu paljon lukevien ja niiden nuorten, jotka eivät lue lainkaan pitkiä tekstejä, välillä.

Samalla, kun kuunteleminen mahdollistaa paljon lukeville entistä tehokkaamman tavan kuluttaa kirjoja ja muita tekstejä, lukemista vierastavien minimaalinenkin lukumäärä siirtyy kokonaisuudessaan verkkoon. Lyhyitä somepostauksia vaativammat tekstit kun on helppo kuluttaa kuunnellen.

Äänikirjoista on sinänsä mahdollista saada myös monet perinteisen lukemisen hyödyt, kuten sanavaraston kertymisen, mielikuvituksen rikastumisen ja uuden oppimisen. Kuuntelemalla ei kuitenkaan pysty kartuttamaan kovinkaan tehokkaasti monia yliopisto-opinnoissa ja työelämässä tarvittavia taitoja, kuten isojen tekstimassojen hallitsemista ja niistä olennaisen tiedon löytämistä.  

Myös silloin, jos mielii paremmaksi kirjoittajaksi tai haluaa parantaa kieliopillista osaamistaan, on kiistämättä konkreettisesta lukemisesta ja tekstien näkemisestä hyötyä. Tekstin muotoa on paljon helpompi analysoida visuaalisessa formaatissa, vaikka sisältö välittyykin kitkattomammin, kun se on kuunneltavissa.

Kuuntelemalla ei kuitenkaan pysty kartuttamaan kovinkaan tehokkaasti monia yliopisto-opinnoissa ja työelämässä tarvittavia taitoja, kuten isojen tekstimassojen hallitsemista ja niistä olennaisen tiedon löytämistä.  

Siispä myös painetulla kirjallisuudella on edelleen kannattajansa. Fyysinen kirjahan on formaattina meille kaikille tuttu. Sen selaileminen on hyvin konkreettista, ja tekstissä on helppo palata taaksepäin, jos haluaa kerrata lukemaansa. Kun kirjan sivu kääntyy, pysyy luettu tieto yhä varmassa tallessa edellisellä aukeamalla. Ja kirja on myös esineenä ikuinen, ellei siitä päätä hankkiutua eroon.

Äänikirjojen käyttäjäkokemus voikin olla vielä liian puutteellinen osalle kuluttajista. Kuuntelijahan on pitkälti äänikirjan lukijan armoilla siitä, missä tahdissa ja järjestyksessä tekstiä edetään. Toki kelaaminen on mahdollista, mutta monien mielestä se häviää käytännöllisyydessä paperiversiolle. 

Äänikirjabuumi ei näy kirjailijan kukkarossa

Vaikka uudet innovaatiot, kuten suoratoistopalvelut, on otettu kirja-alalla pääosin positiivisesti vastaan, eivät itse kirjailijat ole äänikirjojen suosiosta juurikaan hyötyneet.

Suomen kirjailijaliiton selvityksen mukaan vuonna 2019 kirjailija tilitti äänikirjasta keskimäärin vain viidesosan painetun version tuottoon verrattuna. Kun painettu kirja tuotti keskimäärin 3,10 euroa, oli myydystä äänikirjasta maksettu palkkio vain 67 senttiä. 

Ilmiön ollessa kaikille osapuolille vielä tuore, ei äänikirjoista kirjailijoille muodostuva tulo ole vakiintunut. Kirjailijaliiton mukaan äänikirjojen palkkioprosentit hakevat yhä muotoaan niiden vaihdellessa aina 12 prosentista jopa 50 prosenttiin.  

Mikäli nykyinen kehityskulku jatkaa raiteillaan, ja painettua kirjaa pienikatteisempi äänikirja valtaa osuutta kirjallisuuden kokonaismyynnistä, olisi kirjailijoiden kannalta tärkeää, että löydettäisiin ratkaisu heidän tulojensa putoamisen estämiseksi.  

Esimerkiksi luovan alan järjestöjen yhteistyöelin Tekijäfoorumi on esittänyt, että kirjailijoita ja muita kulttuurialan tekijöitä edustavat ammattiliitot ja järjestöt neuvottelisivat korvauksista ja linjaisivat vähimmäiskorvausten suuruuden. Tällä hetkellä käytäntönä on, että kulttuurialan ammattilaiset, kuten kirjailijat ja sanoittajat, neuvottelevat sopimuksensa itsenäisesti. 

Kun painettu kirja tuotti keskimäärin 3,10 euroa, oli myydystä äänikirjasta maksettu palkkio vain 67 senttiä. 

Kirja-alan lisäksi viime aikoina myös musiikkialalla on taisteltu artistien kestävän tulonmuodostuksen turvaamiseksi. Kun pandemian aikaiset tapahtumarajoitukset lävähtivät päin artistien kasvoja, konkretisoitui pelkästä suoratoistosta saatavien tulojen marginaalisuus. 

Kulttuurialan tekijät ovat siis eläneet suurten murrosten paineessa digitalisaation ja pandemian muuttaessa maailmaa. Jos haluamme myös tulevaisuudessa kuluttaa laadukasta kotimaista kirjallisuutta, on meidän pidettävä kirjailijoiden ansaintamahdollisuuksista huolta. 

Digitalisaatio on tehnyt kirjallisuuden kuluttamisen suurelle joukolle helpommaksi kuin koskaan, mutta muutos ei ole vaikuttanut sen kaikkiin osapuoliin suotuisasti. Tulevaisuus näyttääkin, miten kirjallisuuden kuluttamisen tehostuminen vaikuttaa kirjojen määrään ja laatuun. Saammeko vielä nähdä, että jokin äänikirjapalvelu onnistuu voittamaan kuluttajat puolelleen nousten äänikirjojen Spotifyksi?

 

Teksti: Juho Tornberg

Kuvitus: Ruut Joensuu

Kolumni: Mitä v*ttua nyt taas – Siiri Varis kertoo elämästään naisena Aallon kauppiksessa

Siiri Varis

Siiri Varis

Mitä v*ttua nyt taas

Kylterin toimittaja Siiri Varis kertoo elämästään naisena Aallon kauppiksessa.

Mun mielestä on luonnollista, että suurempi osa johtotehtäviin valituista on miehiä. Vaatimukset varsinkin suuryritysten johtajille ovat äärimmäisiä ja jos valinta tehdään preferenssien ja osaamisen perusteella, on johdonmukaista, että tehtävään valitaan mies.

Zoom-luennon chat-keskustelu

Yllä katkelma keskustelusta, jota käytiin Johtamisen perusteiden, “jopen”, luennon chat-osiossa. Vierailijana oli Heidi Pech, joka johtaa Futuricen tasa-arvotyötä. En itse osallistunut kyseiselle kurssille, mutta päädyin tahtomattani aitiopaikalle seuraamaan sanailua, joka keskittyi siihen, voiko nainen olla johtaja. Eli: voinko minä olla johtaja. Ilmeisesti en.

Opiskelen ensimmäistä vuotta Aallossa ja olen jo useampaan otteeseen miettinyt, onko tämä oikeasti mun paikka. En siksi, että olen nainen, enkä kestä “äärimmäisiä vaatimuksia”, vaan siksi, että satun olemaan ihminen. Ja ihmisellä on aivojen radastoja, joissa syntyy tunteita. Toisinaan muhun iskee sellainen vallitseva tunne, että jonnekin todella syvälle tämän oppilaitoksen rakenteisiin on syöpynyt käsitys siitä, millainen kauppislaisen kuuluu olla. Minua koskettaa erityisesti se, millainen on mielikuva naisesta ja siitä, millainen on hänen hyväksytty roolinsa kauppakorkeassa.  

“On yksilön omalla vastuulla, antaako vastoinkäymisten estää pääsemästä omaan maksimaaliseen potentiaaliin ja menestymään” 

Jodel

Oletko huomannut, miten vähän kauppiksessa on naisprofessoreita? Tutustuessa Aallon kauppakorkeakoulun tasa-arvotilastoihin ei voi olla huomaamatta, miten sukupuolijakauma vaihtelee sekä tehtävittäin että aloittain. Leijonanosa laitosten johtotehtävistä ja akateemisesta johtamisesta lepää miesten harteilla. Kyseisissä rooleissa naiset ovat aina olleet vähemmistössä. Professoreina naisia näkee vähiten yritysjuridiikassa ja rahoituksen laitoksella, joissa heitä ei ole yhtäkään. Rahoituksen opiskelijat ovat stereotypian mukaan uraa luovia “rahisäijiä”. Sattumaako? Viime vuonna rahoituksen maisteriopinnoissa aloittaneista naisia oli kuitenkin viidennes. Miksi emme kuule puhuttavan rahismuijista?

Yliopiston kollektiiviset aivot mieltävät, että tietyt jutut on tarkoitettu miehille ja toiset naisille. Eihän asia tietenkään ole näin mustavalkoinen, mutta samalla toisaalta on. Joskus heikkoina hetkinä kaipaan, että mun kasvoihin hierottaisiin faktaa siitä, että nainen on ihan yhtä hyvä kuin kaikki muutkin.

Aallolla on tosi ihana tasa-arvostrategia, en minä sitä kritisoi. Fun fact: nyt kirjoittaessani eettisten periaatteiden Vastuumme ihmisistä -sivua on päivitetty viimeksi 9.2.2022. Tosi kiva, että “Aalto-yhteisön jäsenellä on oikeus tulla kohdelluksi riippumatta sukupuolesta”. Mutta mitä tapahtuu, jos “sopimatonta käytöstä” ilmenee? Mihin eettisissä periaatteissa oikeasti sitoudutaan ja mitä ne vaativat opiskelijalta ja henkilökunnalta? Sukupuolten vinoutunut asetelma siirtyy yliopistosta opiskelijoiden mukana alati kasvaviin saappaisiin. Koulumme määrittää osaltaan, keistä tulee yhteiskuntamme talouspäättäjiä. Naisia työskentelee rahoitusalalla huomattavasti miehiä enemmän, todetaan finanssialan kattojärjestöjen tasa-arvoraportissa, mutta siitä huolimatta naisista harvempi päätyy johtotehtäviin. Yllättyneitä? 

“Miks jopessa puhutaan sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja tuodaan pelkästään naisten ongelmia esille?” 

Jodel

On varmasti ikävää kuunnella feminististä ränttiä vuodesta toiseen, mutta on myös ihan paskaa joutua puolustamaan itseään ja läheisiään näin perustavanlaatuisissa kysymyksissä. Siksi varmaan jopen chat-keskustelussa argumentit sekä naisten puolesta että vastaan heitettiin lähinnä henkilöiltä, joiden nimet viittaavat siihen, että kommentoija on mies. On stressaavaa ja kuluttavaa tulla kyseenalaistetuksi tavalla, joka antaa olettaa, ettei sinulla ole asiaan mitään sanottavaa. On myös musertavan ahdistavaa tiedostaa, että vähättely näkyy myös opiskelujen ulkopuolella, esimerkiksi loukkaavassa bilekäyttäytymisessä. Naista voi arvostella kuin häntä ei olisi, ja päihteiden vaikutuksen alaisena häntä voi  koskea, kuin kaikki olisi hänelle ok. 

En väitä, että mimmit olisivat ainoa ihmisryhmä, jonka puolesta täytyisi nostaa haloo, mutta ne ovat eri keskusteluja. Jos suhtautuminen naisiin, joiden osuus on kuitenkin kauppiksen kanditason opiskelijoista reilu kolmasosa (vuonna 2021 aloittaneista 35,3%), heittää näin monella tapaa häränpyllyä, miltä näyttää muiden normista eroavien arki? Ja miltä se päätyy näyttämään työelämässä? Kun puhutaan tasa-arvosta, kyse ei ole koskaan siitä, että vain yhden ihmisryhmän muroissa lilluu kusta. Empatia ja avoimuus ihan jokaista kohtaan on yhtä tärkeää. Jokaisen ymmärrys ja uniikki panos on myös rahan arvoista sekä McKinseyn tasa-arvotutkimuksen perusteella jopa kasvattaa tuottavuutta. Ja mikä tärkeintä, jokainen keissi, joka satuttaa, on liikaa. Eikä tämä ole mielipidekysymys – tasa-arvo ei ole mielipidekysymys.

Kyseessä on tosi viheliäinen ongelma erityisesti siksi, ettei kukaan ole yksin syyllinen. Olisi helppoa syyttää yksilöitä, mutta kyseessä on rakenteellinen ja kuplautunut kysymys. Tekisi kovasti mieli osoittaa sormella myös instituutioita ja vaikka liputtaa Aalto-yliopiston rekrytointiin sukupuolikiintiöitä, mutta mistä repäistä rahoitukseen naisprofessori jos hakijoita ei yksinkertaisesti ole? On tietysti oltava muitakin relevantteja keinoja pamputtaa, ettei nainen ole kenenkään ulkopuolelta määriteltävissä. Toisaalta, on myös yksilönä voimaannuttavaa ja tähdellistä hiffata, ettei kaikkia ajatuksiaan tarvitse uskoa – etenkään silloin, jos ne voivat olla haitallisia itselle tai muille.

En kirjoita, koska mulla on absoluuttinen ratkaisu sukupuolten väliseen epätasa-arvoon. Tai ollakseni uhri ja syyllistäjä. Kirjoitan, koska haluan kertoa, miltä musta ja ihmisistä mun ympärillä tuntuu. Ja toivon, että se saa myös sut näkemään vähän lisää sävyjä.

Kirjoittaja on taipuvainen provokatiivisuuteen. 

 

Teksti: Siiri Varis

Kuva: Frans Kangasniemi

“Data ei voi koskaan vastata kysymykseen miksi” – Kansainväliset huippuyritykset hakevat nyt kilpailuetua ihmistieteiden keinoin

Tuotantolinjasto, joka koostuu erilaisista laitteista, kuten tiede, psykologia ja inkluusio. Oikealla teksti "Kun ihmistiede kohtasi bisneksen".

Tuotantolinjasto, joka koostuu erilaisista laitteista, kuten tiede, psykologia ja inkluusio. Oikealla teksti "Kun ihmistiede kohtasi bisneksen".

Kun ihmistiede kohtasi bisneksen

Kilpailu huipulla on kovaa, joten kasvaakseen, tai edes selviytyäkseen, yritysten on pysyttävä jatkuvasti trendien ja markkinoiden eturintamalla. Ymmärtääkseen paremmin kuluttajia ja kulttuurin muutoksia kansainväliset huippuyritykset ovat laajentaneet tutkimustaan yhä monitieteisemmäksi, ja trendi on rantautunut myös Suomeen. Otimme selvää, millainen rooli ihmistieteillä on liiketoiminnan kentällä.

Perinteisesti yrityksen strategia ja liiketoiminnan kehitys nojaavat vahvasti numeeriseen analyysiin. Historiallisen datan avulla voidaan luoda kuvitteellisia skenaarioita ja ennustaa hyvinkin tarkasti esimerkiksi kysyntää tai hintojen kehitystä. Datan avulla voidaankin mallintaa sitä, mitä ihmiset arvostavat ja mihin suuntaan keskimäärin arvostus kehittyy. 

Maailma kuitenkin muuttuu nopeammin kuin koskaan ja toimialat ovat jatkuvassa murroksessa. Siinä missä aikaisemmin kolikot kerättiin säästöpossuun ja lompakko pullotti käteisen ja korttien seurauksena, voidaan nykyään maksu suorittaa älykellon kilahduksella maksupäätteen kyljessä. Tuolla samalla kellolla voi myös sopia illaksi tapaamisen tai valita haluamansa kappaleen kymmenien miljoonien kappaleiden kirjastosta. Voidaan pohtia, millaista dataa olisi Exceliin pitänyt syöttää tällaisen muutoksen ennakoimiseksi 15 vuotta sitten. Epälineaarisen ja ennakoimattoman muutoksen analysointiin tarvitaan uusia keinoja.

Kaikki liiketoiminta innovaatioineen on viime kädessä ihmisten toisilleen kehittämää. Näin ollen perinteisten liiketoimintaa palvelevien metodien, kuten data-analyysin tai prosessikaavioiden laadinnan lisäksi uusia työkaluja analyysiin voidaan etsiä myös ihmistieteiden metodeista. Ihmistieteellinen lähestyminen purkaa liiketoiminnan atomeiksi saadakseen kiinni siitä, miten ihmiset kokevat tuotteisiin ja palveluihin liittyvät syvimmät merkitykset. Ihmistieteiden suurennuslasin läpi voidaan havaita poikkeuksellisia näkökulmia sekä kysyä kysymyksiä, joita ei perinteisesti liikkeenjohdon kalvoilla esiinny. Ihmistieteillä viitataan tässä esimerkiksi psykologiaan, filosofiaan tai sosiaaliantropologiaan.

Ihmistieteellinen lähestyminen purkaa liiketoiminnan atomeiksi saadakseen kiinni siitä, miten ihmiset kokevat tuotteisiin ja palveluihin liittyvät syvimmät merkitykset.

Ihmistieteiden mahdollisuuksia liiketoiminnassa ja strategiassa on popularisoinut Mikko Leskelä, ihmistieteitä hyödyntävän strategiakonsultointiyritys Norenin perustaja ja toimitusjohtaja. Hänen kirjansa Bisnesantropologia ja muut ihmistieteet strategiatyössä julkaistiin vuonna 2020. Leskelän urapolkuun mahtuu niin rahoitusalan analyysiä, Nokian yrityskauppoja kuin finanssialan strategista suunnittelua. Suurista korporaatioista Leskelä kuitenkin suuntasi ensin palvelumuotoiluun ja lopulta ihmistieteitä hyödyntävään konsultointiin. Koulutustaustaltaan hän on teologi sekä pääaineenaan rahoitusta lukenut kauppatieteiden maisteri.

Leskelällä on selkeä näkemys ihmistieteiden roolista strategiatyössä: ”Data ei voi koskaan vastata kysymykseen miksi. Datasta voi nähdä, että joku arvottaa jotain toista asiaa enemmän kuin toista. Sen avulla ei kuitenkaan löydy vastausta siihen, miksi joku kokee toisen asian arvokkaammaksi kuin jonkun toisen.” 

Hänen mukaansa datalle on luotava merkitys ja siksi pohdittava, miten ihminen ylipäätänsä luo merkityksiä. Merkitysten puntaroiminen datan yhteydessä ei kuitenkaan ole perinteisesti luonnontieteiden alaa. Sen sijaan ihmistieteistä etenkin sosiaalitieteet tutkivat lähes yksinomaan merkityksiä. Erityisen hyödyllisiä metodit ovat tuote- ja palvelukehityksessä. 

Yksi kansainvälisesti tunnetuimmista ihmistieteitä hyödyntävistä strategiakonsultointiyrityksistä on Kööpenhaminasta lähtöisin oleva ReD Associates. Yrityksen asiakkaat ovat lähes poikkeuksetta liikevaihdoltaan maailman suurimpien yritysten joukossa. Kyseisestä yrityksestä kokemusta kerännyt konsultti Johannes Suikkanen perusti vuonna 2008 Suomeen samanlaista metodiikkaa hyödyntävän yrityksen nimeltä Gemic. Leskelän mukaan Suikkasta voidaan pitää yhtenä alan merkittävistä suunnannäyttäjistä Suomessa.

Myöhemmin myös Leskelä päätyi Gemicille partneriksi. Leskelä muistelee kokemuksiaan: ”Teimme projekteja alansa johtaville, globaaleille isoille yrityksille, kuten Audille ja P&G:lle. Erottumistekijä oli todella syvä ja taitava sosiaalitieteellinen analyysi. Se oli aivan muotopuhdasta ja todella oivaltavaa – tekeminen, dokumentointi ja se, miten metodivalinnat perusteellaan, lähestyi tieteellistä tasoa.”

Gemicillä työskennellessään Leskelä oivalsi kaikkein selvimmin, mitä metodeilla ja rikkaalla ihmistieteellisellä näkökulmalla voisi todella tehdä. Globaalissa kilpailussa pärjätäkseen on oltava aivan paras yhdellä osa-alueella. Gemicillä se oli juuri sosiaalitieteiden yhdistäminen strategiatyöhön.

”Datasta voi nähdä, että joku arvottaa jotain toista asiaa enemmän kuin toista. Sen avulla ei kuitenkaan löydy vastausta siihen, miksi joku kokee toisen asian arvokkaammaksi kuin jonkun toisen.” 

Minkälaisia metodeja sitten liiketoiminnassa ja strategiassa voidaan hyödyntää? Leskelä nostaa esiin kolme tärkeimpänä pitämäänsä metodia. Ne ovat etnografinen, kentällä tapahtuva tutkimus, semioottinen analyysi ja monimenetelmällinen tutkimus (eng. Mixed methods research).

Etnografisessa kenttätyössä yritetään pureutua siihen, miten ihmiset omassa toimintaympäristössään kokevat maailman. Hyvänä esimerkkinä metodin käytöstä voidaan mainita tunnettu leluyhtiö Legon tapaus. Etnografinen tutkimus oli yksi merkittävistä metodeista, jotka johtivat strategisiin muutoksiin ja lopulta yhtiön suunnan kääntymiseen kriisistä nousuun. 

Kotimaisena esimerkkinä Leskelä nostaa esiin Norenin Carunalle suorittaman tutkimuksen. Caruna lunasti vuonna 2020 T-Median Luottamus&Maine -tutkimuksessa paikkansa yhtenä huonomaineisimmista kotimaisista yrityksistä. Syy vaikutti ehkä ilmiselvältä, mutta mikäli mainetta ja julkisuuskuvaa halutaan aidosti ymmärtää tai muuttaa, ei syyksi riitä pelkkä siirtohinnan nousu. Etnografisen tutkimusmenetelmän avulla voitiin syvällisesti analysoida ihmisten suhtautumista yhtiötä, ja jopa yleisesti infrastruktuuria kohtaan. Leskelän mukaan tutkimus nosti esiin tärkeitä havaintoja, joiden pohjalta muutos parempaan voitiin aloittaa. 

Semioottisessa analyysissä tutkitaan merkkien merkityksiä sekä ihmisten aistimuksia merkkeihin liittyen. Perinteisesti metodi on tunnettu kulttuurin ja viestinnän tutkimuksessa. Leskelän mukaan semioottista analyysiä käytetään hyvin paljon strategiatyössä ulospäin näkyvien merkitysten tutkimiseen, kun yritetään esimerkiksi positioida firmaa kilpailukentässä.

”Minun opiskeluaikanani tällaisista asioista ei saanut edes keskustella. Ne olivat aatteellisesti hyljeksittyjä.”

Kolmas metodi, monimenetelmällinen tutkimus, on taitavimpien sosiologien hallussa. Metodissa yhdistetään laadullista ja määrällistä analyysiä todella luovasti. Leskelä kuvailee metodia seuraavasti: 

”Heidän osaamisensa on kvantitatiivisessa analyysissä, mutta he operoivat sillä kuten taiteilijat. He osaavat laadullisen tutkimuksen informoimana kysyä aineistoon liittyen aivan toisenlaisia kysymyksiä ja siten pystyvät löytämään hyvin ei-ilmeisiä yhteyksiä ja suunnittelemaan poikkeavia tutkimusrakenteita.”  

Perinteisesti yliopistoissa määrällinen ja laadullinen tutkimus erotetaan, mutta harvinaisen lahjakas joukko kykenee yhdistämään ja hyödyntämään näitä samanaikaisesti. Monimenetelmällisessä tutkimuksessa nämä kaksi lähestymistapaa eivät siis ole koskaan erillisiä vaiheita. 

Leskelälle monitieteinen, myös ihmistieteitä hyödyntävä tutkimus tuli ensimmäisen kerran vastaan Nokialla, etenkin tuotekehityksen saralla. Myös OP-ryhmän strategisen suunnittelun johdossa hän havaitsi, että strategiatyöstä oli tullut toisella tavalla empiiristä. Kansainvälisesti laadullista tutkimusta hyödynnettiin esimerkiksi strategisen hypoteesin muodostamisessa.

Suomalaisessa liiketoimintaympäristössä puhdas ihmistieteellisten metodien hyödyntäminen on kuitenkin vielä verrattain vähäistä. Globaalisti monitieteisyys on yleisempää, eikä esimerkiksi yliopiston pääaine rajaa mahdollisuuksia samalla tavalla kuin Suomessa. Leskelän mukaan Suomessa nähdään yhä isoissa korporaatioissa riskinä, jos tiettyä perusosaamista liiketoimintaan ei ole saatu koulusta, vaikka hallussa olisi toisenlaista metodista osaamista.

Poikkeuksena Leskelä mainitsee kuitenkin yhden erityisen alan: “Palvelumuotoilutoimistojen designajattelu on jo perinteisesti ihmistieteitä kohtuullisen hyvin soveltavaa.”

Suomessa on vahva ajatus professioista. Sosiologiataustalla kilpaillessa kauppatieteilijää vastaan paikasta strategia- tai rahoitustiimissä jää yhä kakkoseksi. Yhdysvalloissa suurimpien yritysten eniten tienaavan kärjen koulutustausta taas voi hyvinkin olla muu kuin teknillinen tai kaupallinen.

Voisi kuvitella, että lyömätön kombinaatio olisi siis opiskella itsensä sekä kauppatieteiden että valtiotieteiden maisteriksi. Mielenkiintoinen urapolku voi kuitenkin aueta vähemmälläkin pänttäämisellä. Kauppatieteiden maisterin tutkinto on jo itsessään arvostettu ja veto työmarkkinoille on kova. Leskelä vinkkaa hyödylliseksi esimerkiksi erillisiä kursseja tai sivuainetta sosiaaliantropologian alalta.

Leskelä korostaa myös tiimien ja työnantajan roolia. ”Kun miettii vaikeaa ongelmanratkaisua, se on hyvin vähän yksilölaji. Ei mikään suuri kaupallinen ongelma ratkea, vaikka useita metodisia käsityksiä olisi yhden ihmisen hallinnassa. Ongelmat ja toimintaympäristöt ovat niin komplekseja, että tarvitaan tiimejä, joissa on erilaisia tiedekäsityksiä. Tärkeintä on löytää oikeanlainen työpaikka, joka haastaa metodisesti ja näkee työntekijän potentiaalin.”

Sosiologiataustalla kilpaillessa kauppatieteilijää vastaan paikasta strategia- tai rahoitustiimissä jää yhä kakkoseksi.

Valtiotieteellistä ja kauppatieteellistä alaa samanaikaisesti opiskelevat kertovat, että syy toiselle tutkinnolle on pääsääntöisesti mielenkiinto tai halu työskennellä muilla kuin kaupallisilla aloilla. Selvää synergiaa ei pääaineiden välillä nähdä. Valtiotieteellisessä tiedekunnassa ei ole yleistä keskustella opintojen hyödyllisyydestä esimerkiksi suoraan liiketoiminnassa.

Leskelän mukaan tilanne oli aikanaan vieläkin jyrkempi. ”Minun opiskeluaikanani tällaisista asioista ei saanut edes keskustella. Ne olivat aatteellisesti hyljeksittyjä.”

Nykyään kuitenkin valtiotieteiden opiskelijoiden punaisia haalareita koristaa konsulttiyhtiö Accenturen logot ja yhteistyö on aikaisempaa näkyvämpää. Myös Aalto-yliopisto on ottanut mielenkiintoisen harppauksen kohti monitieteistä tutkimusta ja koulutusta. Syksyllä 2022 aloittaa kandidaatin opintonsa ensimmäiset opiskelijat pääaineenaan teknillinen psykologia. Aika näyttää, voisiko ihmistieteistä tulla luonnollinen osa kauppatieteilijöidenkin tutkintorakennetta, sillä Aalto-yliopisto mahdollistaa laajan kurssivalikoiman kaikille opiskelijoilleen tutkinnosta riippumatta.

 

Teksti: Jusa Saarimaa

Kuvitus: Ruut Joensuu