Kolumni: Mielettömät mielipiteet hallitsevat maailmaa

Kolumni: Mielettömät mielipiteet hallitsevat maailmaa

Vaalien alla kaikki ovat varmoja asiastaan, vaikka jo Sokrates sanoi, että tärkeintä on myöntää tietämättömyytensä, kirjoittaa Kylterin toimittaja Joonas Remes.

Demokratian kiertokulku lähestyy taas vaalipäivää. Yle uutisoi vastikään, että nuorista maistereista noin 80 prosenttia äänestää vaaleissa. Siten voinemme päätellä, että myös suurin osa kyltereistä pohtii nyt kantojaan siihen, tulisiko julkiset vessat muuttaa sukupuolineutraaleiksi tai pitäisikö metropolimme kaupunginvaltuustojen äänestää jyrkkä ei EU:n elpymispaketille. Ai niin, eiväthän valtuustot edes päätä EU-politiikasta. Yhtä kaikki, mielipide siihenkin on oltava.

Sanotaan, että poliitikolla tulee olla mielipide kaikkeen. Mutta niin myös äänestäjällä – ainakin vaalien alla. Valveutunut kansalainen ottaa asioista selvää ja muodostaa äänestyspäätöksensä kaikkia asianhaaroja tarkkaan harkiten. Tai näin ainakin teoriassa.

Vaalien alla keskustelut kiihtyvät usein asioiden analysoinnista mielipiteiden julistamiseksi: Koronarajoituksia on liikaa! Elpymispaketti tekee EU:sta tulonsiirtounionin!  

On kiinnostavaa havaita, että olemme eri mieltä myös arvokysymyksistä. Toisten mielestä oikeus elämään on äidillä, toisten mukaan syntymättömällä lapsella. Mutta jos lukemattomat ihmiset uskovat eri arvoihin, mistä kukaan voi olla varma, että juuri hän on oikeassa? Silti kaikki ovat vakuuttuneita, että juuri heidän näkemyksensä on se kuuluisa objektiivinen totuus.

Sokrates piti itseään viisaana vain koska hän ei väittänyt tietävänsä asioita, joista ei ollut varma. Fysiikan nobelisti, tiedemies Richard Feynman taas totesi aikanaan, että hän elää paljon mieluummin jatkuvassa epäilyksessä kuin on varma vastauksista, jotka saattavat olla vääriä.

Tieteilijöillä on korrelaatioita ja hypoteeseja – poliitikoilla on tietoa ja väitteitä. Herää kysymys siitä, mihin me tarvitsemme mielipiteitä. Miksi meillä on tarve olla oikeassa? Miksi pahastumme, kun joku lounaspöydässä kyseenalaistaa mielipiteemme argumentilla, johon emme osaa vastata, kun meidän tulisi iloita siitä, että hän osoitti maailmankuvassamme ristiriidan, jota emme itse huomanneet?

Jostain syystä voimakas vakaumus vakuuttaa. Selkeillä ja johdonmukaisilla mielipiteillä saa valtaa päättää yhteisistä asioista. Sitä valtaa puolueet ja niiden ehdokkaat nyt kilvan tavoittelevat. “Ehkä” ei ole hyvä vaalislogan, ja mielipiteet ovat hyvä tapa jakaa vaalikarja ystäviin ja vihollisiin.

Myös äänestäjä tarvitsee mielipiteen saadakseen valtaa. On vaikea vaikuttaa, jos ei tiedä ketä äänestää. Nykyisin tästä ongelmasta tuntuu kärsivän liian harva. Niiden, joilla aatteen palo on vahvin, on vaikeinta katsoa totuutta silmiin.

Mutta mitä iloa on vallasta, jos ei voi olla varma, onko oma mielipide edes mielekäs? Uskotko todella, että Nigel Farage on sisimmässään tyytyväinen tajutessaan, että uhrasi lähes 30 vuotta elämästään brexitin aikaansaamiseksi?

Kirjoittaja ei usko omiin mielipiteisiinsä ja äänestää ehdokasta, joka ei tiedä liikaa.

Teksti: Joonas Remes

Kuvat: Tommi Halkosaari

Maski vai eikö maskia? Taloustiede koronakäyttäytymisen ytimessä

Maski vai eikö maskia? Taloustiede koronakäyttäytymisen ytimessä

Kasvomaski. Tuo dystopinen piirre kaupunkikuvassa, josta on tullut sekä 2020-luvun ykkösasuste että jatkuvan väittelyn aihe. Mutta miten taloustiede selittää maskikäyttäytymistä?

Vaikka lähes kaikissa julkisissa tiloissa ja kulkuvälineissä on päällä vahva maskisuositus, joudun joka ikinen kerta asuntoni turvasta lähdettyäni järkyttymään maskittomien ihmisten määrästä. Tunnollisena maskin käyttäjänä tämä aiheuttaa valtavaa turhautumista, sillä koen oman pyrkimykseni pandemian hidastamiseen valuvan hukkaan. Joillain on hyvä, lääketieteellinen syy maskittomuuteen, mutta entä ne muut? Mikä saa muuten järkevän ihmisen olemaan käyttämättä maskia? Taloustieteen opiskelijana ajatukseni ajautuvat heti siihen, miten tätä minulle käsittämätöntä käytöstä voidaan selittää taloustieteen keinoin. 

Mietitään maskin käyttämistä ilmiönä hieman tarkemmin. Kun ihminen laittaa naamalleen maskin,  se aiheuttaa hänelle kustannuksia: maski hiertää korvien takaa, se on liian iso tai pieni, silmälasit höyrystyvät ja iho hikoaa, maskin rahallista hintaa unohtamatta. Samaan aikaan hän myös hyötyy maskista: hän on jossain määrin suojattu ilmateitse kulkevilta viruksilta. Mutta tarina ei pääty tähän. Myös maskin käyttäjän läheisyydessä olevat ihmiset hyötyvät käytöstä, sillä tämä ihminen ei tartuta muita. Onkin hyvin mahdollista, että maskin käyttäjä itse saa merkittävästi pienemmän osan maskin käyttämisen hyödyistä, sillä todellisuudessa kasvomaskin merkittävin tehtävä on estää viruksen leviäminen sairastuneesta terveisiin. 

Tässä dynamiikassa piilee yksi syy maskien liian vähäiseen käyttöön. Maskin käyttäminen luo positiivisen ulkoisvaikutuksen. Taloustieteessä ulkoisvaikutus määritellään toiminnan vaikutuksena, josta syntyvät hyödyt tai kustannukset koskevat kolmansia osapuolia. Siis heitä, jotka eivät toiminnasta päätä. Kun ulkoisvaikutus on positiivinen, saavat kolmannet osapuolet hyötyä kokematta kustannuksia. Naapurin kaunis puutarha tekee asuinalueesta miellyttävämmän kaikille asukkaille, mutta vain puutarhan istuttaja joutuu kömpimän mullassa. Yritykset tekevät tutkimusta usein korkein kustannuksin, ja samalla muut yritykset hyötyvät uudesta tiedosta. Kun vanhemmat rokottavat lapsensa, myös rokottamattomat lapset saavat suojaa kokematta mahdollisia rokotteen sivuvaikutuksia. Koska toiminnan tekijä kokee kaikki kustannukset, mutta vain osan hyödyistä, positiivisen ulkoisvaikutuksen ollessa läsnä tätä muille hyödyllistä toimintaa on liian vähän. Vapaat markkinat siis epäonnistuvat tuottamaan yhteiskunnallisesti optimaalisen tilanteen.

Palataan maskeihin. Niiden tuottama hyöty ei ole kenties yhtä mustavalkoista kuin ylemmissä esimerkeissä. Mikäli me kaikki käyttäisimme maskia, vähenisivät tartunnat ja pandemian leviäminen hidastuisi. Tämä on kiistaton hyöty kaikille. Mutta maskin käyttöön saattaa liittyä henkilökohtaisempia, käsin kosketeltavia hyötyjä. Maskia käyttävän ihmisen motivaationa voi olla sairaan isoäidin suojeleminen, haavoittuvaisten ihmisten parissa työskentely tai riskiryhmään kuuluminen. Jos taas henkilö ei koe pandemiaa uhkana itselleen tai läheisilleen, saattavat maskien ulkoiset hyödyt tuntua hyvin kaukaisilta. Tällaisessa tilanteessa kustannukset painavat vaakakupissa hyötyjä enemmän, ja maski saattaa jäädä käyttämättä. Sitten on tietysti salaliittoteorioihin ja huuhaatieteisiin perustuvat syyt olla käyttämättä maskia, mutta jätetään tämä sivujuoni huomiotta.

Edellä mainitun kaltainen positiivinen ulkoisvaikutus luo kannusteita vapaamatkustamiseen. Tällä tarkoitetaan sitä, että ihminen jättää käyttämättä maskia, eli ei koe kustannuksia, mutta nauttii kuitenkin hänen ympäröivien ihmisten vastuullisesta toiminnasta nousevista hyödyistä. Tälle ihmiselle tilanne on win-win, mutta yhteiskunnalle häviö. Miksi vaivautua käyttämään maskia, jos sen tuoma hyöty kohdistuu muihin? Tässä ilmiössä piileekin toinen tapa pyrkiä ymmärtämään päätöstä olla käyttämättä maskia: peliteoria.

Peliteorian avulla taloustieteilijät tutkivat useampien toimijoiden välisiä strategisia kanssakäymisiä. Näissä peleissä pelaajat toimivat tavalla, joka maksimoi heidän oman hyötynsä, ottaen huomioon toisten pelaajien käytöksen. Yksi tunnetuimmista peliteorian käsittelemistä kanssakäymisistä on vangin dilemma. Kuvittele seuraavanlainen tilanne: Kaksi henkilöä tekevät rikoksen ja jäävät siitä kiinni. Heitä uhkaa vankeusrangaistus, mutta rangaistuksen kesto riippuu kuulusteluiden tuloksesta. Erillään toisistaan ja täysin toisen toiminnasta tietämättömänä, syytetyt joko tunnustavat tai kieltävät rikoksen. Mikäli molemmat kieltävät, he saavat vuoden tuomion. Mikäli toinen kieltää ja toinen tunnustaa, pääsee tunnustaja vapaaksi, mutta kieltäjälle tuomion pituus on kolme vuotta. Mikäli molemmat tunnustavat, saavat he molemmat kahden vuoden tuomion. Summattujen vankilavuosien määrässä mitaten optimaalinen tilanne syytetyille olisi pysyä hiljaa, mutta todellisuudessa he tunnustavat. Miksi? Koska teki toinen mitä tahansa, on hyöty tunnustamisesta aina hiljaisuutta parempi. Jos toinen syytetty pysyy hiljaa, voi toinen tunnustaa ja vapautua. Jos toinen syytetty tunnustaa, kannattaa lyhyemmän tuomion toivossa myös toisen tunnustaa.

Miten tämä sitten liittyy kasvomaskien käyttöön? Yksinkertaistetaan tilannetta hieman. Kaksi ihmistä miettii puhtaasti oman lopputulemansa kannalta, käyttäisivätkö he maskia. Maskin käyttämisestä koituu kustannus sen käyttäjälle, ja kaikki hyöty suuntautuu toiselle ihmiselle. Hyödyt ja kustannukset ovat yhtä suuret molemmille eli peli on symmetrinen. Mikäli molemmat käyttävät maskia ja kokevat kustannukset, molemmat myös kokevat toiselta tulevan hyödyn ja kaikki voittavat. Mutta jos vain toinen käyttää maskia, voi toinen nauttia hyödyistä kokematta kustannuksia. Siispä, mitä ikinä toinen päättääkään tehdä, saa toinen paremman tuloksen olemalla käyttämättä maskia. Näin ollen päätös olla käyttämättä maskia on hyvin samanlainen kuin syytetyn päätös tunnustaa. Yhteiskunnalle optimaalisessa tilanteessa molemmat käyttäisivät maskia, mutta todellisuudessa kumpikaan ei käytä.

On tietenkin huomioitava, että tämä esimerkki suoristaa monia jyrkkiä mutkia. Todellisuudessa ihmisillä on hyvin erilaiset preferenssit maskien käytöstä. Pienetkin erot hyödyissä ja kustannuksissa voivat muuttaa peliä symmetrisestä epäsymmetriseksi ja lopputuleman yhteiskunnan kannalta huonosta hyväksi. Lisäksi todellisuudessa peli toistuu moneen kertaan, jolloin maskin käyttäminen saattaakin olla kaikista paras vaihtoehto esimerkiksi sosiaalisten paineiden vallitessa. 

Näiden kahden esimerkin perusteella yksilön vapaus valita saattaa johtaa yhteiskunnan kannalta epäsuotuisaan tilanteeseen. Vaikka maskeja laajamittaisesti käytetään, oli syynä sitten läheisen sairaus, sosiaalinen paine tai silkka kyky laittaa koko yhteiskunnan etu oman edun edelle, jää maski monelta kotiin. Oppikirjaratkaisu positiivisesta ulkoisvaikutuksesta kumpuavan alituotannon, siis vähäisen maskien käytön, nostamiseen yhteiskunnallisesti optimaaliselle tasolle on rahallinen kannuste, mutta maskien kanssa käytännön toteutus on haastavaa. Maskien hinta on valtion tuella helppo saada alhaiseksi, mutta maskien käytöstä maksaminen on asia erikseen. Täten maskipakko jää ainoaksi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Ja vaikka sellainen onkin monessa maassa käytössä, Suomen maskipolitiikka on esimerkki tilanteesta, jossa taloustieteen näkökulmasta mieleinen pakko on poliittinen mahdottomuus. 

Koronapandemia on miinakenttä täynnä poikkeuksellisia ilmiöitä, joita voi selittää taloustieteen avulla. Miten kannustaa maskien käytön lisäksi myös vähentämään sosiaalisia kontakteja ja rokottautumaan? Ihmisten tulee sopeuttaa käytöstään, mutta onko vapaaseen tahtoon perustuva toiminta riittävää? Henkilön vapaus on kapitalistisen yhteiskunnan peruspilareita, mutta entä jos tämä vapaus on tappavaa?

Teksti: Sohvi Kupila

Kuvat: Landys Roimola

Pääkirjoitus: Uusi epänormaali

Pääkirjoitus: Uusi epänormaali

Uusi normaali päätyi kiellettyjen sanojen listalle, kirjoittaa Kylterin päätoimittaja Jutta Sibakov.

Pandemia-aikana kokoontumisrajoitukset, maksimaaliset maskisuositukset ja ties mitkä variantit vilisevät tauotta uutisvirrassa. Oli sitten toimittajan tai lukijan roolissa, kenelle tahansa tulee lopulta ähky, kun samoja aiheita ja termejä pyöritellään päivästä toiseen. Mutta pyöritellään nyt silti vielä kerran tässäkin.

Kun uudesta normaalista alettiin puhua pandemian yhteydessä viime keväänä, oli selvää, että kyseinen sanapari joutuisi kiellettyjen sanojen listalleni pitämään seuraa jaksuhaleille ja huutiksille. Viimeistään siinä vaiheessa, kun joka toinen Kauppalehteen haastattelemistani yritysjohtajista kertoi, miten haastavaa tähän uuteen normaaliin sopeutuminen on ollut, oli pakko alkaa keksiä lausahdukselle kiertoilmaisuja.

Monesti uudella normaalilla viitataankin nimenomaan pandemian aiheuttamiin muutoksiin työelämässä. Valitettava tosiasia on kuitenkin se, että yritykset, jotka alkoivat vasta nyt pakon edessä digitalisoimaan toimintojaan, ovat auttamatta myöhässä. Digitalisaatio ei ole koronaviruksen aiheuttama uusi normaali vaan jo kasarilla alkunsa saanut kehityskulku, jolle pandemia antoi lisäpotkua.

Mitä edes on uusi normaali? Todellisuudessa kellään ei ole tietoa siitä, miltä koronan jälkeinen elämä näyttää, joten sitä on melko turha yrittää spekuloida. Riippumatta siitä, miten kauan koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot tulevat lopulta kestämään, mitään normaalia tilanteessa ei myöskään ole.

Vaikka epänormaaliin voi tottua ja sen kanssa voi opetella elämään, ihmisten perustarpeet eivät katoa mihinkään. Ei ole normaalia välttää kontaktia kanssaihmisiin ja kommunikoida vain etäyhteyksin, sillä kaipaamme myös fyysistä läsnäoloa. Ihminen on sosiaalinen laumaeläin, jolla on sisäänrakennettu tarve olla kontaktissa lajitovereihinsa sekä tuntea kuuluvansa johonkin. Normaalia ei myöskään ole se, ettei opintonsa juuri aloittanut mursu pääse verkostoitumaan muiden opiskelijoiden kanssa tai osallistumaan niihin lukuisiin opiskelijatapahtumiin, jotka tavallisesti muodostavat merkittävän osan yliopistokokemusta. Mursujen kokemuksia koronavuodesta käsitelläänkin Kylterin kevään numeron pääjutussa.

Normaalia sen sijaan on tuntea kriisin keskellä vihaa, pettymystä ja ahdistusta – mutta myös solidaarisuutta sekä empatiaa. Joten pidetäänhän sekä itsestämme että toisistamme huolta myös epänormaaleina aikoina.

Teksti: Jutta Sibakov

Kuvat: Landys Roimola

Kuinka voit, mursu?

Kuinka voit, mursu?

Suuri osa korkeakouluopiskelijoista on opiskellut vuoden etänä. Kirjastot ovat kiinni, ja perinteiset opiskelijariennot on voinut unohtaa. Erityisen haastava tilanne on ollut niille, jotka aloittivat yliopisto-opintonsa keskellä pandemiaa. Kylteri selvitti, miten mursut jaksavat.

Kun elämää varjostaa epävarmuus tulevasta ja sosiaaliset kontaktit vähenevät, on luonnollista, että vaikutukset ulottuvat myös mielialaan ja jaksamiseen. Vaikka pandemia vaikuttaa lähtökohtaisesti kaikkiin opiskelijoihin, tilanteen pitkittyessä on kuitenkin voinut huomata paljon yksilöllistä vaihtelua siinä, miten tilanne kohdataan.

”Pandemia on tietynlainen pitkittynyt kriisitilanne. Ihmiset ovat siinäkin hyvin yksilöllisiä, että miten he käsittelevät kriisitilanteita ja toipuvat niistä”, kertoo Aalto-yliopiston opintopsykologi Paula Sjöblom. Sjöblomin mukaan enemmistö opiskelijoista kuitenkin kokee nykyiset olosuhteet jollain tapaa opintoja ja omaa jaksamista häiritseväksi.

”Ihmiset ovat laumaeläimiä. Ei ole tarkoitettu, että tuijotamme yksin ruutua pienessä asunnossa.”

Erityisen vaikea tilanne on ollut ensimmäisen vuoden opiskelijoille; etäaikana ihmisiin tutustuminen on hankalaa, opintoihin ei saa samalla tukea kuin lähiopetuksessa ja kokemus normaalista opiskelijaelämästä bileineen jää vajaaksi. Kylteri selvitti, miten opintonsa viime syksynä aloittaneet mursut jaksavat. Kyselyyn vastasi 113 mursua.

Kyselyyn vastanneista mursuista 88,5 prosenttia kokee koronaviruspandemialla olleen negatiivisia vaikutuksia mielenterveyteen. Esimerkiksi elämänhallinta on vaikeutunut, kun luentojen ja muiden menojen luomia säännöllisiä rutiineja ei enää ole.

”Kun oma pieni koti on samaan aikaan koko elämä – opiskelutila, luentosali, opiskelijaravintola ja vapaa-ajanviettopaikka, tuntuu siltä, ettei opiskelu missään vaiheessa lopu, vaan aivot ovat kiinni keittiön pöydän ääressä tapahtuvissa opiskeluissa vuorokauden ympäri”, yksi vastanneista kertoo.

Monelle ystävien tapaaminen ja sosiaalinen kanssakäyminen on aiemmin ollut tärkeä voimavara, mutta nyt fyysiset kohtaamiset on pitänyt painaa minimiin. Sjöblomin mukaan tilanne on ristiriitainen.

”Sosiaaliset kontaktit ovat tärkeitä. Niiden avulla ihminen selviää usein kovistakin paikoista. Usein isoista kriisitilanteista selvitään turvautumalla toisiin. Nytkin tarvitsisimme toisiamme, mutta tilanne kuitenkin vaatii kontaktien välttelyä.”

Etäopintojen voimakas lisääntyminen on ollut yksi merkittävimmistä pandemian aiheuttamista muutoksista opiskelijoiden arjessa. 76,1 prosenttia vastanneista kertookin etäopiskelun vaikuttaneen negatiivisesti opiskelumotivaatioon. Erityisen haastavaksi koetaan esimerkiksi avun pyytäminen ja saaminen sekä ryhmätöiden tekeminen etäyhteyksin.

”Etäopiskelu on vienyt täysin opiskelumotivaation. Yksin omassa yksiössä opiskelu ilman uusia kavereita on äärimmäisen raskasta”, eräs mursu kertoo.

”Jotkut professorit ovat selkeästi yrittäneet panostaa etäopetukseen ja sen laatuun, mutta opintomenestykseni ei vastaa omia odotuksiani. Kun ei ole kavereita, joiden kanssa kerrata oppimaansa tai vertailla ajatuksia, moni asia unohtuu tai ne ymmärtää väärin”, toinen vastaaja kommentoi.

Opiskelumotivaation katoamisella pelätään olevan myös kauaskantoisempia seurauksia. ”Vaikka nyt onnistuisinkin räpiköimään vielä pinnalla ja saamaan suhteellisen hyviä arvosanoja, lopulta seuraa ihan varmasti romahdus. Pelkään jatkuvasti, että pudotus tulee olemaan niin paha, että se vaikuttaa valmistumisajankohtaani ja mahdollisesti kykenevyyteeni tehdä töitä”, huolestunut mursu kertoo.

Sjöblom ei ole yllättynyt etäopintojen aiheuttamasta motivaation puutteesta. ”On hyvin ymmärrettävää, että motivaation kanssa on ongelmia, kun kaiken joutuu tekemään yksin. Yliopisto-opintojen alku on muutenkin uuden opettelua ja vaatii enemmän itsensä johtamista sekä omaa vastuunottoa kuin esimerkiksi lukio-opinnot. Nyt se vaatii näitä taitoja vielä paljon enemmän.”

Sjöblom kuitenkin muistuttaa, että motivaation katoaminen ei välttämättä tarkoita sitä, että alavalinta olisi mennyt pieleen vaan tuntemus on todennäköisesti hyvin pitkälti poikkeuksellisten olosuhteiden aikaansaama.

Työ- ja vapaa-ajan erottaminen on Sjöblomin mukaan hyvin tärkeää myös etäopintojen aikana. Lisäksi on hyvä opetella olemaan armollinen itseään kohtaan.

”Opiskelija tarvitsee myös lepoa ja vapaa-aikaa niin, että vapaalla saa olla hyvällä omallatunnolla. Jos koko ajan miettii, että pitäisi tehdä kouluhommia, niin silloin se ei ole vapaa-aikaa psyyken tasolla vaan koulujutut pyörivät edelleen mielessä. Kukaan ei tule taputtamaan opiskelijaa olkapäähän, että nyt olet tehnyt tarpeeksi tälle päivälle vaan jokaisen on opeteltava itse tunnistamaan, milloin on tehnyt riittävästi.”

Etäopintoja voi pyrkiä rytmittämään päättämällä etukäteen, milloin lopettaa opiskelun siltä päivältä. Sjöblom suosittelee myös yksinkertaisia to do -listoja, kunhan yhdelle päivälle ei kasaa liikaa tehtävää. Lisäksi on hyvä tehdä jotain, joka selkeästi päättää työpäivän. Esimerkiksi lyhyt kävelylenkki voi toimia siirtymänä vapaa-aikaan.

Kaikille etäopinnot eivät kuitenkaan ole olleet yhtä epämieluisia. Osa vastaajista on nauttinut esimerkiksi siitä, että etäopiskelu on mahdollistanut pitkään nukkumisen sekä joustavan aikataulun. ”Opiskeluni on tehokkaampaa ja saan enemmän aikaan omalla rytmilläni”, etäopiskelusta pitävä mursu kommentoi.

Lisäksi luentotallenteiden avulla on voinut tarpeen tullen kerrata aikaisemmin opetettuja asioita. Osa vastaajista pitää myös siitä, että etäopinnot ovat mahdollistaneet paremmin opiskelun myös töiden ohella. Näiden seikkojen vuoksi osa vastaajista toivoo, että luentotallenteita käytettäisiin osana opetusta pandemian jälkeenkin.

Etäopintojen lisäksi osaa mursuista harmittaa se, ettei uusiin opiskelukavereihin ole päässyt tutustumaan kunnolla. ”Kuinka tutustut ihmisiin kotoa, kun edes ryhmätöitä ei voi oikeastaan tehdä porukalla?” yksi mursuista pohtii.

Kyselyyn vastanneista 31 prosenttia kertoo löytäneensä yliopistolta paljon ystäviä pandemiasta huolimatta. 56,6 prosenttia on puolestaan löytänyt vain muutamia kavereita. 12,4 prosenttia kertoo, ettei ole saanut lainkaan ystäviä. Vaikka suurin osa onkin löytänyt edes muutamia kavereita, 70,8 prosenttia vastanneista on tuntenut itsensä yksinäiseksi mursuvuotensa aikana.

Useat vastanneista kokevat uusiin ihmisiin tutustumisen olevan vaikeaa. Orientaatioviikko ja järjestötoiminta ovat monella olleet tärkeässä roolissa uusiin ihmisiin tutustumisessa ja ystävien saamisessa.

”Orientaation aikana pääsi tutustumaan ihmisiin. Järjestötoimintaan osallistuminen on ollut avainasemassa kavereiden löytämiseen. Vapaa-ajalla ei kuitenkaan ole pystynyt näkemään juuri ketään, enkä koe löytäneeni vielä todellisia ystäviä”, yksi mursuista kertoo.

”Muutaman ensimmäisellä viikolla luodun ihmiskontaktin ylläpito virtuaalisesti on ollut haastavaa. Uusiin ihmisiin tutustuminen on paljastunut lähes mahdottomaksi, kun aikatauluja yhdistävää lähiopetusta ei ole, eikä kanssaopiskelijoihin törmää esimerkiksi kampuksen käytävillä.”

Haastavin tilanne on heille, jotka ovat muuttaneet toiselta paikkakunnalta opiskelemaan, jolloin tukiverkosto puuttuu kokonaan ja uusiin ihmisiin tutustuminen on etäolosuhteiden vuoksi vaikeaa.

Vaikka ihmisiin tutustumisen vaikeus ja etäopinnot harmittavat, 57,5 prosenttia vastanneista on kuitenkin sitä mieltä, että opiskelu Aallon kauppiksessa on vastannut heidän odotuksiaan. ”Kurssit ovat olleet mielenkiintoisempia kuin odotin, ja tapaamani ihmiset ihanampia kuin osasin toivoakaan”, yksi vastanneista kertoo.

Moni on myös sitä mieltä, että olosuhteisiin nähden etäopinnot ovat olleet hyvin järjestettyjä. Soraääniäkin kuitenkin on; osa on ollut pettynyt opetukseen tai pitää opiskeluilmapiiriä negatiivisena.

”Opiskelu tuntuu todella raskaalta ja teoreettiselta. On vaikeaa soveltaa oppimaani tosielämän tilanteisiin.”

”Korona ei tietenkään ole koulun vika, mutta olen ollut yllättynyt siitä, miten epäinspiroivia opettajat ovat. Lisäksi olen kokenut ilmapiirin negatiiviseksi kilpailun vuoksi.”

”Koronan vuoksi opiskelu ei ole vastannut yhtään sitä, mitä yliopistossa opiskelusta ajattelin tai toivoin. Yhteisöllisyyttä ei ole laisinkaan ja vaikka kurssit ovat laadukkaita, jää opiskeluelämästä kokonaisuudessaan paljon pois, kun yliopiston hauskoja vapaa-ajan tapahtumia ei ole.”

Osa vastanneista kärsii myös fomo-tunteesta (fear of missing out), kun on törmännyt somessa opiskelijoihin, jotka eivät noudata suosituksia yhtä tunnollisesti.

Sjöblom ymmärtää hyvin mursujen pettymystä ja paitsi jäämisen pelkoa. Pettymyksen tunteita voi Sjöblomin mukaan käsitellä esimerkiksi keskinäisen jakamisen ja vertaistuen avulla. On hyvin todennäköistä, että kanssaopiskelijoilla on hyvin samanlaisia ajatuksia. Hän kuitenkin korostaa myös toivon elementtejä kriisin keskellä.

”On tärkeää, että puhumme siitä, mikä on raskasta, mutta siihen ei saisi jäädä vellomaan liikaa. Pitäisi keskittyä myös siihen, että tämä tilanne ei tule kestämään ikuisesti. Ensimmäisen vuoden opiskelijoillakin on edessä vielä normaaleja opiskeluvuosia, jolloin esimerkiksi opiskelijabileitä voidaan taas järjestää.”

Myös kokemus yhteisöllisyyden puuttumisesta on Sjöblomin mukaan ymmärrettävää. ”Ensi syksynä täytyy todella satsata uusien opiskelijoiden lisäksi myös siihen, että toisen vuoden opiskelijat tuntisivat olevansa osa opiskelijayhteisöä. On hirmu tärkeää, että ihminen kokee kuuluvansa jonnekin.”

Yhteisöllisyyden tunne jakaa kyselyyn vastanneet mursut kahtia. 46,9 prosenttia vastanneista kokee olevansa osa KY-yhteisöä. Yhteisöllisyyden tunteeseen on voinut vaikuttaa esimerkiksi se, miten helppoa tai vaikeaa mursujen on ollut päästä mukaan KY:n toimintaan esimerkiksi jaostojen, valiokuntien ja kerhojen kautta. Moni kokee myös, että KY:n toiminta on pelastanut heidät yksinäisyydeltä mursuvuoden aikana.

”Jaoston hallitukseen pääseminen on ollut koko mursuvuoteni pelastus. Ilman sitä en olisi saanut kavereita.”

55,8 prosenttia vastanneista kokee päässeensä toimintaan mukaan toivomallaan tavalla. Moni uskoo oma-aloitteisuuden olleen normaalia isommassa roolissa toimintaan mukaan pääsemisessä. Osan mielestä toimintaan pääseminen on kuitenkin ollut turhan haastavaa. ”Hakijoita oli niin valtava määrä, että prosessi tuntui kuin raskaalta työnhaulta”, yksi mursu kertoo.

Sjöblomin mukaan poikkeuksellinen tilanne on näkynyt myös Aallon psykologipalvelujen yhteydenottojen määrässä. ”Viime syksynä meillä oli pisin jono, mitä on koskaan ollut. Opiskelijat myös toivovat useampia käyntejä ja monet ovat käyttäneet maksimimäärän eli viisi kertaa.”

Kyselyyn vastanneista mursuista vain 9,7 prosenttia kertoo hyödyntäneensä Aallon tai YTHS:n opintopsykologeja. Melkein puolet (48,7 %) on kuitenkin sitä mieltä, että mielenterveyteen, jaksamiseen ja opiskelumotivaatioon ei ole saatavilla tarpeeksi tukea.

Sjöblom ei usko, että kyse olisi ainakaan pelkästään siitä, etteikö tarjolla olevista palveluista olisi viestitty tarpeeksi hyvin, sillä opiskelijat tuntuvat olevan tietoisia opintopsykologeista. Sen sijaan hän pohtii, mitä sellaista tukea opiskelijat tarvitsevat, jota ei tällä hetkellä ole saatavilla.

Aallon opintopsykologeilta saa tukea esimerkiksi ajanhallintaan, opiskelutapoihin, motivaatioon, stressiin ja jaksamiseen. Lisäksi Aallossa on uranhallintaan liittyviin kysymyksiin erikoistunut uraohjauspsykologi. Tarpeen vaatiessa opiskelijaa ohjataan olemaan yhteydessä YTHS:ään, jos ongelmat liittyvät enemmän mielenterveyteen.

Sjöblom painottaa, että jonoista huolimatta psykologipalveluihin tulisi olla yhteydessä, jos siltä tuntuu. ”Jos edes miettii, että saattaisi tarvita ulkopuolista apua tässä tilanteessa, niin se on jo selkeä merkki avun tarpeesta. Yksin ei pidä jäädä liian pitkäksi aikaa.”

 

Teksti: Jutta Sibakov

Kuvat: Landys Roimola Kylterin arkistokuvien pohjalta / Atte Makkonen

Polarisoituneet

Polarisoituneet

Onko yhteiskuntamme jakaantuneempi kuin koskaan?

Yhteiskunnallinen jakaantuminen on termi, johon meistä jokainen on saanut törmätä viime vuosina. Media toitottaa, kuinka eri ihmisryhmien väliset poliittiset mielipiteet eivät koskaan ole olleet niin kaukana toisistaan kuin nyt. Uutisia lukiessa voisi joskus melkein luulla, että yhteiskunnan ääripäät ovat menettäneet yhteisen äidinkielensä ja joutuvat sen takia tyytymään kommunikoinnissaan vihaisiin murahduksiin sekä huuteluun.

Nimensä mukaisesti polarisaatio viittaa ihmisten jakaantumiseen kahteen eri ryhmään, joiden välissä on ylitsepääsemätön kuilu esimerkiksi sosiaali- tai talouspolitiikan näkökulmasta. Samalla toisen osapuolen mielipiteistä tulee valeuutisia, ja omaa aatemaailmaa vastaan esitetty kritiikki on automaattisesti vain ideologista panettelua.

Presidentti Sauli Niinistö esitti vuoden 2016 alussa Twitterissä toiveen siitä, kuinka suomalaisten olisi syytä ryhtyä tolkun ihmisiksi. Twiitissään Niinistö viittasi kirjailija Jyri Paretskoin Iisalmen Sanomissa ilmestyneeseen kolumniin, jossa maalattiin kuvaa kiihkoilemattomasta vaihtopenkin ihmisestä, joka ei mieli hajottaa tai hallita yhteiskuntaa. Pohjimmiltaan Paretskoin tolkun ihminen on siis poliittisen nelikentän keskipisteessä tasapainotteleva hahmo, joka ei liioin tee itsestään numeroa.

Vaikka ajatus rakentavasti keskustelevasta ja muita kunnioittavasta poliittisesta keskustelijasta kuulostaakin yhteiskunnan toiminnan kannalta täydelliseltä, on karu totuus kuitenkin, että poliittinen ryhmädynamiikka kannustaa luonnostaan jakolinjojen syntyyn. Tehokkain tapa homogeenisen yhtenäisen ryhmän luomiseksi on luoda sille ensin vihollinen. Poliittiset liikkeet ovat aina ymmärtäneet tämän tosiasian, ja sen tähden yhteiskunnallisesta jakaantumisesta on tullut normaali olotila yhteiskunnassa.

Yhteiskunnan jakaantuminen ei kuitenkaan ole sama asia kuin polarisaatio. Eri rintamiin jakautuminen ei automaattisesti viittaa siihen, että yhteiskunta on jakaantumassa kahteen ryhmään, vaan akseleita, joille ihmiset asettuvat, voi olla useampia.

Polarisaation suurin vaara yhteiskunnalliseen jakaantumiseen verrattuna lienee se, että suuri määrä poliittisia kilpailijoita takaa ympäristön, josta on haettava liittolaisia rakentavan myönnytyksiä tekevän päätöksenteon kautta. Kaksinapaisuus taas jakaa yhteiskunnan pelkästään ystäviin sekä vihollisiin ja vie pohjan kompromisseihin perustuvalta politiikalta.

Repeääkö Suomi sitten tällä hetkellä kahtia? Helsingin yliopiston Svenska social- och kommunalhögskolanin Jan-Erik Lönnqvistin johtaman tutkimusryhmän tuloksien mukaan polarisaatio kasvaa erityisesti maahanmuuton ja ympäristöasioiden suhteen vuoden 2012 ja 2017 kuntavaaleihin perustuvan aineiston mukaan.

Ryhmien jakaantuessa jakoakseleiden eri ääripäihin menettävät he yhteisen sävelensä ja kyvyn tehdä minkäänlaista yhteistyötä. 

Kasvaneesta yhteiskunnan polarisaatiosta kertoo Lönnqvistin mukaan myös pienentynyt halu tehdä yhteistyötä yli puoluerajojen varsinkin, kun toisistaan täysin riippumattomat aihepiirit linkittyvät nyt entistä vahvemmin toisiinsa laajempien ideologisten kysymyksien kautta.

Samaan aikaan puolueiden sisäinen yhtenäisyys on tutkimusryhmän tuloksien mukaan kasvanut, ja moniäänisyydelle niiden sisällä on jäänyt vähemmän tilaa. Uudet ehdokkaat ovat siis kuin kopioita aikaisemmista, ja puolueen linjan sisäisen kritiikin sijaan tyydytään panettelemaan ulkoista vihollista. Kuntavaaleihin perustuvan aineiston perusteella voitaisiin siis ainakin ajatella, että yhteiskunta on tosiaan jakaantumassa kahteen eri leiriin. Paikallispolitiikka on kuitenkin vain pieni osa yhteiskunnan polarisaatioon liittyvää keskustelua, ja varsinkin monelle opiskelijalle se on kaukainen yhteiskunnallisen debatin ala. Halusin itse kuulla yliopisto-opiskelijoiden oman näkemyksen siitä, mihin suuntaan Suomen poliittisen ilmaston polarisaatio on kehittymässä. Tasapuolisen näkökulman saavuttamiseksi päätin haastatella edustajia molemmista poliittisista ääripäistä, ja lopputuloksena oli sivistynyt keskustelu radikaalidemarin ja kansalliskonservativiin kanssa.

Paikallispolitiikka on kuitenkin vain pieni osa yhteiskunnan polarisaatioon liittyvää keskustelua, ja varsinkin monelle opiskelijalle se on kaukainen yhteiskunnallisen debatin ala.

Jasmina on parikymppinen historian opiskelija Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Hän kiinnostui kansallismielisyydestä alun perin kaverien ja kontaktien pyydettyä häntä toimintaan mukaan, vaikka oikeistolaiset perusmielipiteet olivat seuranneet häntä nuoresta saakka. Erityisesti Jussi Halla-ahon Scripta-blogin teksteillä oli suuri vaikutus Jasminaan: ”Teksteissään Halla-aho puhui yhteiskunnasta eri tavalla kuin muut. Blogikirjoituksissa tiivistyi mielestäni hyvin, kuinka keisarilla ei ole vaatteita.” 

Helsingin yliopistossa Jasmina liittyi mukaan Hapsun eli Helsingin Akateemisten Perussuomalaisten toimintaan ja oli syksyn 2018 edustajistovaaleissa heidän ehdokkaanaan. Yhdistys poistettiin sittemmin vuoden 2019 keväällä HYYn järjestörekisteristä, sillä sen epäiltiin toimineen ylioppilaskunnan yhdenvertaisuussuunnitelman vastaisesti. Epäily perustui Hapsun samana keväänä antamaan tiedotteeseen Helsingin yliopistossa esiintyneeseen väitettyyn rakenteelliseen rasismiin liittyen, jossa se linjasi esimerkiksi, että ”[e]urooppalaiset kansat taas ovat valkoisia, joten on vain luonnollista ja tervettä, että valkoisuus on eurooppalaisissa tiedeyhteisöissä hallitsevaa”. 

Haastattelussa Jasminan aisaparina toiminut Sami reagoi tapaukseen tuolloin Twitterissä kysymällä, miksi ”– HAPSU:n annetaan ajaa avoimesti valkoista ylivaltaa Helsingin yliopistossa?” Yliopiston Sitoutumattomassa vasemmistossa aktiivinen folkloristiikan opiskelija Sami, onkin syntyperäinen vasemmistolainen, ja kertoo aatteen tulleen hänelle perintönä jo vanhemmilta. Hänen aatteellinen heräämisensä tapahtui kuitenkin vasta vuoden 2008 talouskriisin yhteydessä, kun hän koki, ettei EKP:n silloin harjoittama rahapolitiikka johtanut oikeudenmukaisiin lopputuloksiin kriisin vanavedessä.

Samin kotona lapsia kannustettiin vastustamaan yhteiskunnan rakenteita, ja hänen isänsä kehotti häntä osallistumaan mielenosoituksiin ja muuhun aktivismiin. Kotikeskustelun ideologisuudesta huolimatta ääriajattelu oli Samin perheessä kielletty: ”Radikaalit ajatukset ovat kiehtoneet minua aina akateemisesti, mutta olen jo kotoa oppinut, että vallankumoukset ovat täynnä hätiköityjä päätöksiä. Muutos toteutuu parhaiten asteittain, mutta eliitti on aina saatava pelkäämään oman asemansa puolesta. Vasta silloin kompromissi maltillisemman osapuolen kanssa muuttuu ajankohtaiseksi”. 

Sekä Jasmina että Sami yhtyvät mielipiteeseen siitä, että yhteiskuntamme on tällä hetkellä polarisoitunut. Internet tarjoaa ihmisille mahdollisuuden siiloutua aikaisempaa tehokkaammin ja käydä keskustelua anonyymisti, mikä nostaa kahtiajakautumisen ikävimmät piirteet esiin. ”Kasvotusten ihmistä, jonka mielipiteet eivät yhdy omiisi, ei voi blokata samaan tapaan kuin Twitterissä”, Jasmina toteaa osuvasti.

Keskustelun kaksinapaistuminen asettuu heidän mukaansa kuitenkin eri akseleille. Jasminan mielestä ristiriidat eivät välttämättä jakaudu perinteiselle oikeistoon ja vasemmistoon rajautuvalle jakolinjalle, vaan pikemminkin ihmisten mielipiteet asettuvat sosiaalisiin arvoihin pohjautuvalle ”suvakki-rasisti-akselille”. Sami taas uskoo perinteisempään oikeisto-vasemmisto-jakoon, jonka vastapareina toimivat ihmiset, jotka haluavat puolustaa vallitsevia hierarkioita ja heidän vastakohtanaan heitä, jotka haluavat murtaa olemassa olevat valtarakenteet. Yhteiskunnan muuttuvat olosuhteet siirtävät vain hänen mukaansa keskustelun maalitolppia ja synnyttävät uusia kiistakysymyksiä. ”Sanon aina, että vielä koittaa aika, kun mustat lesbonaiset sanovat, että roboteille ei pidä antaa ihmisoikeuksia”, Sami huomauttaa naurahtaen.

Kumpikaan heistä ei koe yhteiskunnan polarisaation pahentuneen merkittävästi Suomessa viime vuosina, mutta jakaantuminen on molempien mielestä kuitenkin kasvava ongelma. Suuret yhteiskunnalliset mullistukset kuten 2015 pakolaiskriisi ja nuorten kokema ilmastoahdistus ovat profiloineet 2010-lukua ja selittävät varmaan osaltaan sitä, miksi yhteiskunnan eri osapuolet ovat jakaantuneet niin vahvasti omiin leireihinsä.

Sami korostaa, että mielipiteiden eriytymisessä on pitkälti kyse siitä, että ihmiset elävät eri maailmoissa, ja reagoivat sen takia yhteiskunnan mullistuksiin eri tavoin. Oma kosketuspinta helpottaa kuitenkin sopeutumista muuttuvaan maailmaan, ja Sami toteaakin, että ”esimerkiksi maahanmuuton osalta omat kokemukset ja näkemykset auttavat vähentämään ennakkoluuloja siihen liittyen”. 

”Kasvotusten ihmistä, jonka mielipiteet eivät yhdy omiisi, ei voi blokata samaan tapaan kuin Twitterissä”

Erilleen kasvavien maailmojen erilaisilla totuuskäsityksellä on kuitenkin oma kääntöpuolensa, jonka Jasmina tuo esiin: ”Ihmiset, jotka katsovat, ettei heidän näkökulmaansa tuoda [mediassa] esiin, alkavat tuottaa näkemykseensä sopivaa sisältöä.” 

Erilaiset vaihtoehtomediat ovat aina olleet julkisessa keskustelussa läsnä, mutta Internet on antanut niille uuden ennennäkemättömän tehokkaan jakoväylän. Jasmina huomauttaa, että printtimedian valtakaudella ihmisille tarjottiin jo valmiiksi suodatettu versio uutisista sanomalehtien ja iltauutisten kautta, mutta nyt ihmiset hakevat tietoa omien tarpeidensa mukaan Internetistä. Tämä on omiaan erottamaan eri poliittiset ääripäät omiin totuuskupliinsa, joiden välillä ei ole minkäänlaista yhteyttä.

Erilaiset vaihtoehtomediat ovat aina olleet julkisessa keskustelussa läsnä, mutta Internet on antanut niille uuden ennennäkemättömän tehokkaan jakoväylän. 

Suomella on kuitenkin polarisaation vastaisessa taistelussa yksi etulyöntiasema. Jasmina ja Sami nostavat molemmat esiin, kuinka nykyinen yhteiskunnan pluralismia ja demokratian moniäänisyyttä tukeva suhteelliseen vaalitapaan perustuva järjestelmämme turvaa yhteiskunnan keskustelua. Suomalaiset eivät vielä ole saaneet kokea samanlaista yhteiskunnan kaksinapaistumista kuten amerikkalaiset sekä englantilaiset ja se on molempien mielestä monipuoluejärjestelmämme ansiota.

Poliittinen järjestelmämme tulee tuskin koskaan olemaan täysin yhtä mieltä mistään, mutta onko se toisaalta huono asia? Mielipiteiden jakaantuminen sekä moniäänisyys on osa demokratiaa, ja niiden pohjalta rakentuva kompromissipohjainen päätöksenteko takaa yhteiskunnan toiminnan. Suurin riski yhteiskunnalle on kuitenkin jakaantuminen kahteen hyvin mustavalkoiseen leiriin. Vaikka yhteinen vihollinen ajaisikin ihmiset yhteen rintamaan, johtaa pitkälle polarisoitunut poliittinen tilanne lähes väkisinkin vastakkainasetteluun ja jopa väkivaltaan.

Mielipiteiden jakaantuminen sekä moniäänisyys on osa demokratiaa, ja niiden pohjalta rakentuva kompromissipohjainen päätöksenteko takaa yhteiskunnan toiminnan. 

Ehkäpä meidän on yhteiskuntana tyydyttävä vain olemaan samaa mieltä siitä, että olemme joistain asioista eri mieltä. Toisin kuin presidentti Niinistö toivoi, meistä ei kuitenkaan tarvitse tulla alistuvia ja passiivisia tolkun ihmisiä. Sen sijaan voimme kaikki omalta osaltamme toimia aktiivisina yhteiskunnallisina keskustelijoina, jotka ovat valmiita rakentavasti haastamaan vastapuoltemme näkemykset.

Teksti: Markus Myllyniemi

Kuvitus: Landys Roimola

Brie Brave

Rohkean alanvaihtajan tarina

Laura Salonen jätti media-alan työt taakseen ja perusti juustokaupan Helsingin Vanhaan kauppahalliin. Peloton yrittäjä on tuonut perinteikkään kauppahallinostalgian someen ja tehnyt rohkeita ratkaisuja taistelussa koronan tuomia haasteita vastaan.

Kun astun sisään Helsingin Vanhaan Kauppahalliin, tuntuu kuin olisin palannut sata vuotta ajassa taaksepäin. Vieri vieressä käytäviä reunustavat kojut jatkavat vuonna 1889 avatun kauppahallin perinteitä. Tiskeistä löytyy tuoretta lihaa, kalaa ja ihanasti tuoksuvia leivonnaisia. Kuullessani lihakauppiaan kyselevän päivän koronalukemia vastapäisen kaupan myyjältä, palaan takaisin tähän hetkeen. Olen tullut tänne haastattelemaan Laura Salosta, joka on pyörittänyt vuoden alusta lähtien Juustoansa-nimistä juustokauppaa hallissa. Salonen teki urallaan täyskäännöksen ja toi aktiivisella somepresenssillään kauppahallit lähemmäksi tämän päivän kuluttajaa. Vuosi 2020 ei taatusti ole ollut tuoreelle yrittäjälle helppo, mutta Salonen on reagoinut tilanteeseen nopeasti – esimerkiksi kuljettamalla juustoja asiakkaidensa kotioville. Jopa tyhmänrohkeaksi itseään kuvaileva Salonen tarttui tilaisuuteen, kun kuuli ystävältään vanhan juustokaupan lopettamisesta. Kahdessa viikossa media-alan työ jäi taakse ja uusi juustokauppa sai alkunsa.

”Nykyään kaikki on niin digi ja some, että kun joku heittäytyy näin perinteiseen kauppiasammattiin, se kiinnostaa ihmisiä”. 

“Kaikki kävi niin nopeasti. Toisaalta minun oli helppo ryhtyä yrittäjäksi, sillä molemmat vanhempani ovat olleet yrittäjiä ja sain heiltä paljon käytännön tukea. Lopettaneen kauppiaan jäljiltä tilat ja kalusteet olivat valmiina.” 

Salonen muistelee hieman huvittuneena hetkeä, jolloin sai ilmoittaa tutuilleen ja ystävilleen aikeistaan ryhtyä juustokauppiaaksi. He yllättyivät totaalisesti, mutta pienen sulattelun jälkeen useimmat kuitenkin innostuivat ideasta. ”He sanoivat, että jos joku tämän tekee, niin se on Laura.” Salonen on taltioinut juustokauppansa vaiheita aktiivisesti niin Twitterissä, Facebookissa kuin Instagramissakin. Juustoansa on noussut eräänlaiseksi someilmiöksi ja jopa julkisuuden henkilöt fanittavat Salosen kauppaa. Mutta minkä takia perinteinen kauppahallin puoti kiinnostaa ihmisiä? 

”Nykyään kaikki on niin digi ja some, että kun joku heittäytyy näin perinteiseen kauppiasammattiin, se kiinnostaa ihmisiä”, Salonen selittää. Vanhanajan kauppahallitunnelma ja siihen liittyvä nostalgia vetävät selvästikin ihmisiä puoleensa. Salonen ei ole koskaan tehnyt strategista brändityötä, vaan somesisältö syntyy päivän fiiliksen mukaan. Twiiteistä välittyy aitous, jonka Salonen näkee myös itse omana tavaramerkkinään. ”Päästän ihmiset lähelle ajatuksiani”, hän myöntää. Suosion takana näyttääkin olevan kauppahallinostalgia yhdistettynä kaunistelemattomaan aitouteen, mikä tarjoaa täydellistä vastapainoa tämän päivän siloteltuihin Instagram-feedeihin ja moderniin kaupankäyntiin, jossa vain korttimaksut käyvät.

Moniin käytännön liiketoiminnan haasteisiin on helppo saada apua, mutta oma jaksaminen on kuitenkin aina yrittäjän itsensä vastuulla. 

On rauhallinen maanantai-iltapäivä ja käytävällä kulkee hiljakseen ihmisiä. Silloin tällöin Salonen tervehtii iloisesti tuttujaan mukaan lukien muita hallin kauppiaita. Yhteisöllisyyden kauppiaiden kesken voi helposti aistia. Korona on tuonut valtavia haasteita kauppiaille, joiden ensisijaisia kohderyhmiä ovat kaupungilla työssäkäyvät, eläkeläiset sekä turistit. Salonen kuitenkin kokee, että hänellä on uutena yrittäjänä ollut paremmat valmiudet toimia haasteellisessa tilanteessa. Maaliskuussa Salonen lanseerasi Juustotaxi-konseptin ja alkoi toimittaa juustoja suoraan ihmisten kotioville. Idea sai innostuneen vastaanoton asiakkaiden parissa. Kun Salonen katsoo asiaa valoisalta kantilta, hänen mielestään korona-aika on ollut opettavaista yrittäjänä. ”Mitä vain voi tapahtua koska vain. Aina täytyy pitää takaraivossa sellainen kyky muuttua ja olla ketterä.” Hyvä esimerkki ketteryydessä on myös käytävän toisella puolella vasta avattu sisarliike, Ansan kuivat. Idea kuivaruokatuotteita myyvästä sisarmyymälästä lähti Salosen omasta havainnosta. ”Ostan itse täältä lihat, kalat ja juustot, oikeastaan kaiken mahdollisen mitä vain voin. Huomasin kuitenkin, että minulta aina puuttuu jotain, esimerkiksi tomaattipurkki tai jauhopussi. Mietin, etten varmasti ole ainoa, jota tämä ärsyttää ja päätin vastata tähän.” Jo ilman koronaa yrittäjyyteen liittyy luonnollisesti monia haasteita. Niistä Salonen nostaa tärkeimpänä esiin omasta jaksamisesta huolehtimisen. Moniin käytännön liiketoiminnan haasteisiin on helppo saada apua, mutta oma jaksaminen on kuitenkin aina yrittäjän itsensä vastuulla. Tämä helposti unohtuu monella.

”On todella tärkeää, että osaa asettaa itselleen rajoja. Yksityisyrittäjänä olet yrityksen tärkein voimavara, ja silloin tärkein tehtäväsi on myös pitää itsestäsi huolta”, Salonen huomauttaa. Hän rentoutuu itse mieluiten luonnossa liikkumalla. Metsän hiljaisuus tuo täydellistä vastapainoa sosiaaliselle työlle. Toisaalta myös illallinen ystävien seurassa voi auttaa palautumaan työpäivän kiireistä. Perheen tuen merkitystä Salonen ei myöskään voi tarpeeksi korostaa.   ”Isä käy joka viikko katsomassa minua ja antaa konkreettisia ohjeita. Äiti taas auttaa minua paljon kotipuolessa, hoitaa tytärtä ja käy joskus siivoamassa. Se on ollut minulle yksi merkittävin voimavara. ”Vaikka sosiaalinen media onkin hyvä keino pitää yhteyttä asiakkaisiin ja lisätä tunnettuutta, todellinen asiakastyö tapahtuu tiskin takana. Tälläkin hetkellä Salonen on töissä ja rientää välissä leikkaamaan asiakkaalle palan jos toisen juustoa. ”Vakioasiakkaat ovat tämän työn suola. On niitä, joiden tilauksen tiedän jo ennen kuin ehtivät tiskille. Ja sitten taas niitä, jotka kyselevät aina innoissaan uutuuksia”, hän sanoo. Asiakaslähtöisyydestä kertoo myös se, miten Salonen on rakentanut Ansan kuivat -sisarliikkeen tuotevalikoimaa.

”Kannustaisin olemaan niin rohkea, kun vain pystyy. – – Nuorempana ja varsinkin opiskelijana täytyy tarttua mahdollisuuksiin ja olla ihan sikarohkea!” 

”Asiakkaat saavat koko ajan toivoa tuotteita. Melkein kaikki toiveet toteutetaan.” Salosesta välittyy sellainen kuva, että hän todella nauttii työstään kauppiaana. Hän mielellään seuraa samalla asiakkaidensa tarinoita kuten nuorimman alle yksivuotiaan vakioasiakkaansa kasvua. Salosesta jää minulle päällimmäisenä mieleen se rohkeus ja pelottomuus, mikä hänen toimistaan huokuu. Rohkeus heittäytyä kauppiaan ammattiin ja kyky mukautua vallitseviin olosuhteisiin, vaikka se toisinaan vaatisi mielikuvituksellisiakin ratkaisuja. Hän tekee eikä pelkää. Näin uskalias hän ei kuitenkaan aina ole ollut.  ”Nuorempana olin arempi. Pelkäsin valtavasti epäonnistumista. Mietin, miten selviydyn, jos epäonnistun.” Salonen huomauttaa, että myöhemmin elämässä saattaa olla rohkeutta, mutta usein myös enemmän velvollisuuksia, jolloin tuntemattomaan hyppääminen ei ehkä olekaan enää niin helppoa. ”Kannustaisin olemaan niin rohkea, kun vain pystyy. – – Nuorempana ja varsinkin opiskelijana täytyy tarttua mahdollisuuksiin ja olla ihan sikarohkea!”

 

Teksti: Sara Argillander

Kuvat: Jaakko Kahilaniemi