ONKO KORONA KAUPUNGISTUMISEN LOPPU?

TEKSTI: MARKUS MYLLYNIEMI
KUVITUS: ROOSA AIRAKSINEN


Suomalainen kansanmusiikin sopraano Irwin Goodman luritteli 80-luvulla laulun nimeltä ”Kusessa ollaan”. Vaikka en olekaan itse ollut aikaisemmin Irwinin lakonisten nuottien suuri ystävä, olen huomannut, että tuo laulu on löytänyt tiensä kuuntelemieni laulujen top 10 -listan kärkipäähän. Epätoivolle on helppo antaa valta näin vaikeassa tilanteessa varsinkin, kun koronakriisin loppua ei näytä olevan vielä näkyvissä.

Ihmiset ovat kuitenkin kekseliäitä olentoja. Kun meidät pistetään tilanteeseen, josta ei ole selkeää ja yksinkertaista poispääsyä, turvaudumme uusiin ja innovatiivisiin ratkaisuihin, joita emme olisi ehkä muuten osanneet edes ajatella. Kriisit saattavat hajottaa ja hallita, mutta me ihmiset osaamme kyllä koota palaset jälleen yhteen niiden vanavedessä.

Koronan vaikutukset näkyvät ehkä kaikkein parhaiten työ- ja opiskeluelämässä, jossa melkein yhdessä yössä saavutettiin samanlainen digiloikka kuin viimeisen sukupolven aikana. Yliopistossa aikaisemmin läsnäolopakolliset kurssit, joiden järjestämisen ei pitänyt ikimaailmassa onnistua etänä, on nyt täysin siirretty verkkoon. Yhtä lailla monilla työpaikoilla etätyöstä on tullut uutta arkea, ja pakolliset lähipalaverit ovat vaihtuneet tehokkaisiin Teams- ja Zoom-kokouksiin.

On vaikea kuvitella, että työ- ja opiskelukulttuurimme palaisi enää koskaan entiselleen sosiaalisten etäännyttämistoimien päätyttyä. Monille työntekijöille nyt toden teolla alkanut etätyön murros on antanut ensikosketuksen kiireettömämpään ja sujuvampaan arkeen, josta he tuskin ovat valmiita luopumaan tulevaisuudessa.

Jos työn tekeminen on tulevaisuudessa mahdollista myös mökkilaiturin nokasta, niin tarvitseeko kaikkien suomalaisten enää asua kaupunkitaajamissa? Tämä on erinomainen kysymys, johon tulevaisuudentutkijat ovat jo neljä vuosikymmentä pyrkineet löytämään vastauksia. Tähän mennessä mikään muutosvoima ei ole riittänyt kääntämään kaupungistumisen trendiä, mutta voisiko korona olla viimein se korsi, joka katkaisee kamelin selän.

Lähdin hakemaan vastausta tähän kysymykseen itse asiantuntijalta eli konsulttitoimisto MDI:n erityisasiantuntijalta valtiotieteiden tohtori Timo Arolta. Hän on tullut tunnetuksi erityisesti työstään alue- ja väestötutkijana, ja julkisuudessa hän usein esiintyykin Suomen demografisen kehityksen ja muuttovirtojen eksperttinä. Intohimoisena porilaisena tunnettu Aro asuu Uudenmaan karanteenirajan toisella puolen, joten henkilöhaastattelu kasvotusten ei luonnollisesti ole mahdollinen. Tämän sijaan hän vastaakin kysymyksiini sähköpostitse.

”Olen itse melko vakuuttunut, että näkymätön virus vaikuttaa työn murrokseen näkyvästi ja pysyvästi,” Aro toteaa järin yksiselitteisesti ja jatkaa: ”Kyse on ollut pinnan alla olevasta muutoksesta, joka on tullut kertarytinällä esille.” Aron kommentteihin nojaten onkin siis helppo ajatella, että etätyö on ainakin tullut jäädäkseen ja kynnys digitalisaation tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämiseen on matalampi monella työpaikalla.

Muun muassa maailman johtaviin kuuluvan ICT-alan konsulttiyhtiön Gartnerin suorittaman tutkimuksen tulokset tukevat johtopäätöstä etätyön pysyvästä lisääntymisestä. Kyselyyn osallistuneista, yli 300 alan johtavien amerikkalaisyritysten talousjohtajista, kolme neljäsosaa on valmis siirtämään ainakin osan yrityksensä työntekijöistä etätöihin pysyvästi.

Suomessa tutkimukset ovat päätyneet samanlaisiin tuloksiin. Taloustutkimuksen Ylelle toteuttaman kyselyn mukaan miljoonasta etätöihin siirtyneestä suomalaisesta yli puolet haluaisi jatkaa vastedes töitä kotoa käsin. Toisaalta kysely osoittaa, että etätyö on mahdollista lähinnä valkokaulusaloilla, eikä niinkään matalan koulutustason paikoissa.


Kaataako lisääntyvä etätyö sitten kaupungistumisen voittokulun? Ainakin erityisasiantuntija Timo Aro suhtautuu asiaan hyvin skeptisesti ja korostaa, kuinka kaupunkiin muuton syyt eivät ole vahvasti sidoksissa koronaan tai etätöihin. ” Suurten kaupunkien voittokulku jatkuu useista eri syistä: tärkeimmät syyt liittyvät koulutustarjontaan ja valikoivaan muuttoliikkeeseen,” Aro muistuttaa. Tilastot tukevat Aron väitettä, ja kaikista muuttajista noin neljä viidestä on nuoria ja nuoria aikuisia, kun taas yli 35-vuotiaiden muuttovirrat ovat ainakin tähän asti olleet vähäisiä.

Väestö voi kuitenkin Aron mukaan valua tulevaisuudessa kaupunkialueen ulkopuolelle, ja erityisesti kaupunkien kehysalueista ja niiden välittömästi ympäröivästä maaseudusta voisi tulla aikaisempaa houkuttelevampia. Viimeisinä vuosina hiipunut niin sanottu seutukuntiin muuton Nurmijärvi-ilmiö saattaakin olla tulossa takaisin, kun sekä sähköisen että fyysisen liikkuvuuden esteet murtuvat.

Suomen toisella laidalla, yhdessä maamme merkittävimmistä mökkikunnista, etätyön murrokseen kuitenkin luotetaan. Puumalan kunnanjohtaja Matias Hilden on tullut tunnetuksi nuoren ikänsä lisäksi esiintymisestään Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa, ja hänen kipparoimansa kunta on yksi ainoista muuttovoittoalueista Etelä-Savon maakunnassa.

Hildenin mukaan Puumalassa on erityisesti panostettu valokuituverkon parantamiseen, jotta dataliikenteen kapasiteettia on saatu nostettua. Kunnassa on myös tarjottu etätyötiloja, mutta niiden kysyntä on selvästi vähentynyt ihmisten työskennellessä mieluummin kotoaan käsiin. Hilden uskoo, että uudet asukkaat saapuvat Puumalaan kaupunkialueilta erityisesti pidennetyille työlomille: ”[L]uulisin eniten yleistyvän sen, että loma-asunnolla ollaan entistä enemmän ja siitä ajasta entistä suurempi osuus käytetään työntekoon.”

Kaupungistumisen lopullisen murroksen sijaan olisikin ehkä järkevämpi puhua ihmisen kotipaikan moninaistumisesta. Tulevaisuuden kaupunkilainen saattaakin olla kirjoilla Helsingin kaltaisessa metropolissa, ja siirtyä sieltä luonnonkauneuden nälkäisenä työlomalle kesämökilleen Järvi-Suomeen. Samalla yhden asukkaan tuottamasta elinvoimasta kilpaileminen ei olisi enää samanlaista kaupunkien ja maaseudun välistä nollasummapeliä kuin se nykyisellään on.

Oli kyse sitten saimaalaisista mökkikunnista tai pääkaupunkiseudusta, tulee korona olemaan systeeminen häiritsin, joka muovaa työkulttuuriamme ja ohjaa uudelleen asukasvirtoja. Luovaa tuhoa aiheuttavat kriisit tekevät sitä sekä hyvässä että pahassa, ja koronaepidemian aiheuttama yhteiskunnallinen murros ei ole tullut jokaiselle positiivisena yllätyksenä.

Koronan kaltaiset mustat joutsenet pakottavat kuitenkin toimiin, ja lajina ihminen menestyy kaikkein parhaiten haastavissa olosuhteissa. Koronakriisin muutospaineessa on helppo antautua suomalaisen iskelmän mollivoittoisiin sävelkulkuihin, ja vaikka tunnelin päässä oleva valo vaikuttaakin nyt olevan säästösyistä sammutettu, pilkottaa se sieltä kuitenkin aina lopulta. 

MERKITYKSELLISYYDESTÄ

Merkityksellisyys on yksi keskeisimmistä teemoista, jonka yksilöt nimeävät tavoitteekseen niin työelämän kuin henkilökohtaisen elämän saralla. Se, että saa olla oma itsensä, toteuttaa arvokkaana pitämiään asioita ja edistää omia päämääriään luo elämään arvokkuutta. Tämän teeman inspiroimana päädyimme Kylterin toimituksessa pohtimaan, mitkä tekijät vaikuttavat merkityksellisyyden kokemukseen, erityisesti kyltereiden keskuudessa. 

Kokemus siitä, että saa olla osa jotain itseään suurempaa yhteisöä käsitetään yhdeksi tärkeimmistä merkityksellisyyttä luovista tekijöistä. Varsinkin kulttuurillisen perinnön säilyttäminen ja arvojen välittäminen erilaisten toimien kautta lisäävät yhteisön kokemaa yhteenkuuluvuutta. Tämä vaikutus ilmenee kylterikulttuurissa esimerkiksi tarinallisuuden muodossa: siksi pääjutussa esitelläänkin kauppatieteiden opintosuuntauksiin liitetyt eläinhahmot ja niiden tarinalliset taustat. 

Suorittaminen ja menestys ovat monelle kylterillekin tärkeitä päämääriä; voivatko vastaavat päämäärät muodostaa elämän merkityksellisimmän olemuksen? Tai kuinka meidän pitäisi suhtautua menestykseen? Joonas Remes etsii vastauksia näihin kysymyksiin filosofi Esa Saarisen haastattelun pohjalta kirjoitetussa pohdiskelevassa henkilökuva-artikkelissa.

Vaikka menestys onkin tavoittelemisen arvoinen asia, liian voimakas suorituskeskeisyys voi altistaa kilpailun ja ylisuorittamisen tarpeelle.Tällöin ajatus omasta osaamattomuudesta hiipii helposti mieleen – menestyneellekin ihmiselle. Joillekin käsitys osaamattomuudesta voi muuttua ylitsepääsemättömän vaikeaksi, millä on merkitystä ihmisen minäkuvaan. Puhutaan ajatusvääristymästä, joka tunnetaan nimellä huijariajattelu. Tähän aiheeseen tutustutaan tarkemmin artikkelissa, jonka nimi on saanut vaikutteita Maustetyttöjen esikoisalbumin lopetusraidasta Mä loistan kuin hämärä. 

JENNI TOIVONEN
PÄÄTOIMITTAJA

IMPACT THAT MATTERS

Merkityksen etsiminen on yksi työelämän kuumimpia trendejä. Mutta harhauduimmeko etsimään sitä väärästä paikasta?

Mitä uraputkeen singahtava kylteri voisi oppia omalla urallaan menestyneeltä filosofilta?


TEKSTI: JOONAS REMES
KUVAT: JAAKKO KAHILANIEMI


LEOPARDIKUVIO LIENEE ENSIMMÄINEN asia, mitä keskimääräiselle kauppislaiselle tulee mieleen Esa Saarisesta. Mutta yritysmaailmassa Saarinen tunnetaan muustakin. Filosofi on työskennellyt jo vuosia useiden Suomen kärkiyritysten kanssa ja hänen luentonsa ovat koonneet saleihin joukoittain yritysten henkilökuntaa ja liike-elämän huippunimiä. Lisäksi Saarinen on yrittäjä ja toiminut esimerkiksi Ensto-yhtiöiden hallituksessa 27 vuotta.

Kauppatieteitä voinee pitää yhtenä kilpailuhenkisimmistä koulutusaloista. Ja harvanmuun koulun käytävillä elämän merkityksistä puhuttaessa painotetaan yhtä avoimestirahaa ja ulkoista menestystä. 

Myös Esa Saarista voi tituleerata menestyneeksi. Aloitettuaan opintonsaHelsingin yliopiston filosofian laitoksella, Saarista alettiin pian pitää alansa nuorena huippulupauksena. Varhainen väittely Helsingin yliopistosta silloisen maailmantähden, professori Jaakko Hintikan ohjaamana pohjusti Saarisen nousua 80-luvun eräänlaiseksi nuoren sukupolven julkkisälyköksi, joka esiintyi televisiossa ja Hesarin palstoilla. 

Menestymisen käsite ei kuitenkaan resonoi Saarisen korvaan:

”Sana menestys on mielestäni kapea ja kylmä – siitä puuttuu semmoisia vihreän ja oranssinlämpimiä ulottuvuuksia. Pidän tärkeämpänä ajatella onnistumista ja inhimillistä kukoistusta kuin vain sitä, että jossain tekemisessä menestytään.” Sen sijaan Saarinen puhuu kutsumuksestaan ja sen löytämisestä. 

Filosofi Saarinen tunnetaan ennen kaikkea opettajana ja ajattelijana. Opettamisen hän aloitti jo toisena opiskeluvuotenaan toimiessaan kurssiassistenttina. 

”Vaikka kyse oli vain logiikan laskuharjoituksista, muistan hyvin vielä tänäkin päivänä, miten mun ja osallistujien välillä lähti heti tapahtumaan jotain”, Saarinen kuvailee innostuneesti silloista kokemustaan opetustilanteen mystiikasta ja magiasta – ”sisäisen kasvun draaman ja mahdollisuuden ympäristöstä”.

Kokemus luentotilanteen erityisyydestä ei ole kadonnut filosofista itsestään sen enempää kuin yleisöstäkään. Nyt filosofin omalaatuisten luentojen herättämä kiinnostus on jatkunut jo 40 vuotta. Onnistumisistaan Saarinen haluaa kuitenkin ajatella hienosyisemmin: 

”En ajattele tekemisiäni urana. Ennemmin ajattelen kuten esiintyvä taiteilija esityksensä jälkeen: onnistuinko antamaan ihmisille jotakin aitoa ja tärkeää, pystyinkö luomaan osallistujille yhteyden johonkin syvempään.”


SAMAAN AIKAAN, KUN E. Saarinen 80-luvun alussa teki läpimurtoaan luennoivana filosofina, saapui Suomeen myös Amerikan makuiset motivaatiopuhujat ja self-help. Oman intohimonsa löytäminen, sen seuraaminen ulkopuolisten mielipiteistä välittämättä ja ankaran työnteon jälkeen saavutetut tavoitteet olivat self-helpin kantavia teemoja: self-helpin oppien mukaan merkityksellisyys löytyy onnistumisista itselle tärkeissä asioissa. Saarisesta eikuitenkaan tullut self-help-gurua. 

”Kyllä mä olen aina nähnyt itseni ennen kaikkea filosofina”, hän toteaa. Nyt self-help-oppaat keikkuvat kuitenkin Suomessakin korkealla luetuimpien kirjojen listoilla. Lääke ei silti näytä voittavan epidemiaa: Samaan aikaan mielenterveysongelmat, masennus ja uupumus ovat nopeimmin yleistyvä syy jäädä pois töistä etenkin nuorten keskuudessa. Kelan tammikuussa julkaiseman tutkimusblogin mukaan mielenterveysperusteista sairauspäivärahaa saavien 16-36 -vuotiaiden määrä on noussut kolmessa vuodessa 50 prosenttia. Selvästikään työelämän paineissa ei viihdytä aivan niin hyvin kuin kansainvälisten korporaatioiden sloganeissa ja rekrytointimainoksissa annetaan ymmärtää.

Yhtenä syynä kasvavalle ahdistuneisuudelle pidetään yleisesti sosiaalisen median luomaa painetta olla, ja ennen kaikkea näyttää täydelliseltä. Somejulkkisten elämäntyyleistä tuntuu kuin huomaamatta tulleen kyseenalaistamattomia hyvän elämän esimerkkejä. Keskiajalla katolinen kirkko takoi viikoittaisilla messuilla kansalaisten päähän hyvän elämän ohjeita. 2020-luvun alkaessa suomalaiset eivät enää käy kirkossa, mutta omaksuvat yhtä uskollisesti Instagramin kiiltokuvamaiset opetukset onnellisen elämän elementeistä; Kun sydänsymboli näytöllä vilahtaa, niin itsetunto tappiin kilahtaa. Harmi vain, että sama toimii myös toiseen suuntaan.

YLIOPPILASLEHDEN VIIMEISIMMÄSSÄ NUMEROSSA kirjoitettiin yhdysvaltalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan yli kolmannes maan lukiolaisista haluaa tulevaisuudessa olla julkisuuden henkilö, tähti. Samalla, kun huomion saamisesta on internetin aikakaudella tullut yhä helpompaa, on myös tunkua parrasvaloihin entistä enemmän.

Myös nuori Esa Saarinen viehättyi tähteydestä. Hän kertoo myös lukiolaisena ihailleensa suuria persoonia ja julkisuudessa erottuvia henkilöitä: hahmoja, jotka olemuksellaan ja tekemisellään ylittivät oman alansa isotkin saavutukset. Sellaiseksi Saarinen näyttää päätyneen lopulta itsekin. Saarinen tähdentää kuitenkin, että julkisuuden tavoittelu voi olla ongelmallista. Hän näkee uhkana, että nuorien näkemys siitä, mikä elämässä on tavoiteltavaa, kapenee vain sellaisiin asioihin, jotka ulkoisesti näyttävät hyvältä.

”Se ulkokuorrutus voi alkaa tuntua pääasialta, jos ympäristö juhlii ulkokohtaista koreutta ja pintahehkua syvyyden ja sisällön sijasta.” 

Tuntuu itsestään selvältä, että elämän merkitykselliset elementit löytyvät muualta kuin näyttävistä somepostauksista, mutta jos katsoo ympärilleen – tai siis puhelimeen – pinta näyttää pitävän pintansa ja usein ottaa kärkisijan ihmisten tajunnasta. Saarisen mielestä nykykulttuuri ajaa liiaksi keskittymään siihen, onko se mitä elämällämme teemme riittävän kivaa ja näyttävää muiden silmissä. Ja siten ihmiset päätyvät tekemään asioita, joita he eivät lopulta koe merkityksellisiksi.

Kyse on siis jonkinlaisesta ajattelun uneliaisuudesta. Kun imemme mallin onnelliselle elämälle sosiaalisesta mediasta, unohdamme helposti tutkia sitä, millaisia itse ihmisinä olemme ja mitkä ovat meidän omat kiinnostuksemme esimerkiksi suhteessa uraan. Voi kysyä, kuinka moni kylteri on ajautunut konsulttiputkeen ja huomannut myöhemmin, että taloudellisesta menestyksestä huolimatta elämä on lopulta aika latteaa, eikä tunnu merkitykselliseltä.

Yhtenä ajatuksellisen uneliaisuuden aiheuttajista Saarinen mainitsee aikamme suorituskeskeisyyden. Hän ei kuitenkaan kritisoi sitä samalla tavalla kuin Hidasta elämää- ja downshiftausliikeet. Saarisen mukaan ihmisen tehtävänä on tehdä asioita ja siksi suorittaa. Samalla tulee kuitenkin löytää itsestään oman toimintansa ja olemisensa syvempi fundamentti. Siis se merkitys joka sykkii syvempää sanomaa. Suoritekeskeisessä maailmassa elämän laajempia kaaria koskevat pohdiskelut kuitenkin helposti ajautuvat ulkokehälle, ja mallit tavoiteltaville asioille syntyvät toisia seuraamalla.

Tällaisesta ajattelun uneliaisuudesta Saarinen pyrkii kuulijoitaan havahduttamaan. 

”Mun tärkein tavoite luennoillani on, että kuulija onnistuisi omakohtaisesti ajattelemaan omaa ajatteluaan ja sitä, että voisiko omaa ajatteluaan ajatella useammin ja uusista suunnista.” Saarisen perusajatus on, että parempi ajattelu synnyttää parempaa elämää. Mitä sitten voisi olla se merkitys, jota tuntiessaan voisi elää parempaa elämää? 

”Mielestäni keskeisin elementti on kehittää itseään siitä näkökulmasta, että voi antaa panoksen toisille ja tehdä jotain merkityksellistä sen kokonaisuuden kannalta mikä elämä on. Ulkoinen suorittaminen ulkoisten palkintojen vuoksi ei lopulta kannata kauas, eikä varmasti pelasta maailmaa.” Siis maineen ja mammonan sijaan jotain yhteistä hyvää

Saarinen kertoo, että joskus 90-luvun loppupuolella hänen oma kiinnostuksensa julkisuuteen laantui. 

”Tunnen yhä vetoa tähteyteen, mutta nykyisin pidän tärkeämpänä yrittää olla jonkinlainen mahdollistava avaruus, jossa toisten tähdet voivat tuikkia ja löytää vahvuutensa. Oman energiani ympärillä pyöriminen ei sytytä itseäni samalla tavalla kuin 80-luvulla ja yritän ponnistella toimiakseni enemmänkin toisten ehdoilla heitä ja kokonaisuutta palvellen. Yritän rohkaista ihmisiä olemaan avaruuksia toinen toisilleen. On huono idea olla itsekeskeinen, vaikka olisi millainen tähti.”

Ilmeisesti kyse on siis siitä, että siirtää katseensa peilistä toisiin ihmisiin: oman erinomaisuuden sijaan tulee viedä huomiota siihen, miten voi vahvistaa toisia ja luoda hyvää ympärilleen. Sen sijaan, että pyrkisin itse loistamaan, voisinko keskittyä siihen, että ihmiset ympärilläni loistaisivat.


MITKÄ SIIS OLISIVAT ne kolme bulletpointtia, joilla merkityksellisyys elvytetään nykyajan välillä kuivakkaan työelämään? Sellaisia tuskin on. Saarisen luentojenkaan idea ei ole tarjota valmiita vastauksia, vaan saada kuulija miettimään kriittisesti omaa käsitystään itsestä ja maailmasta – mitä sinä voisit ajatella menestyksestä ja merkityksellisestä elämästä? Ja toisaalta, voisitko ajatella useammin sitä, mitä elämästä ajattelet. Siis ajatella omaa ajatteluasi.

Saarisen mielestä stereotyyppinen ajattelu menestyksestä on liian harmaata ja itsekeskeistä:

”Ainakin on selvää, että ylemmän asteen menestys kaipaa rinnalleen jotain syvempää merkityksen akustiikkaa. Ennen kaikkea siitä syystä, että kestävä menestys todennäköisesti liittyy toisiin ihmisiin, ja samanaikaisesti johonkin oman sielun syvempien sopukoitten salaperäisiin voimiin, jotka eivät ole mekaanisesti kohdattavissa tai kaavamaisesti hallittavissa.”

Ajattelipa sielunsa sopukoista, mitä tahansa, se lienee selvää, että jos elämän syvempiä merkityksiä haluaa etsiä, ne tuskin löytyvät tuoreimman somekasvon Instagram- postauksista tai Rolexia ja urheiluautoaan esittelevän uusrikkaan Facebook-julkaisuista. Tai kuka tietää? Mutta oikoteitä onneen tuski on ja itselleen merkityksellinen elämä löytynee vain tutkimalla jatkuvasti omia ajatuksiaan ja pyrkimällä kohtaamaan arjessa ympärillään olevat ihmiset rakkaudella.

ELÄINHAHMONARRATIIVEJA KAUPPA- KORKEAKOULUSSA

TEKSTI: JENNI TOIVONEN & MARKUS MYLLYNIEMI
KUVITUS: SIRU TIRRONEN

Kesällä kihloihin ja talvella naimisiin. Tällaiset horoskoopit ovat meille kaikille varmasti tuttuja iltalehtien takasivuilta. Toiset seuraavat niiden neuvoja kuin Raamattua, kun taas monet vähät välittävät, milloin on otollisin aika kuunkierrosta tehdä uusintatentti. Ajatus horoskooppien taustalla on kuitenkin mielenkiintoinen. Kenenkään avio-onnea niiden avulla pystyy tuskin ennustamaan, mutta ihmisen persoonaa pystyy kuitenkin jopa tieteellisten tutkimusten valossa ennakoimaan tämän syntymäajan perusteella.

Budapestin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan keväällä ja kesällä syntyneet lapset ovat keskimäärin onnellisempia ja luonteeltaan positiivisempia. Syksyllä ja talvella maailmaan tupsahtaneet ovat taas keskimäärin onnettomampia ja pessimistisempiä kuin kasvukauden lapset, mikä on huono uutinen kirjoittajan kaltaisille viinajärvessä uiville vesimiehille.

Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että ihmisen koulutusala korreloi myös tämän persoonallisuuden kanssa. Kaupallisille aloille hakeutuvat luonnollisesti ekstrovertit supliikkimiehet ja tekniikan puolelle introvertit koodinpurkajat. Nämä hämmästyttävät tulokset saivatkin meidät täällä Kylterin toimituksessa pohtimaan, että voisiko kauppatieteen opintosuuntien ja niiden opiskelijoiden väliltä löytyä samanlaista yhteyttä.

Rinnakkaisuuksia horoskooppimerkkeihin ei ole vaikea löytää. Jokaista opintosuuntaa kuvaa eläin, joista jokaisesta on voi helposti vetää ihmisen persoonaan liittyviä konnotaatioita. Nämä tunnushahmot ovat kuitenkin monelle opiskelijalle edelleen hämärän peitossa, ja sen tähden haluammekin esitellä teille jokaisen oppiainesuunnan og-arkkityypin.

Kaikki kuvaukset on kirjoitettu kieli poskessa ja ihan läpällä. Jos kuitenkin hermostuit opintosuuntasi kuvauksesta, kannattaa muistaa, että se kylteri älähtää, johon kalikka kalahtaa.

LEIJONA

Olisiko teillä hetki aikaa puhua digitalisaatiosta? 
– t. ISM-leijona

Information and Service Management -opiskelijat eli leijonat tunnetaan leijonienkin tavoin sosiaalisesta luonteestaan, mikä on muuten tavallisesti kissaeläimille harvinainen ominaisuus. ISM-leijonat ovat kiinnostuneita kaikesta siitä, mikä liittyy tavalla tai toisella numeeris-loogiseen tiedonkäsittelyyn digitalisaation myötä muovautuneessa yhteiskunnassa. Ei siis ihme, että ISM-leijonasta kuoriutuukin usein kaveriporukan IT-tukihenkilö – ja tulevaisuudessa digitaalisen aikakauden johtaja.

HÄRKÄ

Pörssimaailmassa mittelee kaksi ikonista eläinhahmoa, härkä ja karhu, joista ensimmäinen tunnetaan Otaniemen leveysasteilla rahoituksen opiskelijana. Näihin urafokusoituneisiin yli-ihmisinäkin pidettyihin ‘nance-alfoihin voi törmätä BIZ Learning HUB:ssa, jossa he huhujen mukaan ahkeroivat päivät pääksytysten. 

On enemmän sääntö kuin poikkeus, että härkä nostaa kommunikaatiotilanteissa esiin opiskelevansa rahoitusta varsinkin, jos seurassa sattuu olemaan karhuja. Myös osakesalkun nostaminen pöydälle on härälle luonteenomaista käytöstä. Jos siis tarvitset pro-tipsejä, vaikkapa opintolainan sijoittamiseen, tiedät kyllä kenen puoleen kääntyä!

HR-HEMULI

Muumitaloa ei suljeta yöksi kuten ei myöskään HR-Hemulin toimistoa. Johtamisen opiskelijat harjoittelevat Hemulin tavoin soluttautumaan työyhteisöön ja luomaan nopeasti uudistuvan sekä ketterän työyhteisön, jota HR-isoveli aina valvoo. Muumimaailmassa hemulit ovat luonteeltaan yhteen asiaan takertuvia kukkahattutätejä, jotka pitävät kynsin ja hampain huolta koko muumiperheen työhyvinvoinnista tulemalla heidän työnsä tielle.

Muista siis, kun seuraavan kerran näet motivaatiojulisteen työpaikkasi seinällä tai saat nauttia pakollisesta aamujumpasta, että HR-Hemuli on jälleen kerran ilmestynyt piristämään päivääsi.

KOLIBRI

Kolibrit tuntuvat lehahtavan paikalle kuin tyhjästä, ja samaa voi sanoa markkinoinnin opiskelijoista. He vain sattumalta tupsahtavat paikalle kulman takaa valmiina välittämään markkinoinnin ilosanomaa; ja eipä aikaakaan, kun olet huomaamattasi päätynyt ostamaan lipun tuleviin opiskelijabileisiin.

Kolibri-nimen etymologian epäillään liittyvän linnun uskomattomaan kykyyn räpytellä siipiään, jopa 15-80 kertaa sekunnissa, mikä onkin tärkeä taito käsien siipien heiluttelua vaativissa olosuhteissa.

KAMELI

Kamelit, nuo autiomaan laivat, ovat varmoja ja vakaita laskentatoimen opiskelijoita. Nimensä he ovat saaneet tunnistettavasta kyttyrästään, joka muotoutuu viimeistään kolmannen vuoden opiskelijoille ainaisen tietokoneen tilinpito-ohjelman edessä röhnöttämisestä. Toisen teorian mukaan laskentatoimen opiskeleminen on niin kuivaa puuhaa, että sen opiskelijat kantavat mukanaan runsasta vesivarastoa selvitäkseen läpi päivästään.

Laskentatoimen opiskelijan kanssa ei kannata ruveta riitelemään siitä, onko Dom Perignon-shampanjapullon ostaminen hyväksyttävä edustuskulu, sillä ainejärjestö korvaa kaiken aina vain halvimman mukaan.

KARHU

Taloustieteen opiskelijat – pelkkä heidän olemuksensa huokuu kirjanoppineisuutta ja viisautta. Karhuilla on uskomaton kyky muuntautua käveleviksi talousopuksiksi, joiden kanssa keskustelu arkisistakin aiheista muuttuu nopeasti taloustieteen oppitunniksi.

Eriskummallinen sattuma selittänee härkä vs. karhu -asetelmaa: muinaissuomalaisten kerrotaan kutsuneen karhua muun muassa metsän häräksi – ja tämä jos mikä saa vannoutuneemmankin härän näkemään punaista.

YKSISARVINEN

Yritysjuridiikan opiskelijat ovat yhtä harvinaisia kuin yksisarviset luonnossa. Me kaikki tunnemme kaikki ainakin pari kaveria, jotka väittävät kostean baari-illan jälkeen törmänneensä yhteen ravaamassa pitkin Otaniemen nummia. Molempien tunteminen lupaa hyvää onnea, sillä kummallakin on harvinainen kyky suojella ystäväänsä joko metsän pedoilta tai sitten yhteiskunnan verokarhulta.

Hahmona yksisarvinen edustaa yritysjuridiikan kaukaista suhdetta muihin kauppatieteellisen opintosuuntauksiin, sillä sen todellinen serkku löytyy lahden takaa Helsingin yliopistosta. Yritysjuridiikka on kuitenkin ironisesti perheensä musta hevonen, sillä kukaan oikeustieteen opiskelija tuskin tunnistaisi tätä alaa omakseen.

SUSI

Jos normaalin HR-jargonin pehmeät keinot eivät saa mieltäsi kääntymään, niin strateginen johtaminen kyllä saa. Nämä yritysmaailman alfat vähät välittävät säännöistä tiellään parantaa yrityksen pitkäjänteistä kestävyyskykyä ja kolmannen kvartaalin tulosta. Yrityksen suurin menoerä olet juuri SINÄ, joten toimintasi tehostaminen on kaikkien etu.

Strategisen johtamisen työkalupakin tärkein keino on heittää työntekijät kirjaimellisesti susien armoille, ja katsoa, kuka heistä selviää hengissä. Yritys on kuitenkin vain yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki.

MURSUJA JA ANTIIKIN MYTOLOGIAA

TEKSTI: JENNI TOIVONEN
KUVITUS: ROOSA AIRAKSINEN

AALTO-YLIOPISTOSSA KAUPPATIETEIDEN ENSIMMÄISEN vuosikurssin opiskelijat tunnetaan mursuina. Oletko kuitenkaan tietoinen siitä, mistä tämä nimitys on saanut alkunsa – tai mitä tekemistä mursuilla on antiikin mytologian kanssa? Lienee paikallaan tehdä katsaus historiaan.

Mursu-nimityksen etymologiasta ei ole täysin vedenpitävää selvyyttä, mutta sen uskotaan liittyvän KY:n symboleihin. Kuten suomalaisilla akateemisilla symboleilla oli 1900-luvun alkuvuosiin tapana, inspiraatiota kauppatieteiden symboleihin etsittiin antiikin mytologiasta. 

Mikä olisi ollutkaan sopivampi symboli kuin kaupankäyntiä kuvaava jumalhahmo, joka tunnetaan roomalaisessa mytologiassa Mercuriuksena ja antiikin Kreikassa Hermeksenä. Antiikin taiteessa tämä hahmo kantoi kädessään sanansaattajan sauvaa, caduceusta, jota koristaa siipiparin lisäksi kaksi sauvaan kietoutunutta käärmettä.

Niinpä vuonna 1913 kauppakorkeakoulun opiskelijayhdistyksen merkiksi valikoitui Sigrid Wikströmin suunnittelema Pyörre. Tarkkaavaisimmat lukijat osaavatkin jo sanoa, että merkkiä koristaa kuin koristaakin caduceus. Ja samaa teemaa on havaittavissa myös vuonna 1914 valitussa lipussa.* 

Kun oppilasyhdistys muutettiin Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnaksi vuonna 1923, voi akateemisten traditioiden muotoutumisen kulta-ajan katsoa alkaneen. Tuohon aikaan alettiin ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita kutsumaan nimityksellä pikku mercurius tai mercuri. Uskotaankin, että pikku mercurius -nimitys vääntyi ajan saatossa lyhyempään muotoon, mursu.

Ensimmäiset viittaukset mursuihin esiintyvät 1931 KY:n toimintakertomuksessa, vaikka termiä käytettiinkin puhekielessä aikaisemmin. Esimerkiksi kylterinalkujen kastajaistraditioiden eli mursujaisten yleistyminen alkoi jo 1930-luvun aikoihin. 

*Vielä tänäkin päivänä, Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat ry:n aikana, voit bongata sanansaattajan sauvan mahdin. Vaikkapa dollarin vihreiden haalareiden selkämyksestä.

LISÄÄ NOPPIA MUN LAARIIN, LISÄÄ KYLTEREJÄ PÄÄLLE MAAN

TEKSTI: HEIKKI HELANIEMI

Yliopistojen aloituspaikkojen lisääminen puhutti paljon viime syksyn aikana. Eduskunta  päätti viime kauden lopussa tavoitteista koulutukselle 2030-luvulle. Näihin tavoitteisiin kuului paljon puhuttanut korkeakoulutettujen määrän lisääminen. Tavoitteena on että 2030-luvulla jokaisesta ikäluokasta 50% kävisi korkeakoulun. Tämä tarkoittaa myös suurta sisäänoton kasvattamista meidän koulussamme.

Opiskelijoiden määrän kasvuun tulee valmistautua huomattavasti paremmin niin koulussamme kuin KY:lläkin. Vuoden 2030 tavoitteena Aallon kauppakorkeakoulussa on opiskelupaikkojen määrän lisääminen yli 40:llä prosentilla verrattuna nykyiseen toteumaan. Meidän tehtävä yliopistona ja sen opiskelijoina on pitää huolta, että opiskelijoiden lisäyksen määrä tapahtuu järkevällä ja suunnitelmallisella tavalla. 

Kun puhutaan koulutettavien määrästä, nousee esille huoli työpaikkojen riittävyydestä. Kuitenkin on otettava huomioon, että tällä hetkellä kylterien työllistymistilanne on (ollut) hyvä eikä varsinaisesti ole syytä uskoa, että tilanne muuttuisi uudistuksen myötä huomattavasti. Suunnitellulla määrän lisäyksellä suurempi huoli nousee kuitenkin koulutuksen laadusta. Mikäli opiskelupaikkoja lisätään suunnitellusti seuraavan kymmenen vuoden aikana on resursseja pakko nostaa, jotta koulutuksen taso voi (edes) säilyä nykyisellä tasolla.

Opetus ja kulttuuriministeriö julkaisi viime vuoden alussa uuden rahoitusmallin, jonka pääpainona oli valmistuneiden määrä. Tämä tarkoittaa sitä, että yliopistojen rahoituksesta suurin osa tulee sen perusteella, kuinka monta opiskelijaa valmistuu vuodessa. Ikävä kyllä samassa rahoitusmallissa laadulliset mittarit jäivät vähäisiksi. Kokonaisrahamäärää yliopistoille ei kuitenkaan todellisuudessa nosteta. Kaikkien yliopistojen lisätessä omia aloituspaikkojaan, yksittäisen yliopiston tasolla tämä tarkoittaa resurssien vähenemistä jokaista opiskelijaa kohti. Vaikka tällä kaudella rahoitusta on nostettu hieman, on se vain pieni paikkaus viime hallituskauden koulutusleikkauksiin. Tämä kaikki kannustaa yliopistoja entistä enemmän luomaan tuotantolinjoja, joista opiskelijat valmistuvat nopeasti ja tehokkaasti, mutta heidän koulutuksen tasoon ei kiinnitetä paljon huomiota

Me KY:n toimistolla teemme kaikkemme, jotta kaikkien meidän koulutuksen taso tulee jatkossakin nousemaan entisestään. Kuitenkin kaiken tämän muutoksen valossa on entistä tärkeämpää, että jokainen opiskelijamme antaa palautetta jokaisesta kurssistaan ja opinnoistaan yleisesti. Joten älä jätä vastaamatta siihen yhteen kurssipalautteeseen, joka tuntuu turhalta vaan anna äänesi kuulua. Niin pidämme huolta siitä, että koulutuksemme laatu ja arvostus paranee entisestään joka ikinen päivä.