Suomessa maisteriksi opiskelu on poikkeuksellisen helppoa ja edullista. Silti pieni joukko opiskelijoita päättää pyrkiä maailman huippukouluihin. Kylteri tapasi kaksi kauppiksen alumnia, jotka suorittivat maisterin tutkinnon ulkomailla.

TEKSTI: MARKUS NIEMINEN
KUVAT: ATTE MAKKONEN

VUONNA 2011 KAUPPATIETEIDEN ylioppilas Matti Parpala oli ajautunut syvälle opiskelijaliikkeeseen. Toissa vuosi oli kulunut KY:n puheenjohtaja, edellinen Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n johdossa. Nyt Parpala toimi SYL:n pääsihteerinä mutta tiesi, ettei haluaisi rakentaa koko työuraansa non-profit-sektorilla.

Aalto-yliopiston käynnistämisessä mukana ollut Parpala pohti, millaista olisi opiskella todellisessa huippukoulussa. Sellaisessa, joksi Aaltokin pyrki. Tämä yhdistettynä työuran kääntämiseen sai Parpalan selvittämään, millaisia mahdollisuuksia ulkomaiset oppilaitokset tarjoaisivat.

Samana vuonna Mikkelin BScBA-ohjelmassa aloittanut Noora Vesterinen tiesi jo opintojensa alussa haluavansa kansainvälistä kokemusta. Vesterinen oli jo kandiopintoja varten hakenut ja hyväksytty muutamiin ulkomaalaisiin yliopistoihin, mutta hyöty-kustannuslaskelma oli saanut hänet jäämään Suomeen.

Opintojen aikana halu ulkomaiseen tutkintoon alkoi voimistua. Pelkkä vaihto, jonka Vesterinen suoritti Hongkongissa, ei tuntunut tarjoavan tarpeeksi vahvaa kokemusta kansainvälisestä opiskelusta.

Parpala päätyi lopulta opiskelemaan Harvardin Master in Public Policy -ohjelmaan, Vesterinen puolestaa suoritti MSc in HR and organisations -tutkinnon London School of Economicsissa, LSE:ssa.

SUOMALAINEN YLIOPISTOJÄRJESTELMÄ ON kansainvälisesti poikkeuksellinen. Kun opiskelija hyväksytään sisään yliopistoon, myönnetään hänelle oikeus suorittaa sekä kandidaatin että maisterin tutkinto. Kansainvälisesti tyypillinen käytäntö on, että kandidaatintutkinnon jälkeen opiskelija joutuu hakemaan erikseen hakemaan maisteriopintoihin.

Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaminen onkin ulkomailla paljon harvinaisempaa kuin Suomessa. Isossa-Britanniassa noin kolmannes Bachelor-tutkinnon saaneista suorittaa maisteritutkinnon, EU:ssa joka toi-nen.

Automaattinen oikeus maisteriopintoihin on Suomessa historiallista perua, sillä alempi kandidaatintutkinto on tullut vakituiseksi osaksi suomalaista yliopistojärjestelmää vasta EU-jäsenyyden myötä. Aikaisemmin maisteritutkinto oli ensimmäinen ja suurimmalle osalle ainoa yliopistosta saatava tutkinto.

Vasta 2000-luvun alussa toteutettu Bolognan prosessi yhdenmukaisti eurooppalaiset tutkinnot kolmeen tasoon: kandidaatin, maisterin ja tohtorin tutkintoihin. Muutoksen ei haluttu laskevan suomalaisten koulutustasoa, joten ratkaisuksi tuli myöntää automaattinen oikeus maisteritutkintoon kandidaatiksi valmistumisen jälkeen. Vuodesta 2008 lähtien kandidaatin tutkinto on ollut lääketieteellisiä lukuunottamatta pakollinen kaikissa tutkinnoissa ennen maisteriopintoja.

Suomalaisten hyväksymisprosentti LSE:hen oli yli 70, kun keskimäärin opiskelemaan hyväksyttiin vain joka kymmenes.

AJATUS MAISTERIKSI TULEMISESTA on syvällä suomalaisessa ajattelussa ja kandiksi valmistuminen on vain välivaihe opinnoissa. Ainakaan kauppakorkeakoulussa ei muualle pyrkivälle ole myöskään saatavissa tukea tai neuvontaa, kertoo dekaani Ingmar Björkman.

Björkman kuitenkin pitää mahdollisena, että yliopiston vaihtaminen yleistyy tulevaisuudessa. Suomen sisällä tämä voisi tarkoittaa, että maakuntayliopistoista haetaan yhä useammin pääkaupunkiseudun yliopistoihin, kuten Aaltoon. Aallosta virta veisi puolestaan pääosin ulkomaisiin oppilaitoksiin.

Täysin vierasta ulkomaisiin huippukouluihin hakeminen ei ole tänäkään päivänä. Pelkästään 2019 syyskuussa ainakin LSE ja Tukholman kauppakorkeakoulu ovat vierailleet Helsingissä tapaamassa maisteriopinnoista kiinnostuneita opiskelijoita. LSE:n opiskelijarekrytoinnista vastaava Loris Lysiotis kertoo, että koulu pyrkii houkuttelemaan akateemisesti lahjakkaimpia hakijoita ympäri maailmaa, ja hyvä koulutusjärjestelmä tekee Suomesta houkuttelevan vierailukohteen.
Lysiotiksen mukaan vuonna 2018 LSE:ssa aloitti 26 suomalaista postgraduate, eli maisteri- ja tohtoriopiskelijaa. Suomalaisten hyväksymisprosentti oli yli 70, kun keskimäärin opiskelemaan hyväksyttiin vain joka kymmenes

Maisteritutkintojen mainostaminen on yliopistojen intressissä myös toisella tapaa: suuret hakijamäärät ja kansainvälinen opiskelijajoukko nostavat yliopiston profiilia. Näistä syistä myös Aalto markkinoi ohjelmiaan kansainvälisesti ja seuraa tarkasti, miten suuri osa hyväksytyistä opiskelijoista lopulta ottaa paikan vastaan.

ULKOMAILLE PYRKIMINEN ON raskas ja kallis prosessi. Pelkkä hakeminen muutamaan kouluun kustantaa helposti yli 500 euroa ja opiskelemaan päästessä maksettavaksi tulevat vielä mahdolliset lukukausimaksut. Kuluja syntyy myös siitä, että ulkomailla opiskelija menettää mahdollisuuden moniin suomalaisen järjestelmän tukiin, kuten opiskelija-asumiseen ja KELA-tuettuihin ruokailuihin.

Kaiken kaikkiaan ulkomaille opiskelemaan lähteminen on monelle siihenastisen elämän merkittävin investointi. Kysymys kuuluu, mitä opiskelija hyötyy ulkomaisesta tutkinnosta. Mitä maailman huippukoulut tarjoavat, jota Aallossa ei ole mahdollista saada?

Parpala kertoo, että Yhdysvalloissa suurin osa maisteriohjelmissa opiskelevista on ehtinyt toimia jo muutaman vuoden työelämässä. Tämä antaa erilaisen perspektiivin opintoihin erityisesti Harvardissa, jonka opiskelijat olivat olleet hyvinkin vaativissa tehtävissä.

“Ihan hirveästi en päässyt Lontoosta nauttimaan opiskeluvuoden aikana.”


Opintoihin myös keskitytään eri tavalla kuin Suomessa tai jopa Harvardin kandiopinnoissa. Mahdollinen työnteko tapahtuu opiskelujen ehdoilla ja luennoilla vaaditaan jatkuvaa osallistumista. “Professori saattoi koska tahansa poimia opiskelijan ja kysyä tältä kommentteja tai mielipidettä käsiteltävään aiheeseen”

Myös Vesterinen nostaa esille opiskelun haastavuuden, joka opetti epämukavuusalueella pärjäämistä. Esimerkiksi lukuvuoden kaikki tentit, joista läpipääsy oli valmistumisen edellytys, oli keskitetty kevään loppuun. “Ihan hirveästi en päässyt Lontoosta nauttimaan opiskeluvuoden aikana,” Vesterinen muistelee opiskelujen kuluttavuutta.

Opintoihin myös keskitytään eri tavalla kuin Suomessa tai jopa Harvardin kandiopinnoissa. Mahdollinen työnteko tapahtuu opiskelujen ehdoilla ja luennoilla vaaditaan jatkuvaa osallistumista. “Professori saattoi koska tahansa poimia opiskelijan ja kysyä tältä kommentteja tai mielipidettä käsiteltävään aiheeseen”

Myös Vesterinen nostaa esille opiskelun haastavuuden, joka opetti epämukavuusalueella pärjäämistä. Esimerkiksi lukuvuoden kaikki tentit, joista läpipääsy oli valmistumisen edellytys, oli keskitetty kevään loppuun. “Ihan hirveästi en päässyt Lontoosta nauttimaan opiskeluvuoden aikana,” Vesterinen muistelee opiskelujen kuluttavuutta.

“Myös suomalaisista yliopistoista on mahdollista saada irti huomattavasti enemmän kuin mitä moni ottaa.”

HUIPPUKOULUT TARJOAVAT EPÄILEMÄTTÄ laadukasta koulutusta, mutta eivät ole siinä ainoita. Myös suomalaisyliopistoissa panostetaan jatkuvasti opetuksen laatuun ja kehitetään tutkintoja. Opiskeltavissa sisällöissä ei ole sellaista eroa, joka oikeuttaisi ulkomaille lähtemisen kustannukset ja vaivan.

Maailmanluokan koulujen todellinen lisäarvo onkin tyypillisesti muualla kuin itse opetuksessa. Merkintä kovatasoisesta koulusta CV:ssa on signaali, joka erottaa suuresta joukosta. Noora Vesterinen, joka opiskelujensa aikana valittiin Nordean Graduate-ohjelmaan, kertoo kuulleensa, että maininta LSE:sta kiinnitti rekrytoijien huomion, vaikkei hän hakiessaan ollut suorittanut edes loppukokeitaan tai tehnyt kirjallista tutkielmaa.

”Ehkä maininta LSE:stä auttoi ainakin pääsemään haastatteluun”, Vesterinen arvioi.

Toinen arvostettujen yliopistojen arvo on niiden tarjoamat verkostoitumismahdollisuudet. Matti Parpala kertoo, että Harvardissa erityisesti amerikkalaiset opiskelijat olivat innokkaita luomaan suhteita toisiinsa ja opettajiin. Oikeiden ihmisten tuntemisesta on hyötyä töissä ja työtä haettaessa.

Suomessa Harvardin verkostot eivät ole yhtä syvällä. Alumnijärjestö Harvard Club of Finlandilla on noin parisataa jäsentä, joista suurin osa on suorittanut tutkinnon noin kuukauden mittaisia liike-elämän lyhytkursseja. Silti alumnien joukkoon kuuluu monia liike-elämässä tunnettuja nimiä ja Harvardin alumnit järjestävät yhteistä toimintaa myös muiden yliopistojen Suomessa toimivien alumnijärjestöjen kanssa.

VIIMEISTEN VUOSIKYMMENTEN AIKANA korkeakoulutuksesta on tullut aidosti globaali markkina, jossa miljoonat opiskelijat etsivät itselleen parasta yliopistoa ja yliopistot parhaita opiskelijoita. Ulkomaille, erityisesti huippukouluihin, lähteminen voi tarjota huomattavaa lisäarvoa tai vähintään ikimuistoisen kokemuksen sekä maisteri- että kandivaiheessa .

Dekaani Ingmar Björkman pitää kansainvälistä opiskelijaliikkuvuutta jopa positiivisena ilmiönä, sillä se ohjaa parantamaan omaa toimintaa ja tekemään Aallosta tunnetumman ja houkuttelevamman sekä suomalaisille että kansainvälisille opiskelijoille.

Entinen opiskelijajohtaja Matti Parpala muistuttaa, että myös suomalaisista yliopistoista on mahdollista saada irti huomattavasti enemmän kuin mitä moni ottaa: “Kiinnostavien professorien vastaanotoilla kannattaa käydä ja luennoilla osallistua. Näitä asioita varten ei tarvitse lähteä kouluihin ulkomaille.”

Silti Alma matereistaan ilmeisen ylpeillä Parpalalla ja Vesterisellä on yksinkertainen ohje niille, joita ulkomaille lähtö pohdituttaa: jos kiinnostaa, kannattaa hakea.

Opiskelijavalinnat ovat musta laatikko

ULKOMAISTEN YLIOPISTOJEN VALINTAKRITEERIT eivät ole erityisen selkeitä eivätkä läpinäkyviä. Sekä kandi-, maisteri- että tohtoriohjelmissa opiskelijoiden sisäänotto perustuu useisiin kriteereihin, eikä akateemisesti lahjakkain tule aina valituksi.

Yhdysvalloissa sekä Euroopassa hakemukseen vaaditaan tyypillisesti hakukirje tai essee, kandiopintojen arvosanat sekä 2-4 akateemista suosituskirjettä. Lisäksi hakijan on osoitettava kielitaito, mikä onnistuu englanninkielisissä kohteissa tyypillisesti TOEFL- tai IELTS-kielikokeella.

Useisiin talous- ja kauppatieteiden tutkintoihin vaaditaan edellisten lisäksi akateemista kyvykkyyttä mittaava GMAT- tai GRE-testi. Testit ovat standardisoituja kokeita, jotka ovat yliopistoille tapa vertailla suoraan eri puolilta maailmaa olevia hakijoita. MBA-ohjelmiin hakeville on lisäksi usein järjestetty haastattelu.

Aallon kauppakorkeakoulussa suoraan maisteriopintoihin havilta vaaditaan opintosuoritusote tai tutkintotodistus, todistus kielitaidosta ja GMAT- tai GRE-kokeen tulos. Tiettyihin ohjelmiin hakiessa hakijan on lähetettävä myös motivaatiokirje tai -videa ja CV.

Yliopistot ja jopa niiden yksittäiset laitokset painottavat hakudokumentteja eri tavoin ja etsivät niistä erilaisia signaaleja. Esimerkiksi opiskelijarekrytoinnista vastaava Loris Lysiotis kertoo, että LSE etsii hakemuksista merkkejä siitä, että hakija kykenee myös itse kontribuoimaan tiedoillaan tai taustallaan opetukseen.

Hakupapereita painotetaan eri tavalla myös hakijasta riippuen. Suoraan tutkinnosta hakevilta odotetaan vahvoja opiskelumeriittejä, kun taas jo työelämässä olleiden vanhoille arvosanoille annetaan vähemmän painoarvoa.

Kanditasoiseen opetukseen hakemista on tyypillisesti pidetty verrattain epätasa-arvoisena erityisesti Yhdysvalloissa, jossa jopa huippuyliopistoissa huomioidaan perheen alumnistatus tai hakijan etninen tausta. Viime vuonna opiskelijajärjestö haastoi Harvardin oikeuteen aasialaistaustaisten hakijoiden syrjimisestä.

Maisterihaussa opiskelun ja työhistorian ulkopuolisilla asioilla on vähemmän merkitystä. Silti suurimman osan hakijoista täyttäessä asetetut vaatimukset, myös toissijaiset seikat, kuten asuinmaa tai suosituskirjeen kirjoittaneen professorin suhde hakukohteeseen voivat nousta ominaisuuksiksi, jotka lopulta ratkaisevat sisäänpääsyn.

Kommentit

kommentit